Oletko sinä vaasalainen? Jos olet – tai et ole - mitä se sinulle tarkoittaa?
Identiteettikysymykset ovat kiehtovia. Kirjoitin aikanaan gradunkin siitä, millaisilla keinoilla lehdissä rakennetaan paikallisidentiteettiä. Keistä puhutaan meinä ja muina?
Vaikka ala, ammatti ja näkökulmat ovat sittemmin muuttuneet, sama kiinnostaa yhä: mistä rakentuu kokemus yhteenkuuluvuudesta?
Kysymykset nousivat pintaan taas, kun kaksi Vaasassa asunutta ystävääni muutti muualle. Heidän kokemuksensa vaasalaisuudesta olivat varsin erilaiset.
Toinen lähti Vaasasta työn perässä. Hän koki kaupungin kodikkaana, tutustui ihmisiin ja ehti muodostaa omat reittinsä kodin, työn, harrastusten ja kaupan välillä. Jos asiat vain järjestyvät, hän haluaa palata ja asettua juuri tänne.
Toinen ei malttanut odottaa pääsevänsä pois Vaasasta. Kova kaupunki, jossa ihmisiin oli vaikea tutustua. Hänelle oli helpotus lähteä.
Olisi helppo vetää mutkat suoriksi ja päätellä erojen johtuvan persoonasta – että toinen on avoin ja oma-aloitteinen, ja toinen vetäytyvä ja maailman nurjasti näkevä. Mutta molemmat ovat hyväsydämisiä ja elämään avoimesti suhtautuvia.
Aloin muutenkin viritellä keskusteluja vaasalaisuudesta. Milloin voi kutsua itseään vaasalaiseksi? Riittääkö kesä tai vuosi? Entä 10 tai 30 vuotta? Pitääkö olla Vaasassa syntynyt vai tarvitaanko siihen sukupolvien juuret?
Samoja kysymyksiä voidaan pohtia missä tahansa: Laihialla, Isossakyrössä tai Suomussalmella. Ketkä ovat meitä ja muita, ja miten osoitamme sen toisillemme?
Monissa paikoissa ”oikeaksi asukkaaksi” pääsee vasta vuosien jälkeen – tai ei oikein koskaan. Jonkin määritelmän mukaan vasta kolmannessa sukupolvessa ollaan paikallisia.
Paikallisidentiteetti rakentuu tarinoiden ja historian kautta. Pitkään tietyssä paikassa asuneet toimivat portinvartijoina sille, kuka kuuluu joukkoon. Lehdet ja muut foorumit vahvistavat yhteisön rajoja. Paikalliset ilmaisut tai oikeisiin tapahtumiin osallistuminen rajaavat, mutta toimivat myös väylinä tulla osaksi yhteisöä.
Keskusteluissa stereotypiat vahvistuivat. Vaasalaisuus määrittyi poissulkemisen kautta: kunhan ei ole kieleltään tai mieleltään kovin juntti. Ruotsin kielen taito ja merihenkisyys ovat eduksi.
Muutamat aikuisikänsä Vaasassa asuneet ystäväni totesivat, että ei tässä oikein vielä vaasalaisia olla. Vaasassa syntyneet nyökyttelivät: ei teitä kunnon vaasalaisiksi voi lukea.
Pois muuttaneet ystäväni tulivat kuvanneeksi jotakin oleellista. Juurtumisessa olennaista ovat ihmiset, jotka ottavat joukkoonsa. Paikat ja kaupungit ovat pitkälti verkostoja ja suhteita.
Puhu siis jatkossakin tuntemattomien ihmisten kanssa. Muukalaisesta voi lopulta tulla meikäläinen.
Kirjoittaja on työnohjaaja, trauma- ja ratkaisukeskeinen terapeutti.