Huumeiden käyttökynnys on madaltunut ja yhä useampi suomalainen on kokeillut niiden käyttöä. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että huumekuolemat ovat noin 40-vuotiaiden miesten toiseksi yleisin kuolinsyy.
Huumeet aiheuttavat ongelmia ja suurta tuskaa myös käyttäjien läheisille. Narkomaanipojan äiti, seinäjokelainen Tiia Luhta, kirjoitti Eparin lukijoille kirjeen, jossa hän kertoo millaista on olla narkkarin ja linnakundin äiti tai sisar. ”Poikani, 23-vuotias Kimi, on narkkari. Toivon, että tämä kirjoitus rikkoisi ennakkoluuloja ja toisi ehkä lohtua jollekin, joka on samassa tilanteessa kanssani.
Tämä ei ole puolustuspuhe narkomaaneille enkä yritä tehdä heistä pyhimyksiä. Pitäkää vain jatkossakin rahoistanne ja kassistanne kiinni, jos pankkiautomaattijonossa takananne seisoo joku, jolle maistuvat kovat päihteet. Ennemminkin tämä on puolustuspuhe päihteidenkäyttäjien läheisille ja perheille.
Toivoisin ihmisiltä tiettyä asennetta on perheessä sitten narkomaani, alkoholisti, mielenterveysongelmainen, vammainen, homo tai lesbo.
Massasta poikkeavan sisarukset eivät voi mitään sille, millaiseen perheeseen he syntyvät. Jos he sattuvat syntymään alkoholistiperheeseen, he ovat ikuisesti alkoholistiperheen lapsia. Tosin alkoholistiperheessä kasvaneet lapset pystyvät kyllä kääntämään kokemuksensa voitoksi, jos vain selviävät maaliin.
Itse olen elänyt lapsuuteni 80–90-luvuilla Itä-Helsingissä isoveljen ja alkoholisti-isän kanssa. Silloin ei kuitenkaan ollut eriarvoisuutta niin kuin on tänä päivänä, vaan kaikki pitivät huolta toisistaan.
Ei minua kiusattu vaikka jouduinkin pitämään veljeni vanhoja vaatteita ja talvisin luistelin veljeni hokkareilla. Nykyään riittää kiusaamisen syyksi se, että sinulla on veljesi vanha puhelin.
En ihmettele yhtään, että lapset ovat armottomia toisiaan kohtaan, jos aikuisetkin rakastavat tuomita ja puhua pahaa niistä, jotka eivät aina ole tehneet elämässään oikeita valintoja tai muuten poikkeavat tästä niin täydellisestä ihmismassasta.
Minäkin olen lopunelämääni narkkarin/linnakundin äiti ja tyttäreni ovat narkkari/linnakundin siskoja. Narkkaus ei ole kuitenkaan tarttuva tauti. Kyse on ainakin tässä tapauksessa vääristä valinnoista ja siitä, että poikani on tullut syrjityksi ja väärin ymmärretyksi jo lapsena, koska hän oli erilainen kuin muut. Syrjintää tapahtui koulun ja sosiaalitoimen puolelta.
Koulussa poikani ei koskaan kiusannut ketään, vaan päinvastoin puolusti heikompiaan ja puolustaa vielä tänäkin päivänä. Hän kuitenkin häiriköi tunneilla ja näin pilasi myös muilta mahdollisuuden oppia. Tästä syystä hänet siirrettiin kotikouluun, mutta ei löytynyt kuin yksi opettaja, joka häntä olisi halunnut opettaa. Kohta ei tarvinnut käydä koulua ollenkaan.
Tästä alkoi kymmenen sijoituspaikan laitoskierre. Suomesta ei löytynyt kuin yksi lastensuojelulaitos, joka pärjäsi hänen kanssaan. On varmasti mukava tunne, kun kaikki hylkäävät.
Olen saanut todistaa, kuinka lapsia lääkitään rauhoittavilla lääkkeillä, jotta heidät saadaan käyttäytymään halutulla tavalla. Mielestäni ei ole oikein lääkitä kymmenenvuotiasta bentsodiineillä niin pitkään, että lapselle muodostuu riippuvuus.
Kyllä, olen vetänyt syyllisyyden kivirekeä perässäni 15 vuotta. Olen syyllistänyt itseäni ja muita poikani ongelmista, mutta silti odottanut, että poikani olisi saanut joltain taholta tarvitsemansa avun.
Jos 13-vuotias käyttää suonensisäisiä huumeita, hän ei saa apua päihdepuolelta, koska hänellä on todettu mielenterveysongelmia. Mielenterveyspuolelta apua ei saa, koska hänellä on päihdeongelma. Toivon todella, että siihen tulee muutos!
Tiedän, että moni ajattelee minun olevan äiti joka passaa ja palvelee poikaansa. En todellakaan ole sellainen. Olen soittanut pojalleni useasti poliisit ja riisuttanut hänet alasti ennen kuin olen päästänyt hänet kotiin, koska en halua kotiini huumeita.
Pari sanaa ennakkoluuloista. Olen joutunut muuttamaan pieneltä paikkakunnalta pois, koska perheellämme oli jäätävänkokoiset leimat otsassa. Koko perhe käyttäytyi aina hyvin, myös poikani, joten en tiedä, johtuivatko nämä ennakkoluulot poikani ulkonäöstä – hän on tatuoitu kasvoja myöden.
Oli miten oli, lopulta jouduimme käymään kaupassa 20 kilometrin päässä, koska meitä ei päästetty lähikauppaan. Ne kerrat, kun pienet tyttäreni kävivät kyseisessä kaupassa, otti kauppias asiakseen tutkia heidän taskunsa. Tytöiltäni katosivat kaverit, kun heidän vanhempansa kielsivät lapsiaan leikkimästä tyttärieni kanssa, koska heidän isoveljensä on mitä on.
Kun ihmisillä on vääristyneet asenteet, en yhtään ihmettele, että nämä kaverit ajautuvat porukkaan, josta saavat hyväksyntää. En voi mainita tätä porukkaa nimeltä, mutta haluan kiittää heitä, koska he yrittivät omalta osaltaan auttaa poikaani.
Tiedän, että moni ajattelee heidän värväävän riveihinsä nuoria tyhmiä poikia, jotka tekevät heidän paskaduuninsa, mutta näin ei ollut ainakaan tämän porukan kohdalla. Sieltä löytyi ihmisiä, joilla on sydän paikallaan.
Seuraavan kerran kun törmäätte narkkariin ja hänen äitiinsä, niin muistakaa, että se äiti nukkumaan mennessään miettii sopivaa virttä ja arkun kantajia lapsensa hautajaisiin. Muistakaa sekin, että myös hänellä on siskoja, veljiä, mummoja ja paappoja, joihin myös sattuu, kun loukkaatte heille tärkeää ihmistä.
Toivon, että tyttäreni ovat kasvaneet tämän kaiken keskellä avarakatseisiksi ihmisiksi, jotka pitävät kaikkia samanarvoisina. Tiedän, etteivät he pidä rikosten ja huumeiden täyteistä elämää normaalina. Jopa pienet tytöt ymmärtävät tuomita teot, eivät ihmistä.
Seuraavan kerran kun menette kauppaan ja vastaan tulee ihminen, joka ei ehkä ole päällepäin aivan niin kuin me muut, niin sen sijaan, että mulkoilette järkyttyneenä, kokeilkaa kohdella heitä kuten muitakin. Saatatte yllättyä positiivisesti.
Tahdon lähettää suuret tsempit kaikille, jotka yrittävät päästä suosta ylös. Voimia myös ongelmien kanssa painivien läheisille. Ei ole helppoa taistella tuulimyllyjä vastaan. Suomessa onneksi saa apua ja löytyy ihmisiä, jotka tekevät työtään sydämellä.
Vaikka olen kirjoittanut tekstini osittain kiukulla ja katkeruudella, on olemassa myös tahoja ja ihmisiä, joilta olen saanut apua ja tukea. Olen heille ikuisesti kiitollinen siitä.
Tällä hetkellä poikani istuu vankilassa ja on korvaushoidossa. Toivon hänen viimein järkiintyvän, koska vielä ei ole liian myöhäistä. Tiedän, että hänellä voi olla vielä koko elämä edessään.
Pidetäänhän toisistamme huolta ja ollaan ihminen ihmiselle. Näin meillä kaikilla olisi parempi paikka elää yhdessä.”
Tiia Luhta
äiti Seinäjoelta