Viron toisen neuvostomiehityksen alussa Sofi Oksasen isotäti vietiin yön yli kestäneisiin kuulusteluihin. Kotiin palattuaan hän lopetti puhumisen ja vastasi lopun ikäänsä kaikkeen vain kahdella sanalla: kyllä, älä.
Oksanen ei koskaan tavannut isotätiään, mutta kuuli tämän tarinan lapsena. Oksasen mukaan aikuiset eivät puhuneet kuulusteluiden tapahtumista tarkemmin, mutta kaikki, mukaan lukien hän itse, varmasti ymmärsivät, mitä oli tapahtunut.
– Nämä olivat aika tavallisia virolaisten sukujen tarinoita, kirjailija kuvailee isotätinsä kohtaloa STT:n haastattelussa.
– Ihmisiä vietiin Siperiaan, ihmisiä vietiin kuulusteluihin. Jotkut tulivat elossa, jotkut eivät. Se oli perussettiä.
Isotädin tarina toimi Oksasen mukaan aikanaan alkusysäyksenä hänen menestysromaanilleen Puhdistus. Nyt tarina kulkee myös osana tänään julkaistavaa esseeteosta Samaan virtaan – Putinin sota naisia vastaan, joka käsittelee sitä, miten Venäjä hyödyntää naisvihaa ja aseellistaa seksuaaliväkivaltaa.
Venäjän sota Ukrainassa tuntuu virolaisesta näkökulmasta 1940-luvun tapahtumien toisinnolta, Oksanen kirjoittaa: Venäjä toistaa samaa vanhaa ohjekirjaansa, johon kuuluvat muun muassa siviiliväestön terrori, kidutus ja venäläistäminen.
Oksasen mielestä Venäjän ja Ukrainan sodan sukupuolittuneisuudesta on puhuttu yllättävän vähän siihen nähden, että kyseessä on hänen mukaansa erittäin sukupuolittunut sota, jossa seksuaaliväkivaltaa käytetään aseena.
– Seksuaaliväkivallan kirjon alle mahtuu esimerkiksi myös seksuaaliväkivallalla uhkailu, joka on yksi keino vaikuttaa rintamalla taisteleviin ukrainalaisiin. Heille lähetetään viestejä, joissa esimerkiksi uhkaillaan, että Venäjän armeija raiskaa heidän lähisukulaisensa tai läheisensä. Kyseessä on hyvin monitahoinen ja monipuolinen tapa aseellistaa seksuaaliväkivaltaa.
Seksuaaliväkivallan uhriksi joutuminen ei tosin katso sukupuolta, Oksanen huomauttaa.
Viholliskuvien rakentaminen tuttu keino
Yksi tekijä sen taustalla, että Venäjä pystyy edelleen jatkamaan sotarikoksiaan, on Oksasen mukaan itäeurooppalaisen Venäjä-ymmärryksen tason vähättely.
– Itä-Euroopan historiallinen kokemus kahden totalitaristisen järjestelmän läpielämisestä ei ole ollut osa Euroopan kulttuurillista ymmärrystä. Se on nähty vain paikallisena asiana, Oksanen sanoo.
Jos Neuvostoliiton tekemät rikokset Itä-Euroopassa olisi käsitelty lännessä paremmin, olisiko Venäjän hyökkäystä Ukrainaan voinut tapahtua?
– Kyllä se olisi ollut huomattavasti vaikeampaa. Silloin olisi suhtauduttu huomattavasti vakavammin viholliskuvien rakentamiseen, Oksanen uskoo.
Vladimir Putinin hallinto perusteli suurhyökkäystä Ukrainaan tarpeella "denatsifioida" maa. Samantyyppinen retoriikka ja viholliskuvien rakentaminen on Oksaselle tuttua ajalta, jolloin neuvostomiehittäjät nimittelivät virolaisia fasisteiksi.
Kirjailija vertaa Venäjän kertomaa tarinaa entisistä Itä-Euroopan alusmaistaan siihen, miten entiset siirtomaaisännät kuten Britannia ja Ranska ovat aikanaan voineet kirjoittaa omien alusmaidensa historiaa.
– En tietenkään oleta, että joka ikisen Euroopan maan tai maailman maan pitäisi olla erityisen kiinnostunut jonkin yhden maan historiasta, oli se sitten Viron tai Suomen historia. Mutta Venäjän kolonialismi ja imperialismi, se on se iso tarina, joka pitäisi tuntea. Venäjä harjoittaa kolonialismiaan vuosisadasta toiseen samalla tavalla.
Rikosten dokumentointi Ukrainassa historiallisen nopeaa
Yleisesti ottaen tuomioita seksuaaliväkivallasta sotarikoksina on Oksasen mukaan langetettu suhteettoman vähän, mistä hän syyttää poliittisen tahdon puutetta. Toisaalta hän nostaa esiin toimittaja Christina Lambin, joka on kertonut seksuaaliväkivaltaa käsittelevien raporttiensa saaneen sisältövaroituksen, tai niitä on kommentoitu toimituksissa liian ahdistaviksi yleisölle.
– Tällä hetkellä sentään asiasta puhuminen on huomattavasti vapaampaa kuin aikaisemmin, että siinä mielessä en ole pessimisti. Tilanne on oikeudellisesta näkökulmasta huomattavasti parempi kuin mitä se on ollut aikaisemmin. Juridiikassa on mukana niin paljon enemmän naisia, on niin paljon enemmän naistoimittajia, naistuomareita, naissyyttäjiä. Kaikella tällä on suuri merkitys.
Oksanen kertoo teoksessaan esimerkiksi siitä, kuinka Ruandan sotarikosoikeudenkäynneissä lukuisia kertoja raiskatulta todistajalta kysyttiin, kuinka hänet on voitu raiskata, jos hän ei ollut peseytynyt välissä. Se kertonee omaa kieltään siitä, kuinka tärkeää naisten osallistuminen on esimerkiksi oikeusprosessien kannalta.
Venäjän Ukrainassa harjoittaman seksuaaliväkivallan osalta poikkeuksellista on Oksasen mukaan se, kuinka nopeasti rikokset on dokumentoitu ja uutisoitu.
– Todistusaineistoa pystytään keräämään tilanteen yhä ollessa päällä. Sitä ei ole koskaan ennen tapahtunut sotien seksuaaliväkivallan historiassa.
Voisiko Ukrainassa tapahtuneen seksuaaliväkivallan esilletuonti aiheuttaa pysyvämpää muutosta siihen, miten seksuaaliväkivalta nähdään osana sotia ja miten siitä puhutaan? Se riippuu ihmisistä, Oksanen sanoo.
– Se vaatii sitä, että ihmisten täytyy pitää esillä asioita.
"Jos se on tabuaihe, se vain palvelee Venäjää"
Sekä kirjassaan että haastattelussa Oksanen painottaa toistuvasti, että Venäjän sotarikokset Ukrainassa on mahdollistanut Venäjän rankaisemattomuuden perinne, joka täytyy katkaista ja Venäjä asettaa vastuuseen teoistaan. Rankaisemattomuuden perinteellä Oksanen tarkoittaa sitä, että Venäjä ei ole aiemmin joutunut vastuuseen sotarikoksistaan.
Kaikkia Ukrainassa seksuaalirikoksiin syyllistyneitä venäläisiä tuskin saadaan koskaan oikeuden eteen vastaamaan teoistaan. Se ei tarkoita sitä, etteikö oikeus voisi toteutua jollain muulla tavalla, Oksanen sanoo.
– Esimerkiksi päättävien tahojen, Putinin ja monien muiden tuomitseminen oikeusteitse olisi tietenkin tärkeää. Ja se, että kaikki sotarikokset ylipäänsä tutkitaan ja dokumentoidaan asiaankuuluvalla tavalla. Se on todella iso työmäärä, mutta ne täytyy dokumentoida myös tulevia sukupolvia varten.
Maissa, jotka eivät ole sodan osapuolia, olennaista olisi Oksasen mukaan seksuaaliväkivallan näkyväksi tekeminen ja sanallistaminen.
– Tietenkin kansainvälisillä areenoilla Suomella on arvovaltaa myös pitää näitä asioita esillä halutessaan. Kyllä minä vähän katson, että se on myös velvollisuus, jos tasa-arvoa pidetään Suomessa keskeisenä arvona.
Seksuaalirikoksista puhumisen tulee kuulua sotaa koskeviin keskusteluihin pommitusten, siviili-infran korjaamisen, sotatraumojen ja amputointien rinnalle, Oksanen kuvailee.
– Vain puhumalla pystyy estämään sen, että se on joku tabuaihe. Jos se on tabuaihe, se vain palvelee Venäjää, eli rikosten suorittajaa, Oksanen sanoo.
– Olennaista tulevaisuuden kannalta on se, että jos Venäjän rankaisemattomuuden traditiota ei tässä asiassa katkaista nyt, ja asiaan ei käytetä riittävästi oikeudellisia paukkuja, se on hyvin vahva signaali kaikille maailman autoritäärisille järjestelmille. Ne kyllä tulevat käyttämään vastaavia metodeja eri tavalla.