Hyvinvointialueiden talousongelmat johtuvat asiantuntijan mukaan pohjimmiltaan epärealistisista lupauksista.
– On turhaa antaa ylimitoitettuja palvelulupauksia, koska hoitohenkilökunnan ja rahan määrä määrittelevät, mitä voidaan toteuttaa, sanoo terveydenhuollon tuotantotalouden apulaisprofessori Paulus Torkki Helsingin yliopistosta.
Torkin mukaan yhteiskunnassa tulisi käynnistää pikimmiten keskustelu siitä, miten hoitoja tulisi priorisoida.
– Kuuluuko julkisen terveydenhuollon kustantaa muun muassa erilaiset polvi- ja olkapääleikkaukset, tietyt hammasoperaatiot tai muut sellaiset hoidot, jotka parantavat elämänlaatua vain vähän, jos ollenkaan? Meille on muodostunut iso määrä hoitoja, joiden tarjoamisesta julkisella rahoituksella tulisi keskustella.
Piilopriorisointia tapahtuu
Kun sekä lainsäädännössä että yhteisissä ja avoimissa periaatteissa hoidon priorisoinnista on paljon aukkoja, tapahtuu "piilopriorisointia".
– Ongelmallisinta siinä on se, että vaatimalla potilas saa parempaa hoitoa kuin se, joka ei osaa tai pysty sitä vaatimaan, Torkki sanoo.
Julkisen terveydenhuollon resurssit ohjautuvat niille sosiaali- ja terveydenhuollon aloille, joilla on voimakkaimmat puolustajat yhteiskunnassa.
– Tästä on nähtävissä esimerkkinä, että vaikkapa syöpätaudeille tai lastensairauksille on helpompi saada resurssia kuin vaikka päihde- ja mielenterveystyölle.
Suomessa on myös poikkeuksellisen vahva työterveyshuolto, minkä vuoksi yhteiskunnan hyväosaiset käyttävät enemmän palveluita kuin huono-osaiset, Torkki sanoo.
Kansainvälisissä vertailuissa Suomi on saanut moitteita sekä väestöryhmien välisestä että alueiden välisestä eriarvoisuudesta palvelujen saamisessa.
Selkänojaa tehdä ikäviäkin päätöksiä
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksella on käynnissä lainsäädäntöuudistus, jolla säädetään palveluvalikoimaan kuulumisen periaatteista. Ensimmäinen kokonaisuutta koskeva ehdotus on juuri lähtenyt sosiaali- ja terveysministeriöstä lausuntokierrokselle.
Torkki toivoo lainsäädännöltä ohjausta ja tukea ammattilaisille, jotta heillä olisi yhtenäinen käsitys siitä, mitkä ovat hyväksyttäviä syitä hoidon priorisoinnille.
Useissa maissa – kuten Saksassa, Ruotsissa ja Japanissa – on määritelty Suomea täsmällisemmin kansallisella tasolla, millä kriteereillä esimerkiksi hoivan tarve määräytyy.
Myös kansalaisten toivoisi Torkin mukaan saavan nykyistä paremmin tietoa, millä periaatteilla hoitoja priorisoidaan. Esimerkiksi aikuisten suun terveydenhuolto periaatteessa kuuluu julkisiin palveluihin, mutta käytännössä tilanne on hyvin epäselvä.
– Voisiko esimerkiksi tyypillisimmistä hoidoista selkeämmin linjata, mitkä kuuluvat julkiseen palveluun, mitkä ovat asiakasmaksut ja miten nopeasti hoitoon pääsee? Torkki kysyy.
"Odotamme aina enemmän ja parempaa"
Suomessa väitetään Torkin mukaan usein hieman virheellisesti, että perustuslaki torppaa hoidon priorisoinnin. Priorisoida voi, kun periaatteista ensin päätetään. Nyt lausunnoille edenneessä luonnoksessa hallituksen esitykseksi määritellään hänen mukaansa nämä periaatteet.
Torkin mukaan sosiaali- ja terveyspalveluihin käytettävä raha ei tule koskaan riittämään, jos hoitoja ei laiteta tärkeysjärjestykseen.
– Meillä on aina rahoituksen lisäämisen paine, koska me ihmisinä odotamme aina enemmän ja parempaa hoitoa.