Aina valokuvan syntyhetkestä lähtien on siihen kytkeytynyt myös valtava todistava voima. Eadweard Muybridge todisti jo miltei 140 vuotta sitten ottamillaan valokuvilla, että laukkaavan hevosen jalat ovat todellakin samaan aikaan ilmassa. Samaten Erkki Laitilan ottama valokuva osoitti 80-luvulla todeksi huhut pitkäaikaisen presidenttimme heikentyneestä terveydentilasta.
Kuvalla on todistettu paljon ja todistetaan yhä. Nykyään eivät enää pelkät sanat riitä kertomaan, missä on tai mitä tapahtuu vaan sanojen tueksi on aina liitettävä kuva. Tämä on havaittavissa sekä sosiaalisessa mediassa että kahvipöytäkeskusteluissa. Kukaan ei varmasti ole jäänyt tämän ilmiön ulkopuolelle.
Kuvat ratkaisevat myös kiistoja, koska niiden sisältö vaikuttaa olevan kiistämätön. Niiden avulla voin tarkistaa minkälainen mekko minulla oli viime kesän häissä tai oliko jo puretussa naapurin navetassa tiili- vai peltikatto. Kuvat tuottavat myös juonenkäänteitä amerikkalaisiin rikossarjoihin ja miksi eivät myös tosielämään. Ne tallentavat rikoksen tekijän oli kyseessä sitten turvakameran kuvaa tai ylinopeutta peltipoliisin tolppaan ajanut autoilija.
Kuvalla on myös eriskummallinen ominaisuus, joka oikeuttaa tuomitsemaan ilman suurempia selittelyitä. Väärät kuvakulmat ja väärät tulkinnat ovat johtaneet moniin unettomiin öihin. Kuvalukutaidosta on tullut aina vain tärkeämpi taito, jota kannattaa kehittää aina, kun siihen on tilaisuus.
Kuvia otetaan myös muistoiksi elämämme tärkeimmistä hetkistä. Se on kuva, joka tallentaa merkittävimmät tapahtumat ja muistuttaa myös ajan kuluvuudesta. Samalla ne toimivat myös muistimme tukipaaluina. Merkityksellisimmät kuvamme mahtuvat kuitenkin valokuva-albumin yhdelle aukeamalle. Niiden joukossa on perinteisten kaste-, vihki- ja syntymäpäiväkuvien lisäksi myös hyvin erilaisia arvokkaiksi osoittautuneita otoksia.
Kuvien avulla pystyy tekemään aikamatkan menneisyyteen. Silti muistan mummuni parhaiten postisäkeistä ja Aino-tossuista, isäni sokeriliemeen säilötyistä persikoista ja piipputupakasta, kun taas edesmenneen kollegan muisto asuu teiden varsilla olevissa keltaisissa hirvinauhoissa. Nämä muistot eivät ole sidottuna kellastuneisiin albumikuviin vaan ne ovat minussa.
Kaikkeen kuvakaan ei pysty.
JENNI LATVA