Hiljattain autuaammille musiikkimaille siirtynyt David Bowie oli monelle vain yksi poptähti muiden joukossa. Musiikkia ja elokuvaa taiteensa työvälineenä käyttänyt Bowie teki pitkän uran 1960-luvun lopulta lähtien.
Ylimpään menestyjäkaartiin noussut britti olisi jäänyt etäiseksi hahmoksi, ellei hän olisi yhtenä kesäisenä alkuiltana 2004 ilmestynyt ilmielävänä – kuin taivaasta pudonneena – mikrofonin varteen Provinssirockin lavalle.
Kiintotähdiksi nousseiden esiintyjien ura linkittyy vuosien saatossa kuulijoidensa elämänvaiheisiin. Näin musiikki, joka vetoaa ihmiseen erityisesti tunnetasolla, alkaa kuulijan elämän rinnalla rakentaa yhteistä tarinaa.
Kuulijan omakohtaisen kokemisen rinnalla musiikkibisnes on onnistunut luomaan yli mantereiden ulottuvaa palvontakulttuuria.
Nykyajan idolikultti on saanut pikku hiljaa piirteitä, joita aiemmin koettiin vaikkapa uskonnoissa.
Sirpaloituneessa yhteiskunnassa suuret esiintyjänimet ovat muodostaneet faniensa kanssa muuten harvinaiseksi käyviä laajoja yhteisöjä, jotka tunnustavat musiikkimakunsa kautta yhteistä kokemusta.
Cd:t ja soittolistat ovat tämän joukkoliikkeen raamattuja. Esiintyjät puolestaan sanaa julistavia profeettoja.
Edesmennyt legenda liittyy ensimmäisiin äänilevykokemuksiini 1970-luvun alussa. Serkuillani oli oikea levysoitin, jonka lautasella soinut Bowien Ziggy Stardust piirtyi lähtemättömästi alakouluikäisen kuulomuistiin eräänä ensimmäisistä popmusiikkiin liittyvistä muistoista.
Pian sen jälkeen syttyi palava halu ryhtyä opettelemaan kitaransoittoa isäni raskassoittoisella akustisella kitaralla.
Myöhemmin, aikuisuuteni kynnyksellä, uusromantiikkaa edustanut Scary Monsters oli ensimmäisiä levyostoksiani 1980-luvun alussa.
Seuraavaksi Bowie teki lopullisen kaupallisen läpimurron. Inttiaikojen musiikkimuistoista Let´s Dance -albumi nimibiiseineen oli tärkeä piristysruiske ankeahkon palvelusajan lomaan.
Kuka David Bowie, oikealta nimeltään David Robert Jones (8.1.1947–10.1.2016), todellisessa elämässään kansikuvien ja keikkamaskin takana oikein oli?
Piakkoin Suomessa konsertoiva kitaristi-yhtyekaveri Adrian Belew kuvailee tuoreessa haastattelussaan Bowieta tavattoman innostuneeksi aina kun jotain uutta tuli eteen. Bowie tapasi perehtyä asiaan niin perin pohjin, että sai varmasti kaiken mahdollisen tiedon haltuunsa.
Julkisuuteen etäisyyttä pitänyt supertähti oli rento, antelias ja hauska tyyppi, Belew muistelee.
Vain muutama päivän ennen kuolemaansa, 69-vuotissyntymäpäivänään, Bowie julkaisi viimeisen albumin Black Star. Samannimisen biisin videon taustalla näkyy enteellisesti synkkää taivasta, jonka keskellä ammottaa nimensä mukaisesti musta tähti.
Silloin kerran Törnävän saaren festivaalialueella sade väistyi ja aurinko alkoi valaista tienoota. Oli hetki, jolloin vuosikymmeniä aiemmin lausuttu vitsi Provinssin toive-esiintyjästä muuttui kaikkien ällistykseksi todeksi.
Otin juttulehtiöni esiin.
David Bowie astui lavalle.
HARRI KALLIO-KURSSI
harri.kallio-kurssi@i-mediat.fi