Viime aikoina eri tekijöistä johtuen Suomi on ajautunut polulle, jossa eriarvoisuus lisääntyy kiihtyvällä vauhdilla. Osa tilanteeseen johtaneista tekijöistä johtuu kotimaan tilanteista, osa tulee meille maailmalta. Vaikutusmahdollisuutemme kansainvälisiin asioihin on rajallinen, mutta kotimaan kentässä meidän tulisi pyrkiä tekemään kaikkemme, ettei eriarvoisuus ja huono-osaisuus lisääntyisi.
Itsenäisen Suomen historia on kohtuullisen lyhyt. Tästä huolimatta olemme onnistuneet luomaan hyvätasoisen hyvinvointiyhteiskunnan, joka on laadultaan ollut samassa kategoriassa muiden pohjoismaiden kanssa. Olemme voineet olla tästä paikoin hyvinkin ylpeitä ja tyytyväisiä. Tuloerot ovat olleet maltillisia, koulutusjärjestelmä yhtenäinen kaikille, terveydenhuolto on ollut kattava, eläkejärjestelmä jokseenkin riittävä ja sosiaaliturva oikeudenmukainen ja turvaava. Jotain varsin suurta rakenteellista on mennyt kuitenkin pieleen, koska eri mittarit osoittavat samaa tosiasiaa: eriarvoisuus on lisääntynyt ja hyvinvointi heikentynyt koko maassa.
Leipäjonot ovat pidentyneet entisestään ja tulleet pysyvänä rakenteena osaksi suuren osan toimeentuloa. Laajemmassa mielessä näin ei saisi olla vaikka toki yksilötasolla ne ovat välttämättömiä monelle. Isossa kuvassa pitäisi pystyä rakentamaan jotain parempaa tapaa. Jotain sellaista kokonaisvaltaista keinoa turvata jokaisen kansalaisen mahdollisuus riittävään toimeentuloon ilman hankalaa ja epäselvää jonottamista. Jonot ovat monella tavalla ongelmallisia. On sairaita ihmisiä, vanhuksia, vammaisia, monenlaisia erityisryhmiin kuuluvia ihmisiä, joille jonottaminen on hankalaa ja saattaa heikentää vointia. Voi myös käydä niin, että huonon kunnon vuoksi ei pystykään paikalle saapumaan. Leipäjonoissa on myös raportoitu käyvän työssäkäyviä ihmisiä. Miten tällainen järjestyy työn puitteissa? Myös säilyvyys, tavaran riittävyys ja avun systemaattisuus voivat aiheuttaa paljon ongelmia. Kaikista näistä syistä johtuen olisi tärkeää esimerkiksi sosiaaliturvan kokonaisuudistuksella ratkaista näitä asioita.
Köyhyys vaikuttaa eri tavalla eri väestöryhmissä. Jollain tavalla ehkä surullisinta on lapsiperheköyhyys. Sen vaikutukset ovat yhteiskunnallisesti myös pisimmälle ulottuvat ja monella tavalla kohtuuttomimmat. Toki myös sairaiden ja vanhusten tilanne on kovin huolestuttava. Yhteistä kaikille näille ryhmille on se, että voimia ja aikaa taistella omien oikeuksien puolesta ei välttämättä ole ja siksi tarvitaan sellaisia poliittisia päättäjiä, jotka pystyvät ja osaavat ensinnäkin tunnistaa nämä ongelmat ja toisekseen ratkaista ne. Ratkaisujen pitää olla kokonaisvaltaisia ja sellaisia, jotka aidosti helpottavat ihmisten elämiä ja parantavat yhteiskunnallista hyvinvointia.
Hyvällä ja oikeudenmukaisella politiikalla on kerrannaisvaikutuksia. Kun ihmiset saavat riittävästi tukea, he jaksavat paremmin myös itse tarttua asioiden hoitoon ja yhteiskunnan rakentamiseen. Kun ihmiset ovat aktiivisia toimijoita, erilaiset lieveilmiöt vähenevät. Kun negatiivisia asioita tapahtuu vähemmän, myös niitä seuraavat ongelmat vähenevät. Tämä jo itsessään säästää myös yhteiskunnalle koituvissa kuluissa. Ennaltaehkäisy ja riittävä tuki on kaikessa hyvin tärkeää. Myös erilaisten köyhyyttä aiheuttavien ja ylläpitävien rakenteiden huomaaminen ja niihin puuttuminen on tärkeää.
Köyhyyden sanotaan usein periytyvän. Pitäisi pitää huoli siitä, että koulutusjärjestelmämme säilyy tasapuolisena ja tasa-arvoisena. Se tukee jo itsessään huomattavan paljon lapsia ja nuoria sekä koulutuksen muodossa että kouluruokailun kautta.
Tämän kevään vaaleissa ovat käsillä tärkeät hetket ja aiheet hyvinvointiin liittyen yhteiskunnassamme. Vaalien teemat tuntuvat nyt olevan tärkeämpiä kuin koskaan ennen maamme historiassa. Monenlaiset uhat ympäröivät meitä ja on entistä tärkeämpää, että voimme sisäisesti hyvin maassamme. Sitä kautta olemme vahvempia kestämään myös ulkoisia uhkia.
Risto Helin (ps.)
Vaasa