Elämä lemmikkieläimen kanssa on ihanaa ja palkitsevaa. Siitä on paljon työtä ja vastuuta, mutta ihmisen ja eläimen välinen kiintymys ja yhteys saa unohtamaan vaivannäön.
Mutta sitten väistämättä koittaa se päivä, jolloin eläin kuolee, yleensä vanhuuteen tai sairauteen. Suru on suuri ja kaipaus syvä, on kyse sitten koirasta, kissasta, kanista tai jostain muusta lemmikkieläimestä. Tämän viikon lehdessä kerromme yhden koiransa menettäneen koskettavan tarinan.
Elämäni aikana olen rakastanut sydämestäni neljää koiraa. Kolme niistä on jo siirtynyt koirien taivaaseen. Muistan jokaisen niistä päivistä todella hyvin.
Lapsuuden kodissani jouduin ensin noin 14-vuotiaana hyvästelemään yhden koiran ja joitakin vuosia myöhemmin toisen.
Isä lähti eläinlääkäriin ja sieltä raskaalle reissulle. Hän hautasi koiramme niiden rakastamaan paikkaan, mökkitontille lähelle metsästysmaita.
Itse olen aikuisena joutunut luopumaan yhdestä koirasta, ja se oli yksi elämäni raskaimpia päiviä. Suru yllätti voimallaan. Koska koira oli ollut niin tärkeä osa perhettä ja arkipäivän elämää, tuntui että jokainen hetki ja kodin nurkka huusi tyhjyyttä.
Siitäkin sitten selvittiin, ajan kanssa. Ja aika pian taloon muutti uusi koira.
Olin aikanani vastustanut marsujen hankkimista meille, mutta aika helpolla lopulta hellyin. Muutamassa vuodessa ehdin jo kiintyä niiden juoksenteluihin, kuikutuksiin ja muihin ääniin, varsinkin kun korona-aikana tein etätöitä samassa huoneessa kuin niiden häkki on.
Yksi oli pitänyt pari kertaa vähän erikoista ääntä ja vinkunut kovaan ääneen. Olikohan se sairas, mietimme. Marsu kuitenkin söi ja joi normaalisti.
Mutta sitten se yhtenä aamuna löytyi kuolleena, levollisesti makaamassa omassa mökissään. Itkuhan siinä tuli, minullakin.
Seuraava ajatus oli, että mitä 3,5 vuotta meillä olleelle Milli-marsulle tehdään? Ei ainakaan laiteta muovipussissa jäteastiaan!
Aika järjestyi seuraavaksi päiväksi Tähtipölyyn. Siellä se peiteltiin huovalla ja luovutin sen eteenpäin. Rituaalit olivat ehkä vähän ylimitoitettuja jyrsijälle, mutta oli helpottavaa, että se pääsi nyt hyviin käsiin.
Marsun hankkiminen maksoi joitakin kymppejä, mutta sen kuolema kustansi yli sata euroa. Raha on kuitenkin siinä tilanteessa sivuseikka. Uurnaa en sentään ottanut, oma paperipussi sai kelvata.
Lemmikkien inhimillistäminen on ajan trendi, joka menee välillä vähän ylikin. Pieneläinten hautaustoimistoista ei ole kuitenkaan mitään pahaa sanottavaa. Ne tekevät tärkeää työtä niin eläinten kuin omistajien hyväksi.
Perheen lemmikkieläin halutaan hoitaa loppuun asti arvokkaasti ja kunnioittavasti niin, että siitä jää kaunis muisto.
Me säilytimme marsun tuhkia sen aikaa, että tuli kesä. Sitten kokoonnuimme puutarhaan omenapuun alle ja hautasimme Millin sinne. Sytytimme kynttilän ja muistelimme, kuinka utelias, rohkea ja aktiivinen se oli ollut.
Rituaalit ovat tärkeitä ja olemassa juuri siksi, että niiden avulla jokainen, lapsesta vanhuksiin, voi käsitellä kuoleman herättämiä vaikeita tunteita. Kauniisiin muistoihin on hyvä palata.
Uskon, että nurmikko kasvaa erityisen tuuheana sillä kohtaa tulevina kesinä.