Kunnissa on alkanut vuoden 2027 talousarvioiden valmistelu. Työ käy vuosi vuodelta vaikeammaksi.
Suomen kuntaliiton mukaan veronkorotuspaineet kasvavat yhä useammassa kunnassa. Samalla valtionosuusrahoitus, joka muodostaa noin 15 prosenttia kuntien tuloista, pienenee hallituksen sopeutustoimien seurauksena.
Hallitus asetti keväällä parlamentaarisen työryhmän arvioimaan kuntien tulevaisuutta ja kuntajärjestelmän kehittämistarpeita. Parlamentaarisuus tarkoittaa sitä, että kaikki eduskuntapuolueet ovat siinä edustettuina. RKP:n edustajana työryhmässä olen minä.
Työryhmän työ on nyt puolivälissä. Tavoitteena on antaa seuraavalle hallitukselle eväitä päätöksentekoon, sillä jonkinlainen kuntauudistus näyttää väistämättömältä.
Tulevaisuutta ei kuitenkaan voi rakentaa ilman yhteistä käsitystä nykytilanteesta. Työryhmässä yhteinen tilannekuva on muodostunut. Suomen 292 mannersuomalaisen kunnan väliset erot kasvavat jatkuvasti.
Kunnissa, joista väestö muuttaa pois, rakentaminen hiipuu, investoinnit vähenevät ja lapsiperheet suuntaavat muualle, tulevaisuudennäkymät ovat synkät.
Toisaalta kasvavissa kunnissa, kuten monissa Pohjanmaan kunnissa, resurssit eivät aina riitä tarjoamaan jokaiseen kylään kunnallistekniikkaa, lähipäiväkoteja ja tarkoituksenmukaisia koulutiloja.
Suurilla kaupungeilla on omat, erityiset haasteensa ja mahdollisuutensa. Tästä sai muistutuksen myös Mustasaaren kunnanvaltuusto vieraillessaan kaksi viikkoa sitten Helsingissä.
Parlamentaarisessa työryhmässä on tähän mennessä vallinnut yksimielisyys ainakin yhdestä asiasta: Nollavaihtoehto ei ole vaihtoehto. Se tarkoittaisi, ettei seuraava hallitus tekisi kunnille mitään.
Yksi mahdollinen malli olisi jakaa kunnat A- ja B-kuntiin. A-kunnat vastaisivat laajemmasta tehtäväkentästä, kun taas B-kunnilta poistettaisiin osa nykyisistä tehtävistä, kuten kaavoitus tai lukiokoulutuksen järjestäminen.
Vastustan tätä mallia vahvasti. Käytännössä se kiihdyttäisi entisestään jo nyt huolestuttavaa kehitystä. Samalla se antaisi ymmärtää, etteivät kaikki kuntalaiset ole samanarvoisia.
Toinen vaihtoehto on yhteistyön lisääminen. Ajatus kuulostaa järkevältä, mutta kun tarkastelee, kuinka laajaa kuntien välinen yhteistyö jo on, huomaa nopeasti, ettei sillä yksin ratkaista ongelmia.
Kolmas vaihtoehto on hypoteettinen kuntauudistus, jossa nykyisistä TE-alueista muodostettaisiin noin 40 kuntaa koko Suomeen.
Vaasan seudulla tämä tarkoittaisi yhtä kuntaa Närpiöstä Uuteenkaarlepyyhyn asti.
Kyse ei ollut varsinaisesta ehdotuksesta, vaan laskelmasta, joka arvioi radikaalin uudistuksen hallintosäästöjä kymmenen vuoden ajalla. Kun säästöpotentiaaliksi esitettiin hieman yli puoli miljardia euroa, ei juuri kukaan työryhmässä pitänyt uudistusta tavoittelemisen arvoisena.
Lopulta kysymys kuuluu: Mitä haluamme saavuttaa?
Näkemykseni on, että kuntarakenteita tulisi kehittää siten, että ne tarjoavat parhaat mahdolliset edellytykset sekä peruspalveluille että elinkeinoelämän kasvulle. Luonteva lähtökohta ovat alueet, joilla työssäkäynti, asiointi ja yhteistyö ylittävät jo nykyiset kuntarajat.
En usko pakkoliitoksiin, mutta uskon, että Suomesta löytyy useita alueita, joissa oikein kohdennetut taloudelliset kannustimet voisivat lisätä kuntaliitosten houkuttelevuutta ja tuottaa enemmän arvoa asukkaille.
Ennustan, että kriisikuntakriteerit kiristyvät ja valtionosuuksilla kannustetaan kuntaliitoksiin nykyistä voimakkaammin.
Mustasaaresta.