Elämäni parhaan pihvin söin roomalaisessa ravintolassa yhdeksän vuotta sitten. Pala filettä, puolikypsäksi paistettu, mausteena vain suolaa ja pippuria. Lisukkeita en muista, ei niillä niin väliä. Ensimmäisen haarukallisen jälkeen kyynel herahti silmäkulmaan, tällainen on siis täydellinen makuelämys!
Olen ollut paatunut herkuttelija pienestä pitäen, suuri osa parhaista lapsuudenmuistoistani liittyy tavalla tai toisella ruokaan. Olen kuulemma vatsataudin heikentämänä voihkaissut, että ”mennään baariin syömään”. Haaveilin lehtipihvistä ja 70-luvulla vielä niin harvinaisesta herkusta, ranskanperunoista. Muistaakseni lihansyönti oli aika erilaista kuin nykyisin. Broilerit myytiin vielä kokonaisina pakasteklöntteinä, jauhelihaa syötiin ruskean kastikkeen kanssa, samoin siansivua. Fileet olivat herrain herkku, ei niitä koskaan kotiin kannettu. Vuoden kohokohta oli uunintäyttävä joulukinkku, jota hotkittiin kuin nälkämaan lapset.
Aikuisiällä olen ennakkoluulottomasti maistellut kaikki vastaan tulleet erikoisetkin lihat raaoista tartar-pihveistä ja käärmeestä pässinkiveksiin. Kannattaa maistaa, maku on ihan hyvä, mutta rakenne saattaa kummastuttaa herkimpiä. Nykyään perheen ruokahuollosta vastaavana nojaan vahvasti lihaan sen kaikissa eri muodoissa: makkaroina, jalosteina, jauhettuna, broilerina, paisteina, kinkkuina ja potkina. Mielestäni koko lailla täydellisen pihvinkin opin paistamaan vuosien harjoittelun jälkeen. Kyllä nyt pullean miehen kelpaa.
Vai kelpaako? Ravintosuositusten mukaan taidan liioitella lihaa ruokavaliossamme, kaksi kalapäivää viikossa ei ruokalistaa hyvälle puolelle heilauta. Muutama vuosi sitten havahduin tähän siippani hienovaraisten vihjeiden jälkeen ja olen kunniakkaasti lisännyt viikkolistaamme myös lihattomia päiviä. On sosesoppaa, sientä ja muitakin kasvisruokia. Ennen vanhaan ei koulussa kutsuttu ohrapuuro- tai pinaattilettupäiviä kasvisruokapäiviksi. Nykyään se nostaa tappelun puolesta ja vastaan, kun ruoastakin on tullut aatesuuntien kamppailua...
On lisäksi totta, että lihaa syödään tolkuttomasti enemmän kuin ennen. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan 60-lukuun verrattuna lihansyönti on tuplaantunut, joten lapsuudenmuistoni eivät ole tyystin väärässä. Olisi siis ihan paikallaan monipuolistaa syömisiään jo ekologisista ja eettisistä syistä, tutkimusten mukaan maailman tällä hetkellä viljellyllä viljalla ruokkisi hyvin 9 miljardia ihmistä, jos kaikki käytettäisiin vain ihmisten ruokkimiseen, ei rehuksi.
Hieman haikeana olen siis kokkaillut myös ilman lihaa, tyystin en taida siitä koskaan luopua. Ilolla kokeilin viime viikonloppuna Suomen seuraavaksi Nokiaksi hypetettyä nyhtökauraa. Rakenne, maku ja tuntuma olivat niin mainiot, että ensi kertaa mielessäni ei jyskyttänyt petetyn pedon saalistajanvaisto. On kummallista tajuta, että oma mieli on niin tiukasti lapsena opitun "syö nyt edes lihat" -mantran hypnotisoima, että edelleen kunnon ruokaa olisi vain pellonlaidan ammu. Ehkä maailma pelastuu ja minä sen mukana.
Aki Hyyppä
Kirjoittaja on Aku Ankan päätoimittaja ja sekasyöjä kuin Veli Nalle.