Olin viimeksi lentänyt Vaasasta tai mistään minnekään monta vuotta ennen koronaa. Tänä syksynä pitkästä aikaa taitoin matkan Helsinkiin lentokoneella.
Tuli muistumia aikaan kun, pandemia oli tuttu vain scifielokuvista eikä ilmastonmuutoksen vakavuus ollut vielä valjennut. Kun itsekin olin nuorempi ja seikkailuhenkisempi, lähdössä maailmalle.
Juna ja bussi ovat hyviä vaihtoehtoja, mutta matkalla kirkastui, että Vaasa todella tarvitsee myös tiiviit lentoyhteydet. Finnair lisääkin ensi viikosta alkaen lentoyhteyden maanantaiaamuun. On myös tärkeää, että Vaasasta pääsee taas suoraan Tukholmaan.
Menomatka oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Valtaosa matkustajista oli lähiseudun ruotsinkielisiä murteita puhuvia, samantyylisesti pukeutuneita miehiä, jotka olivat lähdössä työmatkalle Eurooppaan tai maailmalle neuvottelemaan, myymään, ehkä asentamaan. Moni tunsi toisensa.
Mieleni valtasi kotiseutuylpeys. Tätä on kansainvälinen Vaasan seutu. Täältä on aina lähdetty maailmalle, isommille ja pienemmille matkoille, myös bisnestä tekemään.
Paluumatkalla käyskentelin hienosti uudistuneessa Helsinki-Vantaan terminaalissa. Jo siellä kiinnitti huomiotani joukko aasialaisia liikemiehiä, jotka olivat sonnustautuneet kalliinnäköisiin pukuihin ja kenkiin, yksi ihan liituraitaan. Ryhmässä oli myös eurooppalaisia, niinikään varakkaan oloisesti pukeutuneita liikemiehiä.
Isäntä, luonnollisesti myös erittäin tyylikkäästi pukeutunut nuori mies, luotsasi porukkaa ja piti keskustelua yllä. Mietin, minkälaisia aiheita tuollaiselle joukkiolle kannattaa rupatella. Pohdin myös, että missä lie asioissa Suomessa ovat.
Hämmästys oli suuri, kun ryhmä ilmestyi kaikista kauimmaiselle portille, Vaasan koneen lähtöaulaan.
Taas röyhistin rintaani. Meillä on täällä jotain niin merkittävää, että se kiinnostaa tällaista porukkaa. Kauhean moni muu kaupunki Suomessa ei yllä samaan.
Vaasassa oli vastassa paikallisen liikennöitsijän iso musta tila-auto, johon seurue nopeasti siirtyi ja lähti kohti arvoituksellista kohdetta.