Ravikansa kokoontuu tänä viikonloppuna Kuninkuusraveihin ja juhlii samalla 110-vuotiasta suomenhevosta. Valmentaja ja entinen ohjastaja Jouko Kangas on kiertänyt raveja jo 1960-luvulta lähtien.
Lapin shamaanina ravipiireissä tunnettu kittiläläinen Jouko Kangas teki kolmikymmenvuotisen työuran poliisina ja tuli työssään ihmisten kanssa hyvin toimeen. Kangas uskoo, että tämä oli pitkälti hevosten ansiota.
– Hevoset ovat opettaneet sitä sosiaalisuutta, hän sanoo.
Kangas on puuhannut hevosten kanssa ikänsä. Hän syntyi Kittilässä sijaitsevaan Kaukosen kylään maalaistaloon, ja kotona oli hevosia aina.
Ensimmäinen ravihevonen tuli taloon vuonna 1963, kun Jouko Kangas oli 12-vuotias.
– Siitä asti olen kiertänyt raveja. Vuonna 1966 ajoin itse ensimmäistä kertaa kilpaa, Kangas kertoo.
Poliisin työnsä ohessa Kangas ohjasti ja valmensi ravihevosia. Kun hän jäi eläkkeelle 2000-luvun puolivälissä, hevosten kanssa työskentelystä tuli täysipäiväistä. Ohjastamisen Kangas lopetti viime syksynä, mutta työ valmentajana jatkuu yhä.
– Hevoset ovat antaneet myös laajan ystäväpiirin. Sama minne päin Suomea menee, aina löytyy tuttuja, joiden kanssa riittää juttua, hän sanoo.
Tänä viikonloppuna Jouko Kangas tapaa lukuisia tuttuja Vermon raviradalla Espoossa järjestettävissä Kuninkuusraveissa eli Kunkkareissa.
Kunkkarit ovat suomalaisen hevosurheilun vuoden kohokohta, joka kokoaa ravikansaa ympäri Suomea yhteen. Kangaskin suuntaa sinne, vaikkei hänen valmentamiaan hevosia radalla nähdäkään.
– Kuninkuusraveihin mennään nimenomaan tapaamaan kavereita, hän sanoo.
Kangas tunnetaan ravipiireissä lumitreeneistään, joilla hän kuntouttaa jalkavaivaisia hevosia. Juuri lumitreenien vuoksi hänet on ristitty Lapin shamaaniksi.
Ammattivalmentajat ympäri Suomen ovat lähettäneet Kankaan lumitreeneihin jalkaongelmista kärsiviä hevosia jo 1990-luvulta lähtien.
– Lumi on tosi hyvä elementti. Se jäähdyttää ja jouduttaa pintaverenkiertoa, Kangas kertoo.
Jouko Kangas tuntee hyvin hevosten sielunelämää ja ymmärtää niiden tarpeita. Hän kokee päässeensä sisälle hevosen mielenmaisemaan.
– Olen kehittänyt itseäni eläintuntijana, hän sanoo.
– Tai en minä muista eläimistä välitä kuin hevosista.
Hevonen ei ymmärrä sanoja, Kangas kertoo, vaan se kuuntelee äänensävyjä ja -painoja.
– Millä äänensävyllä puhuttelet sitä, sen se lukee.
Hyvä ravihevonen on Kankaan mukaan nöyrä ja yhteistyöhaluinen. Tuittupäinen hevonen saattaa mennä kovaa, mutta ei luonteensa vuoksi välttämättä pärjää.
– Luonne ratkaisee.
Hevonen on Kankaasta kiehtova eläin, johon hän ei koskaan kyllästy.
– Olisi sitä kai jäänyt monta kertaa pois matkasta, jos hevonen ei olisi kiehtonut eläimenä.
Liisa Kuittinen