Kun Tie sydämeen sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla viime keväänä, Tran Anh Hung palkittiin parhaasta ohjauksesta. Teoksen asema historiassa oli muutenkin saman tien lukittu: sitä pidetään jo nyt yhtenä kaikkien aikojen suurimmista ruoka-aiheisista elokuvista.
Juliette Binoche ja Benoit Magimel näyttelevät 1800-luvun lopulle sijoittuvan elokuvan päärooleja, kokki Eugénieta ja varakasta herkkusuuta Dodinia, joiden rakkauden kieli on ruoanlaitto. Ranskalaisempaa asetelmaa ei kai voisi kuvitella.
Vietnamilaistaustainen Tran kertoo Tie sydämeen -elokuvan olevan hänen erityinen rakkauskirjeensä Ranskalle, maalle, johon hän muutti 12-vuotiaana.
– Ranska on antanut minulle paljon. Maalaustaide, musiikki ja kirjallisuus ottivat heti pauloihinsa, kun saavuin, Tran kertoo.
– Eräs hyvin ranskalainen ajatus on oikea mitta. Ei saa mennä yli, määrän pitää olla oikea.
Tran kuvailee sopivan ja pidäkkeettömän sovittamista yhteen: ranskalaisen kulttuurin läpi tunkee esteettinen idea hallitusta oikeamääräisyydestä.
– Luominen on voimakkaita intohimon tekoja, mutta myös mittaamista ja arviointia, laskelmoivuuttakin, Tran sanoo.
– Kun ne ovat kohdillaan, lopputulos on sulava. Ranskalaiset hallitsevat tämän.
Tie sydämeen valittiin edustamaan Ranskaa parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-kisaan – ohi vielä palkitumman Putoamisen anatomian. Oscar-ehdokkuutta ei kuitenkaan tullut.
Ruoanlaitto kuin toimintaelokuvaa
Tie sydämeen on elokuva aisteista ja nautinnosta. Niiden kautta se kertoo myös rakkaudesta ja menetyksestä.
Ruokaa ei ole ennen kuin se tehdään, ja siihen todella paneudutaan. Juonen keskeisimpiä osia ovat jaksot keittiössä lieden, kattiloiden ja patojen äärellä.
Ruokalajit suunniteltiin mestarikokki Pierre Gagnairen johdolla. Herkullinen ruoka oli oikeaa ja juuri oikein valmistettua.
– Kun sanoin poikki, kaikki alkoivat syödä, ohjaaja sanoo ja nauraa.
Tran kuvailee kokkaamisjaksojen koreografiaa kuin toimintaelokuvan suunnitteluksi.
– Sanoin kuvausryhmälle, että nämä ovat takaa-ajojaksoja. En halunnut verrata niitä esimerkiksi balettiin.
Rytmi on tarkka. Raaka-aine kerrallaan ja jokainen selkeä toimenpide vuorollaan ateriat valmistuvat.
Kamera hivelee keittiön kauniita kuparipannuja, puhtaita liinoja, käristyvää lihaa ja kiehuvaa lientä.
Tran myöntää auliisti ruoanlaittojaksojen eroottisuuden. Intohimo saa fyysisen olomuodon niin Eugénien kuin Dodinin vuoroillaan keskittyessä kokkaamiseen.
– Ruokakulttuuri on perusolemukseltaan aistillisuutta. Ei sitä tarvitse edes korostaa, Tran sanoo.
– Keittotaito on taiteenlaji, jossa tuoksut, kosketus ja maistaminen ovat keskiössä. Se on kuin rakastelemista.
Tosielämässä entinen pariskunta
Kun Tie sydämeen -elokuvaa valmisteltiin, Juliette Binoche kiinnitettiin varhain naispääosaan. Vastanäyttelijäksi herkkusuu Dodin Bouffantin rooliin oli esillä lista keski-ikäisiä ranskalaisia miehiä.
Eräs vaihtoehto nuorimmasta päästä oli Benoit Magimel, Binochen elämänkumppani yli 20 vuoden takaa. Pariskunnalla on yhteinen lapsikin.
– Ei Benoit'ta, Juliette sanoi ensin, ohjaaja Tran kertoo.
Binoche ja Magimel eivät olleet juurikaan tekemisissä eron jälkeen muuten kuin huoltajuuteen liittyvissä asioissa. Tran kertoo, että Dodin Bouffantiksi ehdittiin valita toinen näyttelijä, mutta kuvausten siirtyessä ja koronapandemian haasteiden vuoksi piti keksiä joku muu.
– Benoit innostui. Kysyin, eikö hän pelkää, että kuvio olisi monimutkainen. Hän ei pelännyt, ja Juliettekin suostui, Tran sanoo.
– Kun ensimmäisenä kuvauspäivänä näin heidät yhdessä, tiesin heti, että nyt minulla on elokuvani.
Vietnamin sensuuri on este
Tranin perhe muutti Ranskaan Vietnamin sodan päättyessä vuonna 1975. Kolmessa ensimmäisessä elokuvassaan hän käsitteli elämää synnyinmaassaan. Esikoisohjaus Vihreän papaijan tuoksu (1993) nousi Oscar-ehdokkaaksi, ja Riksakuski (1995) voitti Venetsian elokuvajuhlien Kultaisen leijonan.
Myöhemmin ohjaaja on työskennellyt Ranskassa ja Japanissa. Haruki Murakami -filmatisointi Norwegian Wood (2010) oli edellinen Suomessa valkokankailla nähty Tranin teos.
– Haluaisin tehdä elokuvan Vietnamissa, mutta sensuuri on ongelma, ohjaaja kertoo.
Hän ei ole tehnyt Vietnamissa elokuvaa sitten Päivien kimalluksen (2000).
– Se on lempeä elokuva, jossa osana tarinaa on avioliiton ulkopuolinen suhde. Minulle kerrottiin, että sellaista ei tapahdu Vietnamissa, Tran sanoo.
– Vietnamissa virallinen näkemys siis oli, että koko elokuva on valhe.