Peruskoulun uusissa opetussuunnitelmissa ei ole mitään uutta ja maailmaa mullistavaa, vaikka muuta julkisuudessa väitetään. Jo 1970-luvun Popseista tutut periaatteet oppilaslähtöisyydestä ja –keskeisyydestä on nyt kirkastettu ja nostettu päärooliin.
Digiloikka on uutta, mutta sekin jäänee puutetalouden vallitessa pelkäksi tussahdukseksi. Laitteita ei ole varaa ostaa riittävästi. Kuntien ja kaupunkien tietohallinnosta vastaavat ovat ylityöllistettyjä, ja epäkuntoisia laitteita on läjäpäin opettajahuoneiden pöydillä.
Kouluilla siis näyttäisi olevan työtä perustehtävänsä hoitamisessa ja pedagogiikan kehittämisessä. Lisähaastetta tuovat rikkonaisista kotioloista tulevat, sekaisin olevat tenavat ja maahanmuuttajien lapset.
Pienryhmiä ja vastaanottoluokkia ei pulataloudessa ole riittävästi. 1990-luvun lamasäästöjen seurauksista on julkaistu runsaasti tutkimuksia, mutta kukapa niitä lukisi.
Yhdysvaltojen vielä tuolillaan istuva presidentti Barack Obama ihmetteli, kuinka kotien tehtävät ovat luisuneet poliisille.
Meillä Suomessa kotien kasvatusvastuuta siirretään koko ajan kouluille. Poliisitkin toki saavat siitä osuutensa.
Uudet lasten liikuntasuositukset julkaistiin. Alle 8-vuotiaiden pitäisi saada liikuntaa vähintään kolme tuntia päivässä. Ennen tuo vaatimus oli kaksi tuntia.
Tunnin lisäyksen syynä oli, että vain 20 prosenttia lapsista ylsi tuohon kahteen tuntiin. Tottahan tässä tilanteessa on järkevää nostaa vaatimustasoa.
Liikunta on vain yksi koulun monista oppiaineista. Varsinaista liikunnanopetusta annetaan 2–3 tuntia viikossa. Lasten liikkumiseen ja leikkiin tarkoitetuista välitunneista kertyy liikuntaa tunnista kahteen päivässä.
Joillakin kouluilla on otettu käyttöön niin sanottu pitkä välitunti, jolloin aktiivista liikunta-aikaa on puoli tuntia yhteen menoon. Monilla kouluilla on lisäksi liikuntakerhoja.
Koulu tekee siis aivan varmasti osuutensa lasten liikuttamisessa.
Korvaani särähti, kun tv-uutisten toimittaja liikuntasuosituksista puhuttaessa kysyi tutkijalta, ettei nyt vaan syyllistetä vanhempia lasten liikkumattomuudesta. Keitäs sitten?
Lukemattomat perheet kuljettavat lapsiaan monenmoisissa liikuntaharrastuksissa illat pitkät ja pyhät arjet. Heitä ei tarvitse syyllistää.
Syyttävä sormi osoittaa niitä vanhempia, jotka antavat lastensa upota pelimaailmaan tuntikausiksi.
Koulussa ovat tuttuja ilmiöitä sellaiset oppilaat, jotka kalmankalpeina ja nälissään tulevat oppitunneille nuokkumaan ja torkahtelemaan. Heidän vanhempansa eivät syyttävistä sormista piittaa, eikä heitä näy vanhempainilloissa.
Toinen kouluille sysätty asia on huolehtiminen lasten ruokailutottumuksista. Kouluateriat ovat yhä rasvattomampaa ja mausteettomampaa terveysruokaa. Lasten tarjoamat synttärikarkitkin pitäisi vaihtaa kurkunsiivuiksi ja porkkananpaloiksi.
Suomalainen lapsi ei liho siitä, mitä hän koulussa syö. Koulun jälkeen ostettavat makeiset ja suolasipsit sokerijuomilla höystettyinä sekä kotona tarjottava lohturuoka turvottavat kansakuntamme toivot.
RAIMO HAUTANEN