”Miljuneeri” matkustaa uhkarohkealle reissulle Titanicin hylylle ja häntä kuljettanut erikoisalus räjähtää veden paineesta meren syvyydessä. Käyntiin pannaan valtava ja kallishintainen pelastusoperaatio, jonka tulokseksi saadaan vain hylynkappaleita ja mahdollisesti matkustajien jäänteitä.
Välimerellä Kreikan vesillä kaatuu siirtolaislaiva ja mereen hukkuu yli 600 ihmistä. Tuo katastrofi tuskin saa muuta kuin kevyen maininnan tiedotusvälineissä. Noitahan sattuu, mitäs lähtevät. Pysyisivät kotonaan eivätkä tulisi tänne meidän vaivoiksemme.
Sanotaan, että ihmishenki on arvokas. Eikö siirtolaisten henki olekaan yhtä arvokas kuin ”miljuneerin”? Noteerataanko kaikkea nykymaailmassa vain rahan ja maallisen mammonan omistamisen perusteella? Siltä tuntuu.
Loistohöyrylaiva Titanic törmäsi jäävuoreen huhtikuussa 1912. Tuostakin haaksirikosta parhaiten selvisivät ensimmäisen luokan matkustajat, jotka varallisuutensa ja yhteiskunnallisen asemansa perusteella olivat ostaneet lipun tuohon onnettomaan laivaan. Huonoiten pelastuivat kolmannen eli siirtolaisluokan matkustajat, joitten joukossa hyisessä meressä kohtasi loppunsa noin neljäkymmentä Amerikasta parempaa elämää etsimään lähtenyttä suomalaista. Mukana oli muun muassa ylihärmäläinen Panulan perhe.
Joskus nykyaikaa verrataan Titaniciin. Olemme jo ilmaston ja ympäristön muutoksien vuoksi ikään kuin törmänneet jäävuoreen, mutta varoituksista huolimatta sama meno jatkuu päivästä toiseen.
Raha ja maallinen mammona ovat nykyajan jumalia. Ihminen ja hänen arvonsa mitataan vain rahan ja saavutusten tasolla. Puhutaan tarpeesta muuttaa tätä kestämätöntä elämäntapaamme mutta muuttakoot muut, minun on tärkeätä saada säilyttää nykyinen hyvinvointitasoni.
Tuntuu siltä, ettei nykyään kukaan muista sitä vanhaa toteamusta, jonka mukaan viimeisessä paidassa ei ole taskua.
Erkki Rantamäki
Vaasa