Kun kuljen Vamian käytävillä ja kohtaan nuoria, yllätyn monasti, kuinka kohteliaita ja hyvin kasvatettuja nykypäivän nuoret ovat.
Sieltä tulee reipas ”Terve” tai ”Moi”, ja saan hyvän olon siitä, kun nuoret katsovat suoraan silmiin ja heistä huokuu intoa ja energiaa.
Silti me koulumaailmassa keskustelemme jatkuvasti nuorten jaksamisesta ja hyvinvoinnista.
Tutkimus tutkimuksen jälkeen vahvistaa, että nuoret voivat huonosti. Ja onhan se totta. Kun meidänkin tilastojamme katsotaan, yhä useampi nuori hakee apua ja tukea.
Moni nuori on ahdistunut, yksinäinen, eikä oikein usko tulevaisuuteen.
Kun mietin omaa nuoruuttani, sain kasvaa todella turvallisessa ympäristössä pienessä Uudenkaarlepyyn kaupungissa.
Senaikainen sosiaalinen media oli vihreä pöytäpuhelin, joka soi kovalla äänellä. Kun kaverit soittivat, vedin puhelinpiuhasta niin, että pääsin istumaan kulman taakse. Omaan huoneeseen en päässyt, koska piuha ei yltänyt. Ja kovin kauaa ei kestänyt, ennen kuin vanhemmat jo ilmoittivat, että nyt se puhelimessa puhuminen saa riittää.
Monesti kesti seuraavaan päivään, ennen kuin joku taas soitti.
Tämän päivän nuoret eivät pääsee pakoon sosiaalisen median tuomia paineita ja jatkuvaa, vuorokauden ympäri tulvivaa informaatiomyrskyä.
Nuoret ovat jatkuvasti myrskyn silmässä, koska piuhaa riittää. Vihreä pöytäpuhelin on muuttunut supertietokoneeksi, joka kulkee nuorten mukana 24/7.
Nuorisobarometrin tuloksissa nähtiin, että nuoret tapaavat kavereitaan entistä vähemmän. Kanssakäyminen tapahtuu siellä sosiaalisessa mediassa.
Nykypäivän nuorilta odotetaan myös, että he ovat itseohjautuvia, vaikka eivät olisikaan siihen kypsiä.
Toisaalta nuoret hakevat apua herkemmin, eli kynnys tulla puhumaan ja kertomaan ongelmista on madaltunut. On ihan okej sanoa ääneen, että on masentunut tai että voi huonosti. Se on hyvä asia.
Me Vamialla seuraamme tarkasti nuorten poissaoloja ja puutumme, kun poikkeuksia ilmenee. Se on nopea tapa saada selville, miten nuori voi, mitä nuori tarvitsee ja kaipaa.
On silti äärettömän haastavaa tunnistaa, milloin nuori voi huonosti. Sitä kun ei tiedä, milloin vihreä lankapuhelin soi. Se kun soi jatkuvasti. Ja mitä siellä puhelimessa tapahtuu, siitä harva nykypäivän vanhempi tietää kovinkaan paljon. Piuhaa kun ei voi vetää seinästä.
Kotona kannattaa olla kuulolla ja jatkuvasti tunnustella, miten sillä omalla nuorella menee. Tämä on meidän yhteinen asiamme.
Lähiopetuksella on tärkeä rooli, koska silloin kohdataan ja tavataan nuoret koulussa ja nähdään, miten he voivat. Nuoret tapaavat kavereita, saavat olla luokassa, pääsevät harjoittelemaan kädentaitoja, ja heistä kehittyy työelämän niin kovasti kaipaamia, rautaisia ammattilaisia.