Laki sakkojen muuntorangaistuksesta tuli voimaan 1960-luvun puolivälin paikkeilla. Pidin Helsingin keskusvankilassa luennon uudesta laista ja sen tulkinnoista. Rikosoikeuden approbatur-tentissä alustus korvasi yhden kirjan, mikä helpotti tenttiin valmistumista.
Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan professori Inkeri Anttilalla oli tapana kannustaa opiskelijoita pitämään esitelmiä jostakin tärkeästä aiheesta. Tartuin yhdessä opiskelukaverini Ilhan Hamidin kanssa tähän mahdollisuuteen.
Vankilanjohtaja johdatti tilaan, jossa esitelmä pidettiin. Hän kertoi, että paikalle tulee kolmisenkymmentä lähinnä henkirikoksista tuomittua vankia.
Kun tilaisuus oli päättynyt, eräs murhasta tuomittu vanki tuli juttusille ja totesi ystävälliseen sävyyn. ”Tämä laki ei meitä oikein koske, kun emme ole syyllistyneet niin pieniin rikoksiin”. Hän toivotti menestystä opiskeluun.
Vierailu tuli mieleeni, kun luin lehdestä, että oikeusministeri Antti Häkkänen on uudistamassa sakkojen muuntorangaistusta, johon oikeusministeri Tuija Braxin toimikaudella tehtiin oleellinen heikennys. Pieniä sakkotuomioita ei enää muunneta vankeudeksi ja käräjäoikeudella on muutenkin laajat oikeudet jättää sakot muuntamatta.
Kysyin asiasta Häkkäseltä, kun hän vieraili CafeNiinistössä presidentin vaalien aattotunnelmissa. Häkkänen kertoi asettaneensa työryhmän selvittämään sakon muuntorangaistuksen muuttamista niin, että kaikki sakot tulisivat lain piiriin.
Uudistus olisi oikeudenmukainen, sillä nyt monet rikoksentekijät jättävät sakkonsa maksamasta, kun tietävät, ettei vankeusrangaistus ole uhkaamassa. Myymälävarkaat ja monet muut vahingonteot ovat turhauttaneet myös yrittäjiä. Samat näpistelijät ovat palanneet rikoksentekijöiksi sakoista piittaamatta.
Miten kukat tähän juttuun kuuluvat? Istuin käräjiä Ilmajoella vuonna 1972. Olin sopinut syyttäjän, nimismies Jyri Ala-Nikkolan kanssa, että hän haastaa käräjille Ilmajoen työlaitoksessa olevia naisia, jotka olivat joutuneet sinne irtolaislain nojalla.
Silloinen kihlakunnantuomari kirjoitutti jokaisen jutun pöytäkirjan puhtaaksi, jolloin päivän aikana ehdittiin käsittelemään vain muutama muuntorangaistus. Itse toimin niin, että luin tuomion ilman, että sitä olisi erikseen kunkin osalta kirjoitettu.
Niinpä jo aamupäivällä oli tuomiot annettu ja naiset palasivat työlaitokseen. Käräjäpaikalle saapuneet parikymmentä naista olivat tyytyväisiä, kun ei tarvinnut koko päivää odottaa päätöksiä.
Seuraavana päivänä käräjäpaikalla odotti kukkalähetys. Kortissa luki:” Kiitoksia hyvälle tuomarille, työlaitoksen naiset!”
Ilmari Ylä-Autio