Suomen itsenäistyttyä ja toiseen maailmansotaan saakka kansantaloutemme perustui lähes kokonaan maatalouden varaan. Toisen maailmansodan jälkeen alkanut voimakas teollinen kehittyminen merkitsi maatalouden osuuden vähentymistä kansantulosta laskettuna. Se tapahtui vähitellen, mutta maatalous ehti kustantaa asutuskeskuksiin muuttaneen nuorison kouluttautumisen ja mahdollisti valtiollisen ja kunnallisen hallinnon kehittymisen. Samalla tavalla tämä koulutus mahdollisti kaiken teknisen, teollisen ja kaupallisen kehittymisen ja johtamisen. Näin maatalous loi edellytykset maamme kehityksen toteutumiseen ja siinä onnistumiseen.
Nyt edessä ovat uudet haasteet, jotka liittyvät elintarviketuotannon omavaraisuuteen, kriisiaikoihin varautumiseen, puhtaan ruoan tuottamiseen, ilmastokysymyksiin vastaamiseen ja merkittävään osaan kansalaisten työllistämisestä sekä välittömästi että välillisesti.
Kansakunnallamme on toisin sanoen paljon painavia syitä huolehtia siitä, että monipuolista maataloutta Suomessa yhä harjoitetaan – ja voidaan harjoittaa kannattavasti. Lisäksi maatalouden pitäisi olla kiinnostava ja houkutteleva ala kouluttautua ja saada uudet sukupolvet jatkamaan isiemme työtä.
Tänä päivänä olemme tilanteessa, jossa edellä mainitut asiat ovat uhattuina. Tämä kyllä yleisesti tiedostetaan, mutta tilanne ei näytä korjaantuvan. Viime aikoina on kovasti keskusteltu teollisuuden ja kaupan osuudesta kuluttajahintojen korkeuteen ja kallistumiseen. Kritiikki on kohdistunut erityisesti kauppaan, koska kuluttajahintojen ja tuotantokustannusten nousut ovat vaikuttaneet hitaasti, jos ollenkaan, tuottajien saamiin korvauksiin.
Edellä mainittu on johtanut maatilojen runsaslukuisiin lopettamisiin. Maatilan lopettaneista merkittävä osa on ollut maitotiloja. Vuodesta 2019 vuoden 2022 loppuun on ennakoitu maitotilojen määrän putoavan 6 000 tilasta 4 600 tilaan eli pudotusta noin neljänneksen. Eräät ennusteet povasivat maitotilojen pudotusta jopa puoleen tänä aikana.
Mitä maidontuotannon lopettaneiden 1 400 tilan kohdalla on mahdollisesti voinut tapahtua. Voisimme ajatella esimerkiksi seuraavanlaisesti:
Sopeutujat – Tämä osa on lopettanut maitotilana, mutta ei maataloutta. Tilat ovat muuttaneet tuotantosuuntaa, sopeutuneet tilanteeseen ja välttyneet merkittäviltä taloudellisilta vahingoilta.
Supistajat – Nämä tilat ovat pystyneet hallittuun alasajoon. Tilat ovat löytäneet uuden jatkajan myymällä tilansa tai uusi sukupolvi on ottanut tilan haltuunsa. Toinen vaihtoehto on ollut realisoida omaisuutta niin, että velat on saatu maksetuiksi. Jäljelle on jätetty ehkä vain rakennukset ja päärakennus asunnoksi. Taloudellisia menetyksiä on tullut, mutta ne eivät ole olleet murskaavan suuria. Tilat ovat poistuneet omina tiloinaan maatalouden piiristä, mutta peltoala on säilynyt.
Poistujat – Viimeinen kolmannes on poistunut katastrofin kautta. Näiden tilojen taloudellinen tilanne on ollut niin huono, ettei käytännössä mitään ole enää ollut tehtävissä. Taloudelliset vahingot ovat olleet valtavat. Samalla on menetetty yrittäjän koko elämäntyö. Poistujistakin olisi löytynyt pelastettavissa olleita tiloja. Avainasemassa olisi ollut luottamuksen palauttaminen eri yhteistyötahojen kanssa. On kuitenkin havaittavissa, että poistujien pelastamisesta harva organisaatio on kiinnostunut. Tämä kun edellyttää kunnon paneutumista ja osaamista auttavalta organisaatiolta. Usein selitetään tilanne tilastollisena realiteettina ilman tarkempia tilakohtaisia selvityksiä. On helpompaa todeta, että yrittäjiksi alkavien tulee tuntea yrittäjäriski, ja että osa maatilayrittäjistä eivät yksinkertaisesti selviä.
Maidontuottajien omien arvioiden mukaan vuosittain lopettaa 7–8 % maitotiloista. Tämä täsmää edellä olevien lukujen ja näkymämallien kanssa.
Maatalouden etujärjestöjen pitää ottaa aktiivisempi ja tehokkaampi ote maatalouden kannattavuuden edellytysten olemassaolosta ja kehittymisestä. Maataloudessa hyvin menestyvien ja huonosti menestyvien maatilojen ääripäät ovat kaukana toisistaan. Tämän vuoksi varmasti eteenpäin esitettävät kannanotot ovat olleet vaikeita ratkaista.
Monet asenteet maatalousyrityksissä istuvat lujassa. Usein maatilayrittäjien on vaikea ymmärtää tai sisäistää tiettyjä olennaisuuksia, kuten kannattavuuden seurantaan tai henkisen hyvinvoinnin säilyttämiseen liittyviä asioita.
Keskeistä on ymmärtää vuosittaisen työmäärä jatkuva lisääntyminen, joka pitäisi ottaa huomioon jo investointipäätöksiä tehtäessä. Samoin ennakoiva tukiverkoston luominen, koska aina tulee tilanteita, jolloin yrittäjä ei itse pysty hoitamaan tehtäviään. Perusasioita on myös maatalousyrittäjien valmius arvioida yksittäistenkin kustannusten ja niiden muutosten vaikutus kannattavuuteen.
Maatilayrittäjälle olisi eduksi omaksua tiettyjä ajattelutapoja. Kun yrittäjä/yrittäjäpariskunta voi henkisesti hyvin, niin maatilakin voi hyvin. Tulisi ottaa ajoissa yhteyttä neuvojiin. Tämä on viisautta, mutta älä anna heidän kuitenkaan vaikuttaa liikaa päätöksiisi. Älä etene investoinneissa liian nopeasti. Näin vältyt tekemästä suuria investointeja väärään aikaan. Tyydy ratkaisuihin, jotka ovat hyviä. Älä etsi parasta mahdollista, koska sitä ei löydy koskaan. Paras on hyvän pahin vihollinen.
Maatilayrittäjälle haluamme sanoa, että lähde pyrkimään tavoitteisiisi, mutta hae tukea ajatuksillesi! Suomi tarvitsee monipuolista maataloutta.
Kuluttajien tulisi ottaa positiivinen asenne suomalaiseen maatalouteen ja äänestää ostopäätöksillään oma tukensa Suomen omavaraisuuden hyväksi. Maatalouden merkitys Suomen huoltovarmuudelle tulee varmasti kasvamaan jatkossa ja on erityisen merkityksellistä, että jokainen suomalainen arvostaa kotimaisen ruuan tärkeyttä.
Maarit Siik
puheenjohtaja
Heikki Kangas
varapuheenjohtaja
Ensio Manu
hallituksen jäsen
Lakeuden Kauppaseura ry