Olen surrut ja murehtinut orkesterimusiikin ja ylipäänsä musiikin harrastajana ja tekijänä, ettei Etelä-Pohjanmaalla välttämättä ole tulevaisuudessa mahdollista saada soitonopetusta, mikäli nykyinen suunta jatkuu: musiikinharrastajia on vuosi vuodelta vähemmän.
Seinäjoen kaupunki valitsi linjansa vuosia sitten, kun musiikkiluokat lakkautettiin ja liikunnasta tuli ainoa pätevä satsauksen kohde. Tämä lannistava ja erittäin arvolatautunut valinta jätti ruman tahran kaupungin maineeseen ja imagoon. Vuosien työ heitettiin hetkessä jorpakkoon muutamalla hyvin laimealla perustelulla. Tähän väliin täytyy kuitenkin mainita, että liikunta on loistava asia mutta vastakkainasettelu taito-taideaineiden välillä ei.
Ihmettelen, että Etelä-Pohjanmaan alueella halutaan profiloitua musiikkifestareiden superkeitaana, mutta ruohonjuuritason työhön ei panosteta. Ennen meiltä riitti musiikinosaajia moneen lähtöön (oli monia lapsikuoroja ja orkestereita), ja maailmalla saatu menestys otetaan edelleen ilolla ja hehkutuksella vastaan.
Nyt tilanne ei ole hyvä. Musiikkiharrastusta voi nauttia pian kenties enää Vaasassa Länsi-Suomen alueella – lopulta ehkä vain Etelä-Suomessa!
Yksi ongelma lienee, että musiikkiopistot ovat voineet liian pitkään liian hyvin, joten välineitä puuttua nykyisiin haasteisiin ei yksinkertaisesti ole. Sinänsä tähän asti suomalainen musiikkiopistokoulutus on ollut huippua. Se on tarjonnut välineet pärjätä maailmalla. Olen itse päässyt todistamaan tämän sekä USA:ssa että Intiassa kansainvälisessä brittikoulussa.
On tuskallista seurata musiikkikoulutuksemme alasajoa tietäen, miten tasokas se meillä on ollut.
Sama potentiaali lapsissamme on kuin ennenkin! Monet musiikilliset lahjat vaan jäävät nyt löytymättä ja käyttämättä. Se että lahjat valjastettaisiin, tukisi monen lapsen ja nuoren hyvinvointia.
Soittoharrastus antaa valmiudet selvitä monista elämän haasteista, puhumattakaan keinoista ilmaista tunteita ja vaikeita maailman ilmiöitä. Se antaa pitkäjänteisyyttä ja päämäärätietoisuutta mihin tahansa tekemiseen – mikäli sitoudutaan vaivannäköön ja työntekoon.
Yhdessä soittaminen taas on aivan oma juttunsa, mikä vaatii paljon monenmoista, kuten kykyä kuunnella, odottaa, joustaa ja heittäytyä. Näppäri-pedagogiikka on yksi ansioituneimpia saavutuksia Suomessa erityisesti yhteismusisoinnin saralla!
Intiassa opettaessani sain nähdä, kuinka soittotaitoa arvostettiin. Yli puolet koulun oppilaista soitti jotain soitinta! Kaiken tasoisille musisoijille riitti tilaa tehdä, esiintyä ja kehittyä. Siellä oli rohkaiseva ilmapiiri. Eikä soitto ollut pois muusta koulusta, liikunnasta ja taiteesta. Kaikki tekeminen ja osaaminen tuki oppilaan kasvua ja kehitystä – he menestyivät kansainvälisissä mittauksissa hätkähdyttävän hyvin.
Entä täällä Etelä-Pohjanmaalla? Nyt olisi kriittinen aika tehdä jotain asian eteen, mikäli musiikille tahdotaan elinvoimaa tulevaisuudessakin. Tähän tulisi kaupunkien, kuntien, päiväkotien, koulujen ja musiikkiopistojen tarttua – yhdessä.
Aina-Leena Koivusalo
Seinäjoen erinomaisen musiikinopetuspolun läpikäynyt musiikkikasvattaja (musiikinmaisteri Taideyliopisto)
Ilmajoki