Maailman mielenkiinnon kohteena ovat viime vuosina olleet Donald Trump ja Vladimir Putin. Kahden suuren valtion päämiehet on monissa yhteyksissä luokiteltu narsisteiksi, mihin monet ovatkin valmiita yhtymään.
Heidän lähtökohtansa yhdenmukaisesta lopputuloksesta huolimatta ovat kuitenkin varsin erilaiset. Yltäkylläisyyden keskelle syntyneen Donaldin sukulaistensa puheiden mukaan isä-Trump nosti jalustalle ja kohteli tästä lempilapsensa. Putin sen sijaan joutui viettämään lapsuutensa vailla lämpöä ja rakkautta, pienessä kerrostaloyksiössä, jonka ympäristössä vilisi rottia, ja joka oli vailla minkäänlaisia mukavuuksia. Lähtökohdat olisivat siis täysin päinvastaiset ja niinpä heidän persoonallisuushäiriönsäkin ilmenevät varsin erilaisina.
Trumpin otteet ja oman egonsa esilletuominen saavat joskus naiiveja ja huvittaviakin piirteitä. Hän voi suuttua mistä tahansa saamastaan kritiikistä, mikä on narsistille tyypillistä. Näistä rikkomuksista Trump rankaisee mm. lisätulleilla.
Olen nähnyt tai kuullut jonkun suuttuneen siitä, ettei tämän puheluun vastattu. No, sillä kertaa se johtui yksinkertaisesti siitä, että lankapuhelimen päässä asunut ei ollut paikalla. Jos näin luonnollista asiaa ei kykene ymmärtämään ja hyväksymään, vaan suuttuu ja kokee tulleensa kaltoinkohdelluksi, ovat narsismiepäilyt perusteltuja.
Putin taas omaa narsisteille ominaista pahuutta, mitä Ukrainan sota ja siihen liittyvät sotarikoksetkin osoittavat. Putin osoittaa toiminnallaan täydellistä empatiakyvyn puutetta, minkä lisäksi hänelle on mahdotonta antaa periksi ja luopua saavuttamista perusteettomistakin eduista (aluevaltaukset).
Narsistille kaikenlainen sovittelu molempien osapuolten hyväksi (ns. win-win -tilanne) on mahdotonta. Tyypillisiä piirteitä narsistille ovat myös ahneus, kateus ja taipumus valehteluun. Sopisivatko nämä ominaisuudet maailman kahdelle kärkimiehelle, sen voi jokainen itse arvioida.
Yleensä narsisti vahingoittaa vain läheisiään esimerkiksi työpaikalla tai kotona. Se on tietysti jo sellaisenaan surullista, mutta jos se sattuu osumaan näin merkittäviin herroihin, lopputuloksena voi olla vaikka maailmansota. Niin merkittävästä sairaudesta on siis kyse.
Miten narsistiksi luokiteltu ihminen voisi todistaa epäilyt turhiksi? Sen voi tehdä helposti epäilty itse. Trump voisi esimerkiksi yhtenä aamuna lähettää maailmalle sellaisen viestin, että kyllä tanskalaisten pitää saada sittenkin pitää Grönlantinsa. Putin puolestaan voisi ilmoittaa Zelenskyille, että asiaa tarkemmin mietittyään hän on tullut siihen tulokseen, että Ukrainalle alun perin kuuluneet alueet kuuluvat sittenkin ukrainalaisille. Näin molempien herrojen persoonallisuushäiriöepäilyt menettäisivät ainakin osan perusteistaan.
Tällä tavoin osoittamalla epäilyt vääriksi, voisi tehdä jokainen narsismista ”syytetty” maineensa valkaisemiseksi. Tällainen parannuskeino olisi esimerkiksi sovittelu ihmissuhteita rassaavissa kiistoissa. Muuta keinoa asioiden ratkaisemiseksi ei todellisuudessa olekaan.
Rauhanneuvottelujen johtamiseen toivottuun lopputulokseen on vaikeampi uskoa kuin yli kahden tuhannen vuoden takaisiin tapahtumiin vetten päällä kävelystä ja tuhansien ihmisten ruokkimisesta kahdella kalalla ja viidellä leivällä. Aika näyttää, voiko mahdottomasta tulla sittenkin mahdollista.