1960-luvulla paapoille ostettiin 70-vuotislahjaksi mopo, koska radio ei huonon kuulon takia tullut kysymykseen. Televisiokin tuntui huonolta valinnalta, kun paapat eivät nähneet kunnolla kuvaa ruudusta. Onneksi se oli yleensä vitsi.
Vitsin voisi siirtää ja muuntaa helposti nykyaikaan. Lapsille ei kannata ostaa juoksemiseen tarkoitettuja lenkkikenkiä tai polkupyörää, koska he eivät halua ajaa polkupyörällä eivätkä halua juosta, eivät edes kävellä pitempiä matkoja. Niinpä hankitaan älypuhelin, sähköpotkulauta tai sähköpyörä. Tai vaikka mönkijä.
Ikävä kyllä tämä on kaikkea muuta kuin vitsi.
Miksi vertaan näitä kahta toisiinsa? Jos asioita ajatellaan saajien terveyden ja turvallisuuden kannalta, kumpikin lahja on älytön.
Puolisokea ja -kuuro paappa on liikenteessä yhtä vaarallinen kuin helppoutta ja nautintoa itselleen hakeva lapsi. Varsinkin, kun näkee skuutin päällä lapsen, joskus jopa kahdenkin huristelevan katse kännykässä. Tämä on ehkä vielä vaarallisempi yhdistelmä kuin puolisokea ja -kuuro, mutta tilannetajuinen paappa mopon selässä pitää huomion on liikenteessä.
Vastuulliseen aikuisuuteen kuuluu lasten ohjaaminen turvalliseen ja terveelliseen elämään. Ostovalintoja tehtäessä kysytään usein lapselta, mitä hän haluaisi esimerkiksi lahjaksi. Tai tiedetään muutenkin, mikä miellyttää lasta, vaikka se olisi lapsen kehityksen kannalta vahingollinen valinta.
Tässä vaiheessa aikuiset luopuvat lasta ohjaavasta ja välittävästä roolistaan. Lapsi ei ole tyhmä. Hän huomaa pystyvänsä ohjailemaan aikuisia. Silloin ollaan vaarallisilla vesillä. Mitä lapsen turvallisuuden tunteelle tapahtuu, kun hän huomaa aikuisten olevan hänen ohjailtavissaan ja vielä itseäänkin heikompia?
Tällä turvattomuutta lisäävällä toiminnalla on taipumus vahvistua toistuessaan.
Lasten ja nuorten fyysinen ja psyykkinen kunto on romahtanut. Elintason nousu on lisännyt mahdollisuuksia toteuttaa lasten toiveita. Helppous on sokeuttanut myös aikuiset. Jopa lahjan valinta on helppoa, kun tekee niin kuin lapsi haluaa.
Lapsi on tyytyväinen saadessaan mitä halusi. Ainakin hetken. Parin viikon sisällä tyytyväisyys haihtuu ja muuttuu uusiksi toiveiksi. Kierre on loputon.
Jatkuva mukavuusalueella surffailu ei tunnu enää mukavalta. Seurauksena on tyytymättömyys, vertaaminen muihin, ja se pahin, huono fyysinen kunto, jaksamattomuus, masennus ja muut mielenterveysongelmat.
Me aikuiset olemme vastuussa lasten tulevaisuudesta. Haluammeko me heille turvallisen ja terveellisen elämän, siitä on kysymys. Emme voi niitä täysin varmasti taata, mutta mahdollistaa voimme. Meissä aikuisissakin on paljon mielistelynhalua, se on inhimillistä.
Kukapa ei haluaisi olla kiva aikuinen lapselle. Sudenkuopat jäävät helposti huomaamatta.
Syntymäpäivä-, joulu- ym. lahjaa tai muuta hankintaa miettiessämme voisimme ajatella valintojamme aikuisen roolista käsin. Annammeko välinpitämättömän viestin lasta kehittävästä, hänen terveydestään ja turvallisesta tulevaisuudestaan.
Lähdemmekö mukaan kilpavarusteluun muiden aikuisten ja lasten kanssa? Vai annammeko rasituskokemuksesta ja ehkä joskus myös epämukavuusalueella käynnistä syntyvästä mielihyvän tunteesta viestin oikeasta välittämisestä mielistelyn sijaan?
Martti Saarikoski
Lasten- ja nuorisopsykiatrian sh,
eläkkeellä
Seinäjoki