Pohdin aiemmin ruotsinkielisen kansanosan nihkeää suhtautumista muinoin Karjalan evakkojen asuttamiseen Suomeen. Samassa yhteydessä tuli mieleen yksi maamme huutavimmista epäoikeudenmukaisuuksista: romaniväestön syrjintä. Romaneja on ollut Suomessa satoja vuosia, mutta monet viralliset oikeudet ovat koskettaneet heitä vasta muutamia kymmeniä vuosia. Tämäkin on ikään kuin vain virallinen linja ja tästä poiketen käytännön toteutus on vieläkin heikompi.
Romaneihin suhtaudutaan usein negatiivisesti, humoristisen vähättelevästi, leimaavien stereotypioiden kautta ja valheellisten käsitysten kautta.
Romanikulttuuri on muuttunut paljon valtaväestön ihanteiden suuntaan esimerkiksi koulutuksen, työn ja perheen suhteen. Tästä huolimatta vanhat käsitykset elävät sitkeästi ihmisten mielissä. Romanien on tutkitusti äärimmäisen vaikea työllistyä alasta tai osaamisesta riippumatta.
Pelkästään nimi saattaa olla esteenä edes työhaastatteluun pääsylle saatikka työn saamiselle. Tästä johtuen monet romanit ovat päätyneet epätoivoisesti vaihtamaan nimensä johonkin vähemmän erottuvaan. Tähän sisältyy sanomattakin suurta vääryyttä, koska esimerkiksi omaan sukunimeen liittyy suvun historiaa, jatkuvuutta, perinteitä ja vahvoja osia omasta identiteetistä. Mikäli omasta nimestä joutuu luopumaan, jottei joutuisi syrjityksi, on se paitsi väärin myös nöyryyttävää.
Romanit ovat laajasti raportoineet myös siitä, että saavat yleisesti viranomaisilta huonoa ja syrjivää kohtelua hoitaessaan virallisia asioitaan. He eivät ole välttämättä tasa-arvoisia lain edessä ja saattavat saada huonompia päätöksiä kuin enemmistö.
Päätöksentekijän asenteellisuus ja puolueellisuus vaikuttavat taustalla siihen, miten tilanne tai asia nähdään. Tämä vaikuttaa oikeusturvan toteutumiseen ja yksilön elämän rakentumiseen. Vaikeudet saada oikeutta ja tasa-arvoista suhtautumista voi vaikuttaa myös yksilön taloudelliseen asemaan.
Sama taloudellinen vaikutus on sillä, että henkilö ei työllisty kunnolla. Tämä aiheuttaa pitkäkestoista varallisuusaseman kehittymättömyyttä ja heikentymistä. Myös perhesuunnittelu voi olla erittäin vaikeaa taloudellisen turvan ja tulojen puuttuessa. Samoin asuntojen hankinta ja kodin perustaminen voi olla monimutkaisten prosessien ja erityiskysymysten takana.
Anteeksipyyntöjen aikakaudella tulisi aidosti jonkun pystyä miettimään myös tätä romani-kysymystä. Kun vähemmistö on pieni ja syrjintä vahvasti osa rakenteita, on enemmistön vaikea edes tunnistaa tarvetta pyytää menettelyään anteeksi.
Tässä on kuitenkin nyt selkeästi sen paikka ja esimerkiksi tasa-arvovaltuutettujen pitäisi koordinoida tällaista valtiollista hanketta, jossa anteeksipyyntö esitettäisi kollektiivisesti romaneille. Se toimisi itse anteeksipyynnön lisäksi myös jatkossa ohjaavana linjana yleisessä suhtautumisessa romaneihin maassamme.