Kysyimme verkkolehdessä lukijoiltamme, mitä sinä muistat Tshernobylin ydinvoimaonnettomuudesta 1986? Missä olit? Mitä asiasta puhuttiin? Miten onnettomuus vaikutti elämääsi silloin ja myöhemmin?
Alla osa vastauksista. Lisää löytyy tiistain paperilehdestä.
Ministeri Raatikainen ei vastannut toimittajien kysymyksiin, ovatko suomalaiset vaarassa, oli kovalla kiireellä menossa jonnekin vihkimään kyläkoulua tai vastaavaa.
Tulin lomamatkalta Suomeen tiistaiaamuna 29.4.1986. Eli kolme päivää onnettomuuden jälkeen. Heti aamupäivällä radion uutisissa alettiin kertoa, että Ruotsissa on raportoitu kohonneita säteilyarvoja. Ruotsin ydinvoimaloista kuitenkin kerrottiin, että tilanne niissä on ihan normaali. Suomesta ei raportoitu tuolloin yhtään mitään, eikä myöskään Neuvostoliitosta. Säteilylähdettä alettiin siis ensiksi etsiä Ruotsista. Näin jälkeenpäin voi kysyä, oliko suomalaisten viranomaisten vaikeneminen todella teknisen tiedon puutetta vai oliko syy poliittinen. Tämä jäi päällimmäisenä mieleen onnettomuudesta, eli Suomen olematon rooli alkuvaiheessa.
Muistan asioita tuohon liittyen huhti-toukokuun vaihteesta. Meni useampi päivä, kun Neuvostoliitosta tuli myöntävä vastaus, että grilli poltti muusit pohjaan. Siihen mennessä oli Neuvostoliiton toimesta ensitöikseen lounaistuulen tuoma saderintaman etenemissuunta käännetty pohjoisen suuntaan pois uhkaamasta Moskovaa ja Leningradiakin. Tuloksena oli laskeumaa sateen mukana muun muassa pohjalaismaakuntiin ja Kainuuseen. Ihmettelin moista teknologiaa, joka mahdollistaa sään herruuden, mutta atomivoimalan hallinta on niin ja näin.
Muistan Vaasan kaupungista lausunnon lehdessä, kun eräs kaupungin virkamies toppuutteli tarvetta kaupungin toimesta peitellä lasten hiekkalaatikot, mutta jälkikäteen tuli esiin, että omalla tontilla hiekkalaatikon hän oli kyllä peittänyt.
Muistan ajelleeni traktorilla pellonlaidalla vesisateessa, odottaen kevättöiden alkua. Jälkikäteen onnittelin itseäni moisesta laiskuudesta, kun kuulin, että se vesisade saattoi olla radioaktiivista, enkä ollut hytistä edes poistunut rukiin orahia tarkastamaan.
Aika kaukaiselta asia vaikutti, olihan monta päivää kulunut, kun räjähdyksestä alkoi tihkua jotain tietoa. Enempi tieto olisi varmaan lisännyt tuskaa paljonkin. Enemmän taisi 22v. nuorta miestä järkyttää Henri Toivosen kuolema Korsika-rallissa ja Masken-Carlssonin kaksi pikamaalia (9 sekunnin sisään) Suomen verkkoon Suomi–Ruotsi-pelissä jääkiekon MM-kisoissa Moskovassa keväällä -86, hyvästi mitali!
Helsingissä oli lähes helteinen viikonloppu. Lauantaina 26.4 taivaalla näkyi valtava haloilmiö, aurinko oli 360-asteisen ympyrän kehällä. Halolla ja onnettomuudella ei mitään tekemistä toistensa kanssa, vahvisti Ursa myöhemmin. Ihmiset nauttivat auringosta ja kevään ensimmäisistä lämpimistä säistä, ulkoillen ja tietenkin täysin tietämättä onnettomuudesta.
Viranomaisten tiedotus harmitti. He ikään kuin ilmoittivat, että haluavat olla rauhassa ja keskittyä työhönsä. Jopa vitsailivat asialla. Tiedostusvälineiden osaamattomuus kävi selvästi ilmi tässä vaikeassa asiassa. Asiallista tietoa alkoi samaan vasta useiden päivien jälkeen. Suomi vaikutti täydellisen valmistautumattomalta.
Oli virkamieslakko ja lakkovahtina seisoessani joku kertoi kuulleensa uutisen tapahtuneesta. Sellaista mediamylläkkää kuin nykyisin onnettomuusuutisista syntyy, ei todellakaan ollut. Tietenkin se jonkin verran sai aikaan pelkoa tulevasta.
Olin 5-vuotias ja hiekkalaatikolla leikkimässä kun ilmoitus Tshernobylin onnettomuudesta kerrottiin. Muistan katselleeni taivaalle, että niinköhän ne myrkkypilvet tulevat meidän päällemme.
Seurasimme uutisista miten laskeumat liikkuivat ja puhuimme muutenkin vanhempieni kanssa asiasta.
Olin Onni Kataja Oy sahalla töissä Kuortaneella ja kuulin mielestäni pamauksen. Vuonna 1986 opiskelin lukiossa ja keskustelimme Tshernobylista äidinkielen tunneilla. Esille nousivat myös Japanissa 1945 pudotetut ydinpommit. Onnettomuus ei omaan elämääni juuri vaikuttanut.
Olin vanhimman lapseni kanssa ulkona. Muistan sumusateen ja pistelyn käsivarsilla. T-paita oli päällä, joten iholla se tuntui. 2-vuotias lapsi leikki hiekkaläjällä vieressäni. Sumuinen sade tuli yhtäkkiä kirkkaaseen päivään.
Suurta salailua todelliset säteilyarvot ja laskeuma-alueet.
Sosiaalidemokraattinen sisäministeri Kaisa Raatikainen tiedotti, että mitään vaaraa ei ole suomalaisille ja radioaktiivista laskeumaa ei ole tulossa.
Siihen aikaan ei saanut syödä hirvenlihaa, varsinkaan maksaa.
Kuulin tapahtumasta matkalla Vaasaan. Päätäni särki koko ilta-päivän.
Olin opintomatkalla Kööpenhaminassa opiskelukaverieni kanssa. Ajattelin silloin siellä, että mihin ne laskeumat kohdistuvat Suomessa. Tuleeko sateina alas ja vaikuttavatko heti saman tien. Myöhemmin laskeumien vaikutuksista esimerkiksi sikiövaiheessa silloin olleisiin lapsiin käytiin keskusteluja. Lisääntyikö paikallisesti tietyt sairaudet jne? Onko vaikutuksista jo nyt saatu tutkimustuloksia?
Silloin olivat postivirkamiehet lakossa, olimme sinä päivänä koko perhe kotona, satoi vettä ja lapset pyöräilivät ulkona vesisateessa. Ilma oli lämmin, iltapäivällä tasoitimme tontillamme puutarhamaata. Illalla sain elämäni ekan ja vikan toistaiseksi pissatulehduksen. Mummo oli keskussairaalassa hoitokäynnillä. Seuraavana päivänä saimme kuulla hirveän uutisen. Tshernobyl oli räjähtänyt. Kuulemamme jälkeen olisimme eläneet edellisen päivän aivan eri tavalla.
Valmistuin ammattiin 30.4.1986 Oulun tekusta. Viimeisetkin tentit olivat siis takana, kun uutiset ydinvoimalan onnettomuudesta saavuttivat meidät. Ensimmäinen ajatus oli kaikilla; opiskeltiinko me turhaan, tässäkö se elämä oli? Epätietoisuutta kesti aika pitkään, ja valmistujaisjuhlatkin jäivät vaisuksi. Minusta ainakin tuli kerralla
ydinvoiman vastustaja, enkä ole kantaani muuttanut. Ja, onhan näitä onnettomuuksia tapahtunut maailmalla Tshernobylin jälkeenkin. Surullista, ettei ihminen ole oppinut mitään!
Olimme hiljattain muuttaneet Helsingin keskustaan. Kaipasin luontoa. Olin sinä päivänä monta tuntia ulkoilemassa Keskuspuistossa. Muistan, että oli lämmin päivä ja kasvoilla tuntui erityinen lämpö, melkein kuumotus.
Olin 11-vuotias. Onnettomuudesta muistan sen, että siitä kerrottiin viiveellä mediassa eikä varmaankaan oikein ymmärretty, kuinka vakava tilanne oikeastaan oli.
Muistan kun noin 10-vuotiaana keinuin kaverin kanssa koulun pihassa olevissa keinuissa. Ihastelimme ihmeellisen kirkasta, jopa hehkuvaa ilmaa.
Ydinvoiman vastustus elää vahvassa. On huolehdittava siitä, että tulevat sukupolvet eivät joudu siivoamaan meidän sukupolviemme aiheuttamia ydinjäteongelmia (käytetyn ydinjätteen loppusijoitus yms). On uskomatonta, että Suomeen edelleen rakennetaan lisää ydinvoimaa. Herätkää päättäjät ja lopettakaa tämä hulluus! Suomen kaltaisella rikkaalla valtiolla pitää olla muita keinoja tuottaa energiaa ja sähköä. Uusiutuvien energioiden kehittämiseen tulee panostaa.
Mitäpä suomalainen oikeasti olisi voinut tietää, kun asiantuntijatkaan eivät ymmärtäneet. Nurmijärven observatorio kytki hälytyksen pois, kun mittari "nousi tappiin". Siellä luultiin, että mittarissa oli vika. Ihmetyttää, eikö muuhun maailmaan oltu heti yhteyksissä. HS 24.4.
Olin Saksassa saksanopettajien kurssilla kesäkuussa 1986. Ohjelmaan kuului myös viikon vierailu koulussa. Eräs opettaja tuli sanomaan, että heidän perheensä piti mennä Poriin kesälomalla, mutta Suomeen tulleen vakavan laskeuman vuoksi he peruuttivat matkan. Tiesin tapahtuman, mutta en sitä, miten vakava se oli
Suomenkin osalta.
Kannattaa lukea vuoden 2015 kirjallisuuden Nobelin saaneen valkovenäläisen Svetlana Aleksijevitsin kirja Tsernobylista nousee rukous.
Minäkin joskus ydinvoimaa lievästi puolustaneena en voi ollenkaan esimerkiksi ymmärtää Fennovoiman ydinvoimalaa. Kansamme kulkee silmät ummessa. Ilmastonmuutos on paha asia, mutta niin on myös mahdollinen ydinonnettomuus. Täällä se koskee enimmäkseen vain meitä.
Lue lisää lukijoiden Tshernobyl-muistoja tiistain lehdestä.
HEIKKI PELTOKANGAS