Liisa Niskala tunnetaan Seinäjoen Pohjassa aamulenkistä, jonka hän kävelee miehensä kanssa päivittäin minuutin tarkalla aikataululla. Niskala pitää itseään kiertolaisena: hän haluaa matkustella vapaaehtoisesti, mutta lapsuudessaan hän joutui kiertämään sodan vuoksi paikkakunnalta toiselle.
Niskala oli 3 kuukauden ikäinen, kun hänen perheensä joutui lähtemään evakkoon Vanhasta Sallasta vuonna 1939. Niskala tietää kertoa tapahtumista kuulemansa kautta.
– Kun lähtö tuli, kaikki tavarat jäivät kotiin. Ei siinä otettu kuin vaatteet päälle. Talot tuikattiin tuleen sitä mukaa, kun ihmisiä lähti.
Niskalan äiti oli sodassa lottana ja isä sotilaana. Isovanhemmat hoitivat Niskalaa.
Sallasta lähdettyään perhe joutui muuttamaan useaan kertaan. Perhe muutti muun muassa Halosen rannalle ja sieltä Kostamoon. He asuivat myös Räisälässä, josta Niskalan aviomies Viljo Niskala on kotoisin. Alavetelin kautta he kuitenkin palasivat vielä Sallaan.
– Toisinaan asuimme pihalla. Silloin nukuimme yöt laavussa, Niskala muistelee.
Periksiantamaton ja eläväinen lappalainen luonne on kuitenkin auttanut häntä sopeutumaan vaikeisiinkin olosuhteisiin.
– Kyllä elämässä on aika moneen tottunut. Kaikkeen on pitänyt sopeutua.
Hän muistaa, että sodasta huolimatta lapset leikkivät paljon isossa porukassa.
Eräs lapsuuden trauma vaikuttaa häneen kuitenkin vieläkin.
– Halosen rannassa 1942 olen säikähtänyt pommitusta perusteellisesti. Silloin ikkunat tulivat seinistä sisään. Pitkään sen jälkeen iltaisin pimeän tullessa menin ukin kainaloon ja pistin pään piiloon, Niskala kertoo.
Hänellä menee edelleen kylmät väreet, jos jostain kuuluu kova paukahdus.
Maailman nykyinen poliittinen tilanne inhottaa Niskalaa.
– Ei se pelota, mutta kyllä sitä ajattelee, hän myöntää.
Niskala toteaa miehensä kanssa, että uusia sotia saattaa todella tulla.
Hän ei kuitenkaan halua ottaa elämästä liian suurta stressiä.
– Toivon, että pysymme terveinä. Yritämme vain tulla päivästä toiseen.
KATI PERÄLÄ