"Kyllä tämä kos­ket­taa" – Tun­te­mat­to­man so­ti­laan suurin jouk­ko­koh­taus ku­vat­tiin Suo­men­lin­nas­sa

Jääkärimarssi raikui ilmoille Helsingin edustalla Suomenlinnassa lauantaina puolenkymmentä kertaa. Sen tahdissa kuvattiin tulevan Tuntematon sotilas -elokuvan suurin joukkokohtaus. Se oli Äänislinnan juhlaparaati hetkeltä, jolloin suomalaiset ovat juuri valloittaneet Petroskoin. Kameran edessä nähtiin yhteensä noin 250 ammattinäyttelijää ja avustajaa.

– Äänislinnan paraati antaa sävyn sille, mitä suomalaiset Petroskoihin saavuttuaan kokivat. Se on mieltä ylentävä kohtaus, kuvaili elokuvan ohjaaja Aku Louhimies.

Suomenlinna kääntyi Louhimiehen mukaan luontevasti Petroskoiksi. Paikkojen empire-tyylisessä arkkitehtuurissa on paljon yhteistä.

Elokuvan avustaja, Kankaanpäästä kotoisin oleva Pekka Termala tuntee sekä sodankäynnin että elokuvat. Entinen upseeri on ollut mukana 22 elokuvassa ennen Tuntematonta. Repertuaariin mahtuvat niin Lupaus, Tali-Ihantala 1944 kuin Rukajärven tiekin. Termala on elokuvissa hevosmiehenä, Tuntemattomassa ajomiehenä. Lauantaina hän ei itse esiintynyt kuvissa. Kokemus oli kuitenkin vaikuttava.

– Paraati, Jääkärimarssi ja hevoset. Kyllä tämä koskettaa, kun tietää, mitä paraati on merkinnyt ammattisotilaille.

Tuntemattoman sotilaan kuvaukset ovat kestäneet yhteensä 65 päivää. Kesällä oli pääkuvausjakso, josta suurin osa tehtiin Karjalan prikaatissa. Suomenlinnassa kuvattiin muutama päivä. Lauantai oli siellä viimeinen kuvauspäivä. Kuvaukset jatkuvat Hämeenlinnassa. Talvikuvauksia tehdään Kainuussa ja Kotkan sekä Haminan seuduilla.

Elokuvan ensi-ilta on vuoden päästä lokakuussa.

Videolla elokuvan ohjaaja Aku Louhimies kertoo elokuvan taustoista ja kuvauksista.

KAISA HAHTO / LÄNNEN MEDIA

Ilmoita asiavirheestä