Tilastot kertovat, että Suomessa ihmisten aiheuttamien hiilidioksidi- ja erilaisten kasvihuonepäästöjen osuus koko maapallon päästöistä on 0,07 promillea ja jos maapallon lämpötila nousisi 0,5 astetta, olisi siitä Suomen osuus 0,0000347 astetta. Silti meillä on kunnianhimoinen halu päästä vihreän siirtymän kautta tavoitteeseen, jossa 2035 olisi näiden päästöjen osuus pyöreä nolla.
Hallituksessa vihreälle puolueelle nämä tavoitteet ovatkin ainoat, jota yhteiskuntamme tällä hetkellä tarvitsee ja muut hallituspuolueet komppaavat yhteiskuntarauhaan vedoten.
Jos nämä tavoitteet onnistuisivat tässä aikataulussa, asuisimmeko me tämän jälkeen jonkinlaisessa kuplassa.
Miten estettäisiin valtakunnanrajojemme ulkopuolelta mahdollisesti tulevia haitallisia päästöjä ja eivätkö meidän pitkän itärajamme toisella puolella olevat laajat metsäalueet toimisi enää minkäänlaisina hiilinieluina vaikkapa Itä-Suomen alueilla.
Vihreä siirtymä toisi kuuleman mukaan meille suomalaisille valtaisat mahdollisuudet olla vihreän teknologian edelläkävijöinä maailmalla, mikä toisi maallemme uudenlaisen vientimahdollisuuden ja kaivattuja tuloja valtion kassaan.
Mutta onko laskettu, kuinka paljon tämä siirtymä tulee maksamaan yhteiskunnallemme. Entä kuinkahan kauan menee, kun tämän teknologisen kehityksen tulot kohtaavat sen menopuolen ja jääkö siitä koskaan yhteiskunnan tuloihin rahallista alulankaa?
Entä kuinka paljon maaseudulla asuvat joutuvat luopumaan elinoloistaan ja toimeentuloistaan? Me maalaisethan tässä savotassa tulemme kuitenkin enemmän kärsimään, lasketaan sitä kuinka tahansa.
Luonnonsuojelijat ja eläinaktivistit ovatkin nyt lähteneet toimimaan ja näyttämään todelliset kasvonsa. Näyttää siltä, ettei näillä haitallisilla päästöillä ilmakehään ole niinkään merkitystä. Kun saadaan, nyt ollaan vaatimassa metsiimme hakkuukieltoja, suopohjaisten peltojemme viljelyn lopettamista ja tuotantoeläinten kasvatuksen runsasta supistamista, jotta luonnon monipuolisuus saataisiin ennallistettua muinaiseen aikakauteen.
Metsissä kun on kuulemma näiden mielestä terapeuttista käyskennellä, kunhan ei tarvitse asua siellä jatkuvasti.
Simo Ketelimäki
Alavus