Vuosi on vaihtunut Suomi 100 -juhlavuoteen. Uutta on jo aloitettu ja tilinpäätöksiä edellisestä tehty. Antaakohan uusi meille luvan alkaa alusta?
Oman elämäni tilikertomuksen jos tekisin, ei siinä monikaan tavoite olisi täyttynyt tai toteutunut. Pikemminkin päinvastoin.
Lähimmäisiäkään en ole tarpeeksi huomioinut, ei ainakaan niin kuin itse toivoin. Onnistumiseni hetket eivät nekään tekemisieni tilastoja kaunista. Tuntoja siis liikutellaan!
Elämme pyhät ja arjet, niiden kulku lähellä ja kaukana liikuttaa. Siksi kai tätä tässä ja nyt jaan kanssanne.
Älä pelkää huomisen matkaa. Tosiasiahan on; tänne synnytään ja täällä kuollaan. Tähän ei ole vaihtoehtoa kenelläkään. On kuitenkin yksi hyvä vaihtoehto; luota, älä pelkää!
Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Meille, jotka asumme kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Älkäämme siis peljätkö huomisen matkaa. Myönnetään, ettei se helppoa aina ole. Matka usein niin vaivalloista on. Niin monella huoli huomisesta. Jaksamisenkin kanssa niin ja näin.
Oman Uuden vuoden saarnani olen saanut yksinäiseltä, sairastavalta ja hyvin toisen apua tarvitsevalta. Jo vuosia eläämäänsä saaneena tämä ihminen ei ole kuulunut kirkkoon, ei ole tarvinnut mitää sellaista, kuitenkin kanssaihminen.
Sairaalaan lähtöä odotellessa hän sai kuulla ensimmäisen kerran; Levolle laske luojani. Miten hän vahvistuikaan. Ettemme me yksikään pärjäisi yksin, ilman elämän antajaa, eikä elämän loistossakaan.
Olisiko siinäkin uuden alku, annettu mahdollisuus meille, kääntää katseemme omasta itsekkyydestä ja omhyväisyydestämme ymmärtämään armon suuruuden. Näin toivottavasti ymmärrämme armollisuuden toisiamme kohtaan. Avun ja hädän ehdoitta.
Siihen ei Suomi 100 vuonna, jonka kaikkivaltias teema on ARMO!, tarvita suuria rakenteita. Ei arvonimiä, asemaa, titteleitä, ei myöskään rahaa ja rikkautta ylenmäärin.
Maailmamme huutaa lähellä ja kaukana lisää Jumalan viisaudella ja yksinkertaisella uskolla varustettuja sydämiä. Tätä diakoniaa olen itsekin saanut elää ja tuntea. Tarvitsemme sitä kiertoon.
Meidän ei tarvitse olla ponnistellen parempi, mitä olemme. Emme tarvitse hyvien tekojen todistuksia. Ymmärrämme, että meitä on rakastettu ristin puun verran ja rakastetaan ARMOTTA. Pienet eleet saavat suurta siunausta aikaan.
Haetaan voimaa elämän antajalta. Olkoon ovet avoimina. Seurapenkeissä tavataan!
Siunaavin ajatuksin
Eila Rintamäki
Ilmajoki