Pitkän pähkäilyn jälkeen päätimme ryhtyä uhkarohkeaan tekoon. Pinnasimme koulusta päivän viimeisen tunnin. Kova juttu.
En muista tarkkaan, ketkä kaikki olivat pahoilla teillä. Ainakin Stigu, Jakari ja Aho. Ehkä myös Duuda. Puhtoisia poikia oltiin normaalisti, mutta nyt oli tehty tarjous, josta ei voinut kieltäytyä.
Vaasan keskustassa elokuvateatteri Gloriassa oli harvinainen päivä. Nyrkkisankari Bud Spencerin tähdittämä Banaani Joe esitettiin kahden tunnin välein, ja ensimmäinen esitys oli jo kello 13.
Hinnoittelu oli ennennäkemätöntä. Kello yhden näytöksen lippu maksoi yhden markan. Kello kolmen esitys maksoi kolme markkaa. Kello viiden esitys maksoi viisi markkaa, ja niin edelleen.
Ehdimme nipin napin kaupungille kello yhdeksi. Panimme fillarit parkkiin Hovipuistikolle ja painelimme teatteriin. Ostimme markan liput. Ilmassa oli outoa jännitystä ja vapauden tuntua.
Nykyisen Anttilan-talon paikalla sijainnut vanha Gloria oli maaginen paikka. Isoon saliin käveltiin sisään valkokankaan alapuolelta, joten tila näytti aivan valtavalta. Katsomo oli jyrkkä.
Sali oli täpösen täynnä. Muutkin olivat haistaneet markan tarjouksen. Ei se mitään.
Kun valot sammuivat, kantautui neniimme sinisen Belmontin tuoksu parin penkkirivin päästä. Ei leffateatterissa saanut polttaa edes 80-luvulla. Mutta mitä olisi tehtävissä? Ei kai elokuvan näyttämistä voi keskeyttää yhden savukkeen takia, kun valkokankaalla häärii itse Bud Spencer ja tällä kertaa ilman hänen ärsyttävää muka-vitsikästä kaveriaan Terence Hilliä.
Elokuvasta muistan sen verran, että Banaani Joella oli paljon lapsia ja vielä enemmän banaaneja. Ja mitäs, mitäs. Wikipedia kertoo juuri näin:
"Banaani Joe on sivistyksen ulkopuolella kasvanut mies, joka asuu Amantido-nimisessä kylässä jossain päin Etelä-Amerikkaa. Joella on mustan vaimonsa kanssa 20 lasta ja hän elättää itsensä myymällä banaaneja kylällä."
Vääryyksien kohteeksi joutunut Joe myllyttää konnat halki, poikki ja pinoon ja lopussa palaa kotiin kasvattamaan hiukan lisää banaaneja.
Kyllä yhden markan voi käyttää huonomminkin.
Bud Spencerin ja Terence Hillin elokuvat olivat harmitonta toimintaviihdettä. Parivaljakko heitti läppää ja hakkasi konnia mielikuvituksellisilla tavoilla. Yleensä riitti nokkapokka, ruumiita ei tarvinnut tehdä.
Napolissa syntynyt Spencer oli oikealta nimeltään Carlo Pedersoli. Taiteilijanimensä etuosan hän lainasi Budweiser-oluesta ja toisen osan Hollywood-tähti Spencer Tracylta.
Ennen elokuvauraansa Spencer ehti muun muassa opiskella lakimieheksi ja edustaa Italiaa Helsingin olympiakisojen uima-altaassa.
Bud Spencer kuoli maanantaina 27. kesäkuuta 2016. Elämään jäi lukuisia toiminta-elokuvan klassikoita kuten Turpiin vaan ja onnea, Turpa kiinni krokotiili, Senkka nenästä pojat, Mutaa kuonoon! sano virtahepo, Lättäjalka hämäräpuuhissa sekä oma suosikkini Banaanipojat Hula-Hula -saarella.
Tämä oli vielä sitä aikaa, kun onneksi melkein kaikkien elokuvien nimet suomennettiin.
MIKKO KALLIONPÄÄ