Jokainen instituutio on yhtä kuin jäsenensä. Taloyhtiö on yhtä kuin asukkaansa. Valtio kansalaisensa. Seurakunta seurakuntalaisensa.
Instituutin jäsenet maksavat maksuja, joita käytetään meille tuotettuihin palveluihin ja instituution ylläpitämiseen. Me päätämme vaaleissa, ketkä mielestämme puhuvat parhaiten meidän puolestamme. Äänemme tulee olla instituution ääni ja instituution ääni meidän äänemme. Tämän vuoksi on tärkeää pitää auki jatkuvaa keskustelua edustajien ja edustettavien välillä.
Tämän vuoropuhelun tarve näkyy vahvana nyt, kun moni instituutio on murrosvaiheessa. Kohdataan suuria paineita uudistua, luopua vanhasta ja kehittää uuttaa, samalla säilyttäen hyviä arvoja ja toimintatapoja. Uudistuminen ja siihen liittyvä keskusteluntarve näkyvät tietenkin valtion budjettikeskusteluiden ja kilpailukyky-neuvotteluiden kohdalla, mutta juuri nyt myös vahvasti seurakunnassa.
Seurakunnassa suurinta keskusteluntarve liittyy sukupuolineutraaliin avioliittolakiin. Näen sen niin, että tästä keskustelusta on tullut vedenjakaja, joka rikkoo seurakuntaa sisältäpäin. Homoparien vihkiminen kirkossa tarkoittaa toisille lähes Sodoman ja Gomorran uutta tulemista. Vanhat arvot ja moraali rapistuvat, kirkko kokee tappion. Jos taas homopareja ei vihitä kirkossa tarkoittaa se joillekin, että kirkko on kykenemätön uudistumaan ja se jättää huomiotta seurakuntansa monenkirjavan äänen. Tällainen kirkko on vanhanaikainen ja epähoukutteleva.
Kirkon, jos puhutaan kirkkona instituutiona, ei tarvitse juosta trendien perässä. Sillä on oma lakinsa, jota määrittää luonnollisesti Raamatun sana. Tämä on selvä. Mutta entä voiko kirkko olla esteenä tasa-arvoisten ihmisoikeuksien toteutumiselle? Onko se Raamatun sanan, ja tässä painottaisin nimenomaan Raamatun hengen ja armosanoman, mukaista? Tässä on juuri sen vuoropuhelun ja keskustelun paikka, jossa kirkon tulee olla hyvin hereillä niin seurakuntalaistensa kuin yhteiskunnankin kanssa.
Valtio on määrittänyt ihmisoikeuksien näkökulmasta homoparit samalle viivalle nais-miesparien kanssa. Kirkon puolella piispat ovat tutkineet, että kirkkolain mukaan homoparien vihkiminen kirkossa ei ole mahdollista. Maallinen laki ja kirkkolaki ovat tässä kohtaa ristiriidassa, mutta loppukädessä kirkkolaki on aina alisteinen maalliselle laille.
Oli kyseessä instituutio mikä tahansa, se ei saa koskaan sortua ylimielisyyteen jäseniään kohtaan. Se ei voi koskaan sulkea korviaan erilaisilta näkemyksiltä tai mielipiteiltä. Se ei voi puskea eteenpäin vain yhden jäsenistön osan moraalin ja oikeudentajun mukaisia asioita, vaan täytyy olla kykeneväinen kuuntelemaan, uudelleen arvioimaan ja olemaan nöyrä niiden äänien edessä, jotka ovat antaneet sille vallan ja oikeutuksen.
Laura Syväoja
päätoimittaja