Tukholmassa Farstan lähiön ostoskeskuksen läpi kulkee poikaporukka. Geir Stakset nostaa peukun pystyyn. Poikaporukka näyttää yläpeukkua takaisin.
– Jos he olisivat laskeneet peukun alas, se olisi tarkoittanut, että jotain on vialla. Olisin silloin lähtenyt heidän peräänsä kysymään, mikä hätänä.
Peukku on osa Staksetin ja nuorten välistä koodikieltä. Hän on tukholmalaismies, joka on omistanut elämänsä sille, etteivät nuoret liittyisi jengeihin.
Hän kulkee päivisin Farstassa juttelemassa nuorille. Hän kysyy nuorilta, miksi he eivät ole koulussa tai onko heillä huolia. Täysin vapaaehtoisesti.
– Jotkut nuoret ovat huolissaan heitä pelottavista ihmisistä ja haluavat minun puhuvan heille. Tai heillä on muita huolia.
Monet nuoret luottavat Staksetiin ja uskaltavat puhua tälle. Staksetin on myös helppo ymmärtää nuoria. Hänen veljensä on aiemmin Kartellen-ryhmään kuulunut ganstaräppäri Sebastian Stakset.
Lisäksi Stakset on kirjoittanut kirjoja jengiväkivallasta, muun muassa isistä, jotka kuuluvat jengeihin.
Katupartioinnin lisäksi Stakset pyörittää Farstassa matalan kynnyksen jalkapallokerhoa, jonka tarkoitus on houkutella nuoria kaduilta jalkapallon pariin iltaisin.
– Jos pyörii kadulla väärien ihmisten kanssa, voi joutua väkivallan kohteeksi tai rekrytoiduksi. Siksi nuorten pitäminen pois kadulta on tärkeää.
Tästä huolimatta Stakset on joutunut taistelemaan kerhon budjetin kanssa ja keräämään rahaa myös itse toimintaan.
Satoja ampumisia ja räjähdyksiä
Jengiväkivallan vuosi on ollut Ruotsissa tavanomaistakin synkempi. Maassa on koettu syksyn ajan viikoittain ampumisia ja räjähdyksiä, jotka kytkeytyvät jengikonflikteihin. Ruotsin poliisi oli lokakuun puoliväliväliin mennessä tilastoinut yhteensä yli 300 ampumista.
Myös Farstassa on tapahtunut ampumisia ja räjähdyksiä.
Kesäkuussa ihmisiä järkytti erityisesti se, kun Farstan ostoskeskuksen edessä ammuttiin kuoliaaksi 45-vuotias mies ja 15-vuotias poika. Stakset näyttää rikospaikan ostoskeskuksen oven edessä.
Kuolemat järkyttävät yhteisössä. Myös Stakset tunsi kuolleen pojan.
Väkivalta oireilee monin tavoin. Stakset näyttää saamaansa videota puhelimestaan. Videolla nuoret teinitytöt retuuttavat toista tyttöä väkivaltaisesti.
– He ovat täältä Farstasta, tapausta selvittänyt Stakset sanoo.
Lähiöt eriytyneet
Tukholmalaisella Christine Namdarilla on pitkä ymmärrys jengiväkivallasta.
Hän toimii erityisopettajana kouluissa Tukholmassa. Lisäksi hän on tutkija, joka tutkii Åbo Akademissa ja Helsingin yliopistossa sitä, miten nuoria voitaisiin ohjata pois radikalisoitumisesta. Aiemmin hän on ollut mukana radikalisoitumista ehkäisevässä tutkimushankkeessa.
Namdarin Britanniasta kotoisin oleva bahai-perhe muutti ensin Kangasalle Suomeen ja sieltä sittemmin Ruotsiin. Namdarin puheessa soljuvatkin sekaisin sujuvasti suomi, ruotsi ja englanti.
Namdar ajaa Rinkebyhyn. Tarkoituksena on esitellä naapurustoa toimittajalle ja kuvaajalle.
Rinkeby on yksi niistä lähiöistä, jotka ovat olleet toistuvasti uutisotsikoissa jengisotien vuoksi. Siellä toimii kaksi jengiä, Shottaz ja Dödspatrullen (Kuolemanpartio). Jengisota sai alkunsa kahden ystävän kiistasta.
Lokakuisena tiistai-iltana ihmiset, pääasiassa miehet, istuvat torilla juttelemassa. Torilla kaupataan edullisia hedelmiä. Ruotsin valtion television SVT:n reportterit tekevät suoraa lähetystä torin nurkalta. Poliisiauto ajaa kierroksen torilla.
Niin, poliisi. Poliisiasema oli käytössä pois vuodesta 2014 lähtien remontin vuoksi, mutta palasi muutama vuosi sitten takaisin naapurustoon.
Poliisin lisäksi monia muita tärkeitä palveluita poistui Rinkebystä 2000-luvun alussa – pankki, työnvälitys, kaupunginosatoimisto.
Tätä on pidetty yhtenä syynä sille, miksi jengiväkivalta sai kasvualustaa. Ruotsissa lähiöiden annettiin eriytyä liiaksi toisistaan, eikä kotouttamisesta huolehdittu tarpeeksi.
– Toisaalta on syytä muistaa, että integroituminen on kaksiosainen prosessi, jossa myös toisella osapuolella on vastuu, Namdar sanoo.
Rinkebyn naapurilähiössä Kistassa opettava Namdar sanoo, että naapurustojen eriytyminen on osittain jo niin isoa, että hänellä on oppilaita, jotka eivät tiedä asuvansa saaristokaupungissa. Osa on nähnyt meren vain muutaman kerran.
Hän kertoo toisen esimerkin siitä, kun vei lapset vierailulle Ruotsin parlamenttiin.
– Osa lapsista käyttäytyi siellä todella oudosti. Kysyin heiltä, miksi. Tajusin, että he eivät kokeneet kuuluvansa sellaiseen ympäristöön ja tunsivat olonsa epävarmoiksi.
Todellisuuksien eriytymisestä kertoo myös se, että keskiluokkaisessa naapurustossa asuvan Namdarin naapurit suhtautuvat tähän kuin hän kävisi sota-alueella töissä.
Jengiväkivalta on kuitenkin levinnyt yhä enemmän myös keskiluokkaisiin naapurustoihin. Räppäri Einarin laajasti järkyttänyt murha Tukholman vauraassa Hammarby sjöstadissa oli muistutus tästä.
"Hyvänteko voimaannuttaa"
Namdar haluaakin näyttää lapsille vaihtoehtoisia maailmoja. Jos lapset jäävät jumiin huono-osaisuuteen ja kokevat olevansa kakkosluokan kansalaisia, he eivät edes yritä etsiä uusia tapoja elää.
– Maailma ei myöskään ole erityisen toivoa tarjoava paikka tällä hetkellä, Namdar huomauttaa.
Uutiset, yleinen ilmapiiri ja aikuisten oma esimerkki vaikuttavat.
Namdar on vienyt oppilaitaan esimerkiksi vapaaehtoistyöhön vanhainkotiin.
– Kun nuorille ihmisille annetaan mahdollisuuksia tehdä hyvää toisille, se on hyväksi heidän mielenterveydelleen ja he kokevat voimaantumista. He keskittyvät vähemmän omiin ongelmiinsa.
Vanhainkodissa nuoret juttelivat mielellään yksinäisten vanhusten kanssa. Yksinäiset nuoret taas olivat vastavuoroisesti iloisia ihmisestä, joka kuunteli heitä. Molemmat hyötyivät.
– Se oli monelle luontevaa. He kokivat empatiaa vanhuksia kohtaan, koska monet ovat kulttuureista, jossa vanhukset asuvat perheen kanssa.
Samalla Namdar yrittää luoda lapsille käsitystä siitä, että heidän ei tarvitse omaksua uhrin roolia, joka voi pahimmillaan lamauttaa.
On myös toinen asia, josta Namdar haluaa puhua: arvot ja merkitys.
Namdarin mukaan se on olennaista. Miten saada nuoret värvättyä mukaan demokraattisiin prosesseihin jengien sijasta? Mistä nuoret saavat merkityksen tunnetta elämäänsä? Jos merkitystä ei saada muualta, jengit tarjoavat sitä. Siksi koulujen tulisi tarjota työkaluja myös elämän merkityksen pohdintaan.
Aiemmin uskonto tarjosi selkeän arvojärjestelmän. Nyt ainakin Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa uskonnon rooli on vähentynyt. Tilalle on noussut individualismi, joka vaatii yksilöitä itse etsimään merkitystä elämäänsä.
– Yritän saada lapset pohtimaan, miten he voisivat tehdä maailmasta paremman paikan. Hippivallankumouksen hengessä, hän sanoo ja nauraa.
Helppo raha houkuttelee
Mutta se ei ole helppoa. Se, millaista elämää nuoret näkevät sosiaalisessa mediassa, vaikuttaa heihin. Some tarjoaa kuluttamisen ihannointia ja materialismia. Nuoret ajautuvat pohtimaan, miten saada rahaa nopeasti, ilman työntekoa.
Nopean rahan houkutus voi olla suuri etenkin, jos tulee vähävaraisesta perheestä.
– Jos kokee, ettei ole toivoa tulevaisuudesta eikä keinoja edetä, on helppo langeta vaihtoehtoisiin keinoihin, Namdar sanoo.
Myös jengit markkinoivat jengielämää nopealla rahalla ja statuksen saannilla, ja lapset saadaan houkuteltua mukaan.
Namdar ei ole ainoa, joka on puhunut merkityksestä. Myös pitkään jengien parissa työskennellyt tukholmalaispoliisi Carin Götblad on sanonut, että vaikka päävastuu on vanhemmilla, myös koulut tarvitsevat lisää resursseja moraalisen ja emotionaalisen kehityksen tukemiseen.
Osa isistä taas ei ole lainkaan läsnä, tai molemmat vanhemmat laiminlyövät lapsiaan. Pitää uskaltaa sekä tukea vanhempia että esittää heille vaatimuksia.
– Monissa perheissä on poissaolevia isiä ja paljon sisaruksia eivätkä vanhemmat valvo riittävästi. Lapset ovat ulkona ympäristöissä, joissa on rikollisia, missä heidät kasvatetaan macho-kulttuurissa, joka ylistää väkivaltaa, Götblad sanoi Mitti-kaupunkilehdelle.
"Otimme vastaan paljon ihmisiä ilman suunnitelmia"
Namdar nostaa esille myös kotouttamisen, josta hänestä ei ole Ruotsissa huolehdittu tarpeeksi. Ruotsissa on ollut vaikea puhua maahanmuuton kipupisteistä. Monet ovat sulkeneet silmänsä lähiöiden ongelmilta.
– Ruotsi otti vastaan paljon ulkomaalaisia ilman kunnon suunnitelmia. Ja oletimme, että he tulevat demokraattisista yhteiskunnista ja että etenkin miehet sopeutuvat, Namdar sanoo.
Moni saapui kollektiivisesta ja uskonnollisesta kulttuurista individualismia vahvasti korostavaan Ruotsiin.
Vaikeaa on etenkin miehillä. Moni on menettänyt Ruotsissa aiemman asemansa eikä ole löytänyt töitä tai paikkaa yhteiskunnassa. Pahimmillaan ammuskeluista tulee nuorten miesten kunniaväkivaltaa.
Nuorten elämässä taas kodin arvomaailma ja todellisuus voivat aiheuttaa ristiriitoja.
– Lapsilla on yksi arvojärjestelmä kotona ja toinen ulkopuolella. Se luo kognitiivisen dissonanssin ja aiheuttaa nuorille stressiä ja mielenterveysongelmia.
Namdar kertoo esimerkin nuoresta oppilastaan. Tyttö oli ahdistunut koska hänen vanhempansa puhuivat halveksuvasti seksuaalivähemmistöjen edustajista. Namdarin oppilas itse ei ajatellut niin ja koki stressiä kahden arvomaailman välissä.
Mutta lapsissa voi nähdä myös mahdollisuuksia. Lapsia voidaan kasvattaa globaalin maailmankansalaisen identiteettiin.
Vaikea ongelma ei ratkea helposti
Ruotsin hallitus on esitellyt useita ratkaisuehdotuksia jengiväkivaltaan: armeijaa poliisin avuksi, kovempia rangaistuksia jengirikollisuudesta, erityisiä nuoriso-osastoja alaikäisille vakavista rikoksista tuomituille ja lisää valvontakameroita.
Jengiväkivallan ehkäisyyn tarvitaan useita keinoja, Namdar sanoo. Mitään helppoa tai yhtä ratkaisua ei ole, mutta hän listaa asioita. Koulujen ja vanhempien yhteydenpitoa pitäisi parantaa. Lisäksi oppimisvaikeuksista kärsivät lapset tarvitsevat diagnoosin ja apua.
Namdar sanoo, että asiaan liittyy myös kulttuurisia haasteita. Osa oppilaiden vanhemmista ajattelee, että oppimisvaikeudet luovat lapselle stigman, eivätkä he halua siksi laittaa lastaan erityisopetukseen.
Asia, josta Ruotsissa kannattaisi ottaa Suomesta mallia, on Namdarin mukaan oppivelvollisuusiän nosto. Toisen asteen koulun päättävillä nuorilla on enää hyvin pieni riski ajautua katujengeihin, hän sanoo.
"Kaikki lähtee kouluista"
Myös Geir Staksetin mukaan kaikki lähtee kouluista. Niissä pitäisi keskittää enemmän huomiota huonosti pärjääviin nuoriin.
– Vankiloista ei ole mitään hyötyä, jos yhteiskuntamme tuottaa sinne jatkuvasti lisää nuoria.
Stakset nostaa esille ruotsalaisen Acta Publica -tutkimuslaitoksen tuoreen tutkimuksen. Sen mukaan 90 prosenttia suljetussa nuorisohuollossa olleista jengirikollisista uusii rikoksensa.
Ruotsissa suljettu nuorisohuolto on tarkoitettu rangaistusmuodoksi 15–18-vuotiaille vakavien rikoksien tekijöille.
Hänen mukaansa ongelmia syntyy, jos nuoret eivät koe pärjäävänsä koulussa eivätkä saa tukea koulunkäyntiin. Esimerkiksi henkilökohtaisten kouluavustajien vähentäminen säästösyistä oli virhe.
Lisäksi koulujen koot ovat kasvaneet, kun koululaitoksia on yhdistetty. Niin tehtiin myös Farstassa.
– Kun lapset eivät pärjää koulussa, he lakkaavat menemästä sinne. Jos he valmistuvat vain peruskoulusta, yritykset eivät palkkaa heitä. Silloin he alkavat ahdistua ja kokea yksinäisyyttä. Silloin jengit tarjoavat yhteisön.
Kukaan lapsi ei ajaudu rikollisjengeihin syyttä. Namdarin mukaan pitäisi myös kysyä enemmän, mitkä tekijät estävät nuoria ajautumasta rikoksiin. Riskitekijät tunnetaan hyvin, mutta entä ehkäisevät tekijät?
Yhden nuoren pelastaminen voi joskus vaatia vain yhden tarpeeksi välittävän aikuisen. Namdar kertoo esimerkin entisestä oppilaastaan, joka oli ajautunut jengeihin, mutta lopulta irtaantui niistä.
Poika oli rikkinäisestä perheestä, mutta Namdar piti tähän yhteyttä peruskoulun jälkeenkin ja auttoi tätä erilaisissa ongelmissa, joita tälle ilmeni jatko-opintojen aikana. Poika pääsi lopulta eteenpäin ja suoritti peruskoulun jälkeiset opintonsa loppuun.
– Mutta se vaati monta vuotta ja sitä, että ongelmakohtia ratkottiin yhdessä. Poika kiitti minua siitä, että uskoin häneen, kun kukaan muu ei uskonut.
Namdar kuitenkin muistuttaa, että poika itse teki lopulta työn.
– Minä vain autoin häntä näkemään potentiaalinsa ja keskityin siihen, mitä hän osaa, en siihen, mitä hän ei osaa.
- - - -
Korjattu kello 13.23 nimeä, po. Götblad.