Levoton työmarkkinasyksy voi heikentää kilpailukykyä. Palkat ovat toki vain yksi muuttuja tässä kokonaisuudessa. Niillä on talouteen kuitenkin monialaiset vaikutukset.
Kun henkilö saa 1000 euron palkankorotuksen, hänen veroasteensa kaikista tuloista nousee. Oletetaan, että hänelle jää verojen jälkeen summasta käteen 600 euroa.
Hänen työnantajansa ostaa kalliimman työsuorituksen, 1000 euron lisäpalkan, lisäksi työnantaja maksaa palkan sivukuluina noin 70 %. Hänelle kustannukset ovat 1700 euroa.
Palkankorotukset nostavat kaikkia yrityksen tuotannontekijöiden kustannuksia.
Teoreettisessa tilanteessa, jossa työnantaja myisi työn edelleen suoraan kuluttajalle, kohonneitten kustannusten päälle on lisättävä vielä ALV. Voi olla, että myytävän työsuoritteen kuluttajahinta onkin kallistunut 2000 eurolla.
Jos työntekijän netto ostovoima nousi vaan 600 euroa, lopputulos on, että palkankorotus alensikin ostovoimaa. Tämä tilanne on lähellä erilaisissa remontti ja asennustöissä.
Tämä on tietenkin teoreettinen tilanne. Palkkojen osuus monen tuotteen kokonaiskustannuksissa on pienempi ja hintojen korotuspaine samoin pienempi. Pitkällä aikavälillä hinnat ovat kuitenkin nousseet suurin piirtein samassa tahdissa, kun palkat ovat nousseet.
Palkansaaja hyötyy, jos hän käyttää lisäostovoimansa ulkomaisten tuotteiden ja palveluiden ostamiseen. Palkansaaja häviää, jos hän käyttää lisäostovoimansa paikallisten työsuoritteiden ja palveluiden ostamiseen.
Erityisen paljon työntekijä häviää, jos hän tekee työtä yrityksessä, joka tuottaa markkinaehtoisesti paikallisia työpalveluita. Samoin häviää työntekijä, joka työskentelee matalan tuottavuuden aloilla, jossa ensimmäisenä menetetään kilpailukyky ja työpaikat vaarantuvat.
Työnantaja häviää, kilpailukyky heikkenee. Hintoja on nostettava ja tuotteita on vaikeampi saada myydyksi. Tuontitavaroista tulee entistä kilpailukykyisempiä. Matalamman tuottavuuden yritykset eivät enää kannata.
Seuraamuksia voi olla monia, investoinneista luopuminen, lopettaminen, konkurssi. siirtyminen halvempien kustannusten maihin, työpaikkojen väheneminen. Yritykset, jotka tuovat maahan ulkomaisia tuotteita, hyötyvät tilanteesta.
Ainakin lyhyellä tähtäimellä hyötyy julkinen sektori. Verotulot kasvavat, mm. tuloverot ja työnantajan maksamat työn veroluontoiset maksut kasvavat. Tämä on edullista julkisella sektorilla työskenteleville, tulonsiirtojen saajille ja julkisten palveluiden käyttäjille.
Tilanteessa, jossa yritysten kannattavuus ja kilpailukyky heikkenee. Tästä seuraa aleneva työllisyysaste, kasvavat sosiaalikulut ja samalla laskevat verotulos. Silloin julkisia menoja joudutaan kattamaan velan otolla. Tämä tilanne on meillä realisoitunut.
Eniten hyötyvät halpojen kustannusten ja matalan sääntelyn maat, Kiina tyypillisesti. Suuret monopolit hyötyvät myös. Toimialat, jotka eivät juuri tarvitse työvoimaa, hyötyvät. Harmaan talouden harjoittajat ja heidän asiakkaansa hyötyvät, kun verot ja työnantajan sivukulut jää maksamatta.
Katsooko ay-liike ehkä liian suppeasti edunvalvontansa tavoitteita ja vaikutuksia? Onko lainsäätäjä yliarvioinut yritysten kantokyvyn?
Lopulta työntekijät, työnantajat ja julkinen valta ovat täysin samassa veneessä. Vastakkainasettelu on epäviisasta. Kansantalous ei voi toimia, ilman kannattavia yrityksiä ja näiden työpaikkoja.
Julkisen sektorin koko ja verotus on mitoitettava yritysten suorituskykyyn.
Juhani Viitala
Kauhava