Seuraa pieni tehtävä. Mene tietokoneelle ja hae verkosta Viron presidentin Toomas Hendrik Ilveksen kuva.
Seuraavaksi, katso Ilveksen kuvaa rauhassa hetken aikaa. Noin, hyvä.
Seuraa kysymys. Millaisia ajatuksia kuva herättää henkilön persoonasta ja luonteesta?
Ehkä mieleesi nousevat sanat ylväs, ponteva, tyylitelty, hillitty, sivistynyt. Rusetti voi tuoda soppaan ripauksen poikamaisuutta, mutta samalla myös oman asemansa tunnistavaa aatelisuutta.
No, joka tapauksessa, adjektiiveja, jotka sopivat lähes jokaisen valtionpäämiehen tai -naisen profiiliin.
Seuraa vielä yksi kysymys. Uskoisitko kyseisen miehen kuuntelevan ärhäkkää kolmen soinnun punkkia à la Ramones, rähjäistä rokkenrollia ronskeissa naisten asuissa ja meikeissä räimivää New York Dollsia, hikisen garage rockin voimalla jylläävää MC5-yhtyettä tai yhtä rockin historian omaperäisintä yhtyettä, taide- ja glam rockia muihin rockin alalajeihin sotkenutta Roxy Musicia.
En minäkään. Ennemminkin olisin kuvitellut Ilveksen levyhyllyn täyttyvän nykyjazzista ja klassisesta musiikista. Hieman Arvo Pärtiä, totta kai. The Beatles soisi suurimpana irtiottona.
Ilveksen yllättävä musiikkimaku käy hyvin selväksi Teenage Wasteland -levyn biisilistaa katsellessa (Kyllä, mukana on myös The Who -yhtye). Hyväntekeväisyyspäivää varten tehdylle levylle on koottu Ilveksen lempimusiikkia hänen nuoruusvuosiltaan 1960–1970 -luvuilta.
Viron presidentin kustannuksella tehty kepeä ajatusleikki menee hauskasta viihteestä. Ajatusleikin tuloksessa on kuitenkin myös vakavampi puolensa. Se osoittaa konkreettisesti ajattelukykymme rajallisuuden ja pinnallisuuden.
Me kaikki teemme sitä, ihan jatkuvasti. Määrittelemme ihmisiä hyvinkin tarkkaan heidän ulkonäkönsä, olemuksensa, käyttäytymisensä, sanojensa tai pukeutumisensa perusteella. Muovaamme ihmisille persoonan, yleensä vielä hyvin stereotyyppisen, ennen kuin olemme ehtineet edes tavata heitä. Musiikkimaku on yksi osa tätä olemattomista palasista rakennettua kokonaisuutta.
Eihän tässä ole mitään väärää, moni älähtää. Ei olekaan. Iso osa tästä ajatuksenjuoksusta on inhimillistä ja viatonta, hetkessä tahtomattaan tapahtuvaa mielen karkailua. Ei meistä kukaan ole täydellinen.
Meillä on vaan pahana tapana, ettemme osaa jättää leikkiä siihen, vaan jatkamme sitä tiedostaen tekomme. Alamme kaivamaan ihmisestä epämiellyttäviä piirteitä, jotka eivät pidä paikkaansa. Mielikuvamme henkilöstä vahvistuu niin, että veistämme siitä patsaan. Se ei murene, vaikka patsaan mallina ollut henkilö sanoisi tai tekisi mitä tahansa.
Luulemme saavamme tyydytystä, kun saamme lyödä ihmiselle leiman otsaan. Tuokin oli tuollainen nörtti, rikas, köyhä, ujo, narsisti, perverssi, juntti, suvakki, rasisti. Arvasinhan minä. Todellisuudessa vain ruokimme entisestään omaa pahaa oloamme.
Lopulta rakentavan – tai oikeastaan minkäänlaisen – keskustelun käyminen tilanteen ratkaisemiseksi on jo mahdotonta.
Tässä vaiheessa olemme jo oikeuttaneet samoin, mielivaltaisin perustein kiusaamisen, syrjinnän, halveksunnan, haukkumisen, vihan, väkivallan.
Vaarallisia ajatusleikkejä.
PASI LAPINKANGAS
pasi.lapinkangas@i-mediat.fi