Hui, perussuomalainen kulttuuriministerinä! Kuinka käy valtionapujen? Entä "postmodernin tekotaiteen"? Kelpaako kulttuuriksi enää vain Kalevala?
Kulttuuriväki on jännittänyt siitä asti, kun perussuomalaisten Sampo Terho nimitettiin eurooppa-, urheilu- ja kulttuuriministeriksi toukokuun alussa.
Haastatteluhetki ministerin kanssa kertoi ainakin sen, ettei Terhon käsitys kulttuurista rajaudu yhtä tiukasti kuin kohuttu perussuomalaisten vaaliohjelma vuodelta 2011. Sen mukaan valtion tulisi suosia suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttämistä sen sijaan, että tuettaisiin tekotaiteellisia postmoderneja kokeiluja.
–En kommentoi ohjelmaa, mutta voin kertoa oman näkemykseni taiteesta ja kulttuurista. Kulttuuri on elintärkeä osa mitä tahansa kansakuntaa. Kansakunta ilman kulttuuria on niin kuin ruumis ilman sielua, Terho maalailee.
Ministeri ei halua vetää tiukkoja rajoja eri kulttuurimuotojen välille. Hänen mukaansa kaikki ihmiset ovat kulttuuri-ihmisiä.
–En ole koskaan tavannut ihmistä, joka ei olisi kiinnostunut mistään taiteesta tai kulttuurista. Jotkut eivät ehkä pidä sanoista taide tai korkeakulttuuri. He kokevat ne jotenkin hienostelevina tai elitistisinä. Jokainen ihminen tykkää jostain musiikista, kirjasta, elokuvasta, näytelmästä tai tv-sarjasta.
Yhteiskunnalle rikas kulttuurielämä on tärkeää Terhon mukaan paitsi henkisesti myös taloudellisesti.
–Luovuus on keskeinen osa Suomen kaltaisen maan menestystä. Yhteiskunta kehittyy, jos yksilö kehittyy. Ja siihen kulttuuri on erinomainen väylä.
Silloinhan kulttuuri ei voi tarkoittaa pelkkää kansallisromanttista taidetta, vai kuinka?
–Ei voi. Keskustelu siitä, mikä on taidetta, toistuu aika ajoin. Nyt oli Cannesin elokuvajuhlilla keskustelua siitä, voiko juhlilla esittää elokuvan, joka on ensin julkaistu Netflixissä. Onko se silloin hyväksyttävää taidetta? Samanlaista keskusteluahan käytiin joskus myös siitä, voiko impressionismia kutsua taiteeksi vai onko se vain sotkua. Itse olen impressionismin fani. Tällaiset murrokset nimenomaan vievät taidetta eteenpäin, ministeri muistuttaa.
Valtion tehtävä on Terhon mukaan luoda olosuhteet, joissa uutta syntyy mahdollisimman vahvasti.
Paljon puhutuista valtionosuuksista Terho ei suostu vielä ympäripyöreitä kummempaa lausumaan.
–Olen tullut keskeltä mukaan tähän uudistukseen, joka on kesken teattereiden, orkesterien ja museoiden kanssa. Terhon mukaan ei silti pidä unohtaa, että järjestelmään kuuluvat myös hyvin perinteikkäät ja kansallisen merkityksen näkökulmasta tärkeät instituutiot. Mitä nämä tärkeät instituutiot ovat, sitä Terho ei suostu erittelemään.
–Olisi vaarallista ryhtyä luettelemaan. Kulttuuri ei voi elää, ellei ole joitain laitoksia, jotka sitä ylläpitävät. Sen pitää toki olla jossain tasapainossa sen kanssa, mitä veronmaksajat haluavat kuluttaa.
Terho kuvailee omaa kantaansa keventävällä esimerkillä vanhasta brittisarjasta Kyllä, herra ministeri. Siinä ministerin mielestä valtion pitäisi tukea sitä, mitä kansalaiset haluavat. Kansliapäällikkö suuttuu, ja sanoo, että ei missään nimessä. Siitähän kansalaiset ovat valmiita maksamaan itsekin. Valtion pitäisi kansliapäällikön mukaan tukea sitä, mitä kansalaiset eivät halua.
–Siinä ovat nämä yleiset kaksi filosofiaa, jotka taistelevat keskenään. Olen itse vahvasti tämän kuvitteellisen ministerin linjalla.
Yksi tärkeimmistä asioista, joihin Terho toivoo kaksivuotiskauden aikana jättävänsä jälkensä, on kulttuurialan yrittäjien asema.
–Olisin tyytyväinen, jos pystyisin osoittamaan selviä konkreettisia tuloksia. Siihen liittyvät verot ja sosiaaliturva aivan kuten muillakin yrittäjillä, mutta lisäksi pitää kiinnittää huomiota tekijänoikeuskysymyksiin.
Kolmessa viikossa Terho ei ole vielä saanut valmista ohjelmaa esitettäväksi, mutta sellainen on tulossa.
Tuulia Rautio