Kapeikko - onpa kummallinen nimi? Sehän oli Seinäjoen kauppalan ykkösurheilukenttä ennen vanhaan. Kenttä oli nykyisen entisen Anttilan pysäköintialueella keskeisellä paikalla. Kouluilta oli lyhyt tulla liikuntatunneille.
Nimi kapeikko varmaan on johtunut siitä, että olihan se vähän ahtaaseen paikkaan aikanaan rakennettu. Kenttä oli aidattu korkealla lauta-aidalla ympäriinsä. Juoksurata oli ehkä 350 metrin pituinen ja tuohon aikaan hiilimurskainen. Pelikenttä oli hiekkainen. Talvisin kenttä jäädytettiin jääpalloilijoiden ja luistelijoiden käyttöön.
Muistoihini on piirtynyt koulupojan kokemana kentällä pidetyt luisteluillat. Koululaisille ja nuorukaisille oli pieni pääsymaksu sisälle. Hinta taisi olla 20 penniä kerralta. Minä sain maalaiskunnan Alakylän koululta kausilipun yhtenä talvena, kun taisin voittaa arvonnassa sellaisen. Käytin sen jokaisella kerralla. Siitä hyötynä kehittyi hyvä luistelutaito, jopa kaarreluistelun opin hyvin soittoilloissa.
Kapeikon vahtimestari Lasse Luoma oli persoona kolatessaan jäätä puhtaaksi luistelijoille. Hän miesvoimalla jalkaisin kolasi kentän hyvään kuntoon. Äänilevyjä soitti Syväoja-niminen sähkölaitoksen mieshenkilö. Usein soivat Suklaasydän, Mondreboo, ja Harmony-Sistersien laulamat soinnut. Jäätä kiersi myös illan järjestysmies Veikko Ryssy huuliharppua soitellen. Mies sai meiltä nuorilta lempinimen Veho. Hänestä jäi mieleen, kuinka hän tykkäsi pitää olkavarressaan järjestysmiehen nauhaa. Tilanteiden vähän kuumennettua Veho esitteli nauhaa, korostaen olevansa järkkäri.
Illoista on jäänyt hienoja kokemuksia. Sain tuttavuuksia toisiin silloisen kauppalan, maalaiskunnan tai jopa eri pitäjien luisteleviin nuoriin. Kapeikon ystävyys on jatkunut monen silloisen rusettiluistelijan kanssa näihin päiviin saakka. Yhteisöllisyys, kaverit ja leikkimielinen liikunta luistellen oli se Kapeikon juttu levymusiikin ohella tuon ajan nuorille.
Raimo Ristilä