Sivusin aikaisemmassa kirjoituksessani meilläkin päin orastavaa olutvallankumousta ja lupasin aiheelle palstatilaa lähitulevaisuudessa. Ensi lauantaina Rytmikorjaamolla järjestettävien Lakeuden Panimojuhlien myötä aihe onkin ajankohtainen.
Olutkulttuurin muutos sekä Suomessa että kansainvälisesti on ollut nopeaa. Erikoisolut käsitteenä on liikahtanut budweisereistä ja muista massatuotetuista monikansallisista brändeistä pieniin, pieteettisiin, käsityöläiskulttuuriin nojaaviin ja palavalla intohimolla asiaansa uskoviin panimoihin vain muutamassa vuodessa. Humalalajikkeet, tuoreus, raaka-aineiden alkuperä tai tuotannon sijainti kiinnostavat. Löydetään ja etsitään uusia sekä rohkeita makupareja oluille, joita voi kohdata nykypäivän huippuravintoloissakin.
Kiinnostavinta koko ilmiössä on tarkastella sitä peilautumana laajemmasta kuluttamisen muutoksesta. Tiedostava kuluttaminen lisääntyy ja näyttäytyy monella tasolla. Laatu taistelee määrää vastaan kehittynein asein. Yhä useammalle parempi on tärkeämpää kuin enemmän. Kuluttamisen kohteen tarina kiinnostaa ja vaikuttaa paitsi hyllyvetovoimaan myös suoraan makuun, hajuun ja tuntumaan.
Entistä tärkeämmiksi kysymyksiksi muodostuvat kuka, miten tai millaisista aineksista tuotteen tai palvelun on tällaiseksi synnyttänyt. Tekeekö sitä joku intohimosta tai loputtomasta innostuksesta lajiaan ja tuotettaan kohtaan? Voinko valintani kautta tuntea parantavani maailmaa vaikkapa paikallisen työn, ympäristön tai vaikkapa kotiseudun henkisen hyvinvoinnin asemaa edistämällä?
Suhtautuminen hintaankin on muuttumassa elämyksellisyyden myötävaikutuksella. Paremmasta maksetaan ja kassaa kerrytetään tarvittaessa pudottamalla ostosmäärää korvikevalintojen sijaan. Matkustetaan kauemmas, mutta harvemmin. Neljän-viiden ruokalajin hifistelyateria voi korvata kolme käyntiä ketjuravintolassa. Useamman kympin keikkalippu on käypä hinta kärkiartistin keikasta laadukkaissa puitteissa, mutta keikkailta saattaa typistyä entistä lyhyemmäksi tai ulkona käydään harvemmin.
No, kaukana toki olemme siitä, että yllä kuvattu olisi suomalaista valtavirtaa. Lonkerot, kossut, leijonat, tapiot ja telkkarimainosviinit juhlivat edelleen A-kaupan myyntilistojen kärjessä. Kehityssuuntaa ei kuitenkaan voi kiistää ja se on varmuudella jokaisen kuluttajan etu – myös ei-niin-tiedostavien. Paine laatua kohtaan kasvaa eikä isotkaan voi jäätyä tasolleen.
Oluen ympärillä käytävä kuhina on siis monella tapaa aikaansa kuvaavaa ja toivottavasti ennen kaikkea tulevaa ennakoivaa. Ensi lauantain Lakeuden Panimojuhlien soisi vakiintuvan vuotuiseksi tapahtumaksi ja näyteikkunaksi alansa jatkuvalle kehitykselle. Street food -tarjonnalla ja muulla ohjelmalla ryyditetty tapahtuma kokoaa lauantaina Rytmikorjaamolle valtaosan Suomen pienpanimokermasta tuotteineen.
Panimojuhlissa julkistetaan myös ensi kesän Provinssin virallinen festivaaliolut, suodattamaton Provinssi IPL, jota kolumnin kirjoitushetkellä pullotetaan Ahvenanmaalla viime tingassa perille ehtiäkseen. Aloitettakoon siitä matkamme kohti ensi kesän festarihumua.
SAMI RUMPUNEN
promoottori