Elektronisten sävelten luoma hasardi rytmi yrittää nostattaa pientä hymynvärettä huulille. Kehää pyörivä sävelkulku tuntuu koko kropassa, kun tanssilattialla ummistaa hetkeksi silmänsä. Tässä on hyvä olla.
Jokin kuitenkin vakavoittaa, vaikka ei pitäisi.
Kun brittiläinen syntikkapopyhtye Orchestral Manoeuvres In The Dark julkaisi vuonna 1980 Enola Gay -nimisen kappaleensa, siitä tuli välittömästi hitti. Laulu nousi useiden maiden singlelistojen kärkeen myyden yli viisi miljoonaa kappaletta, eikä sen suosio ole vieläkään täysin tyrehtynyt. Tutun tititys-intron voi hyvinkin yhä kuulla kotibileiden Spotify-listalta. Musiikkipalvelu Spotifyn selaus vahvistaa tätä käsitystä: Sen seitsemänvuotisen historian aikana kappale on saanut yli 7,7 miljoonaa soittokertaa.
Mutta pelkän tarttuvan rytmin takia tästä elektronisen popin klassikkokappaleesta tuskin tarvitsisi kirjoittaa sanaakaan. Sen sijaan laulu on välttämätöntä nostaa esille sen sisällön vuoksi juuri tänään. OMD loi tanssilattioiden ehkä kaikkien aikojen traagisimman kappaleen, kun yhtye valitsi laulun aiheeksi Enola Gayn. Tosin on lähes mahdotonta sanoa, kuinka moni vuonna 2015 sen tahtiin tanssiva kuulee yksinkertaisten sanoitusten taakse kätkeytyvän karun tarinan, sillä kaikki eivät edes tunnistaneet kappaleen syntyaikanakaan sen alkuperäistä kontekstia, yhtyeen laulaja ja basisti Andy McCluskey kertoi pari vuotta sitten musiikkilehti Rolling Stonelle antamassaan lyhyessä haastattelussa. Sen sijaan McCluskeyn mukaan yleinen virhepäätelmä oli ja on ehkä edelleen, että laulu liittyy homouteen.
Kuka tai mikä oli siis Enola Gay? Ensiksi hän oli äiti, toiseksi tappajakone ja vasta kolmanneksi elektronisen syntikkapopin ilmentymä.
Kun Enola Gay -kappale julkaistiin vuonna 1980, toisen maailmansodan päättymisestä oli ehtinyt kulua vasta 35 vuotta. Sota oli päättynyt länsirintaman osalta jo toukokuussa 1945, mutta Tyynellämerellä tilanne yhä kärjistyi. Lopulta Yhdysvallat päätti pudottaa presidentti Trumanin päätöksellä maailman ensimmäinen atomipommin Hiroshimaan 6. elokuuta kello 8.15. aamulla. Kolme päivää myöhemmin toinen atomipommi tiputettiin Nagasakiin. Yhteensä iskuissa kuoli välittömästi yli 150 000 ihmistä.
Hiroshiman tuhonnutta "Little Boy" -pommia kuljettanut kone oli nimeltään Enola Gay. Pilotti Paul Tibbets oli mennyt nimeämään pomminkoneen äitinsä Enola Gay Tibbetsin mukaan.
Tarinaan törmännyt McCluskey jäi pohtimaan "kuinka ylpeä äiti onkaan pikku pojastaan" ja päätti kirjoittaa sen myös lauluunsa.
– Koin ristiriitaa tästä: Lentäisitkö konetta tappaaksesi kaikki nuo ihmiset, koska luulet pelastavasi sillä paljon suuremman joukon ihmisiä?, McCluskey kertoi The Guardianille antamassaan haastattelussa.
Nyt sodanvastaisen Enola Gay -kappaleen synnystä on kulunut yhtä kauan aikaa kuin vuonna 1980 oli kulunut toisen maailmansodan päättymisestä. Vastausta vaille jää onneksi se, kuinka moni ei olisi koskaan kuullutkaan Enola Gaysta jos tämä laulu olisi jäänyt McCluskeylta laulamatta.
JOHANNA JUUPALUOMA/LÄNNEN MEDIA