– Seinäjoella asiakasmäärät ovat kasvaneet hienosti. Asiakasmäärien kasvaessa kaupungissa on tarvetta myymäläverkostomme laajentamiselle edelleen, Lidlin kiinteistöjohtaja Nicholas Pennanen kommentoi.
Pennanen kertoo, että myös muut liikepaikat Seinäjoen länsipuolella kiinnostaa Lidliä.
Lidlin omituksessa on ollut jo pitkän aikaa tontti Kurikassa, mutta tontin käytöstä ei ole tehty lopullista päätöstä.
Asiakasmäärät ovat kasvaneet myös Vaasassa, jossa Lidlillä on ennestään kaksi myymälää. Vaasan kolmannen Lidl-myymälän rakentaminen on aloitettu ja Kivihakaan avataan uusi myymälä vuoden 2016 alkukesästä.
Kuluvalle tilikaudelle yhtiö suunnittelee jopa 100 miljoonan euron investointeja.
ELINA NYSTRÖM