Lukutaito on tärkeää yhteiskunnallisesti ja sitä tarvitsee oikeastaan aina. Ilman sitä ei pärjää. En kuitenkaan nyt ota kantaa siihen, kuinka paljon kukakin lukee tai kuinka ihmisten pitäisi lukea enemmän.
Aion nyt pohtia, miksi lukeminen ja kirjat ovat tärkeitä henkilökohtaisella tasolla, henkisesti. Lukeminen voi olla ihmiselle paljon enemmän kuin vain pitkiä rivejä tekstiä toisensa perään.
Kirjat ovat kuin ystäviä, jos kliseisesti sen sanon. Kirjat, toisin kuin ihmiset, eivät lähde minnekään, ne ovat aina saatavilla.
Varsinkin alakoulussa ja myöhemmin myös yläkoulussa olin aika yksinäinen. Ei siinä, tykkäsin olla enemmän yksin kuin isossa porukassa, mutta siitä huolimatta yksinäisyyden jatkuessa yhä pidempään ja pidempään ja alettuani pikkuhiljaa tuntea itseni porukan ulkopuoliseksi, löysin kirjat ja kirjallisuuden.
Aloin lukea ja käytin siihen miltei puolet ajastani, kasvoin lukemiseen kiinni. Luin kaikkea mahdollista, mitä naamani eteen vain satuttiin asettamaan.
Alakoulussa otin kirjan hyllystä, luin sen ja vaihdoin uuteen. Otin koulusta kirjoja mukaan ja luin niitä kotona, vaikka sitä ei tehnyt kukaan muu luokassani, he lukivat vain lukutunneilla.
Yläkoulussa sama jatkui. Silloin tajusin, että vaikka kaikki muut ihmiset ympäriltäni vain häipyisivät eivätkä tulisi enää koskaan takaisin, kirjat pysyvät eivätkä lähde mihinkään. Ne olivat periaatteessa minulle kuin ystäviä, vaikka se kuulostaakin vähän surulliselta.
Kirjat voivat siis olla ystäviä, tai ainakin ne voivat täyttää tyhjän tilan, joka on tarkoitettu ystäville.
Lukeminen on mielestäni aina ollut vähän sellainen ihmisen oma juttu. Toki sen voi jakaa, voi vaikka kertoa muille ihmisille mitä kirjassa lukee, mutta yleensä kun ihminen lukee kirjan, se jää hänen omaan muistiinsa, eikä kukaan saa ehkä koska tietää, mihin kohtiin kirjassa on samaistuttu ja mistä on saatu vertaistukea.
Jos jatketaan kliseisyyttä, kirja on avoin sinulle ja sinä kirjalle.
Varsinkin kaunokirjallisuudessa hahmoihin ja tapahtumiin voi samaistua välillä todella vahvastikin. Hahmoista tehdään yleensä tarkoituksella samaistuttavia, ja välillä lukiessa voi tuntua siltä, että kirja kertoo päähenkilön sijaan sinusta itsestäsi. Silloin kirjat toimivat vertaistukena.
Yleensä ihmiset ovat niitä, jotka antavat vertaistukea ja jakavat omia kokemuksiaan, mutta kuka sanoi, ettei ihmisen tilalla voisi toimia kirja?
Joskus kirja on jopa parempi vertaistuki kuin kukaan ihminen voisi koskaan olla.
Runo Järvenpää
Kirjoittaja opiskelee Etelä-Pohjanmaan opiston Toimittajakoulussa