Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Kuinka monta kertaa saman perheen täytyy jous­taa?

Kirjoitan teille yhden perheen tarinan Peräseinäjoelta. En siksi, että se olisi poikkeuksellinen, vaan siksi, että se on hyvin tavallinen tähän maailmanaikaan. Juuri siksi se ansaitsee tulla kuulluksi.

Reilun vuoden ajan perheemme on elänyt epävarmuudessa, joka ei ole syntynyt yhdestä kriisistä, vaan useista peräkkäisistä yhteiskunnallisista päätöksistä ja niiden aiheuttamista uhkakuvista. Yksittäin jokainen päätös saattaa näyttää perustellulta. Yhdessä ne ovat kuitenkin muodostaneet kuorman, jota on ollut yhä raskaampi kantaa.

Tammikuussa 2025 meille kerrottiin, että Honkakylän esikoulu ollaan lakkauttamassa. Se oli paikka, jossa esikoisemme arki oli turvallista ja tuttua – ja jossa kuopuksemme oli tarkoitus seuraavana syksynä aloittaa sama esikoulutaival. Vanhempien voimakkaan reagoinnin ja päätöksen koetun epäoikeudenmukaisuuden vuoksi lakkautuspuheet peruttiin nopeasti. Päätös peruttiin – mutta epävarmuus jäi. Kun lapsen arkea horjutetaan, luottamus ei palaudu hetkessä.

Helmikuussa 2025 saimme kuulla, että Ilmajoen akuuttiyksikkö on mahdollisten lakkautettavien osastojen listalla. Tämä ei ollut meille vain uutinen terveyspalveluista, vaan henkilökohtainen uhka. Se oli isku suoraan omaan elämäämme, koska työskentelen itse kyseisellä osastolla. Kyse ei ole vain työpaikasta, vaan ammatillisesta identiteetistä, potilaista ja koko kunnan asukkaiden turvallisuudesta. Olen nähnyt, kuinka palveluita on vuosien aikana viety omalta kylältäni. Nyt sama kehitys valitettavasti toistuu muissa pienissä kunnissa.

Toukokuussa 2025 seuraava isku kohdistui lapsiimme: Alaviitalan koulu nimettiin mahdollisesti lakkautettavien koulujen listalle. Tämä koski suoraan molempia lapsiamme – esikoista, joka oli aloittamassa seuraavana syksynä ensimmäistä luokkaa, ja kuopusta, joka vuotta myöhemmin seuraisi perässä. Koulu, jossa lapsen ensimmäiset oppimisen kokemukset rakentuvat – ja jossa itsekin olen aikoinaan opiskellut – alettiin nähdä lähinnä kulueränä.

Joulukuussa 2025 ja helmikuussa 2026 aluevaltuusto äänesti kahdesti Ilmajoen akuuttiosaston lakkauttamisesta. Jokainen äänestys merkitsi meille kuukausien epätietoisuutta. Mitä tapahtuu työlleni, toimeentulollemme, alueen perusturvalle?

Samaan aikaan yritin itse rakentaa tulevaisuutta eteenpäin. Päätin hakea YAMK-opintoihin. Maaliskuussa 2025 kuitenkin uuvuin. Burnout ei tullut yllättäen – se oli seurausta siitä, että koko ajan piti olla varautunut seuraavaan huonoon uutiseen. Työssä, kotona, lasten asioissa.

Silti jaksoin jatkaa. Toukokuussa 2025, neljä päivää kilpirauhasen poistoleikkauksen jälkeen, istuin keskustelutilaisuudessa Alaviitalan koulun kohtalosta. En siksi, että olisin ollut siihen fyysisesti valmis, vaan siksi, että koin, ettei minulla ollut varaa jäädä pois. Kyse oli lasteni tulevasta koulusta – heidän arjestaan ja tulevaisuudestaan.

Elokuussa 2025 aloitin YAMK-opinnot. Niistä tuli minulle tapa yrittää selviytyä ja löytää uusia keinoja jaksaa ja vaikuttaa – ei vain itseni, vaan koko perheeni vuoksi. Lyhyessä ajassa olen oppinut elämästä ja omasta sitkeydestäni enemmän kuin olisin uskonut.

Tänään esikoinen käy ensimmäistä luokkaa Alaviitalassa, kuopus esikoulua Honkakylässä ja minä työskentelen akuuttiosastolla, joka tullaan lakkauttamaan syksyllä 2026. Nämä eivät ole irrallisia asioita. Ne kasaantuvat saman perheen harteille, samaan aikaan.

Päätökset eivät näy meille pöytäkirjoina. Ne näkyvät iltaisin, kun lapsi kysyy: “Joudunko vaihtamaan koulua?” Ne näkyvät öinä, jolloin uni ei tule. Ne näkyvät työntekijöissä, jotka venyvät niin fyysisesti kuin työetiikkansa osalta, kunnes eivät enää jaksa.

Kuinka monta kertaa saman perheen täytyy joustaa, ennen kuin joustaminen muuttuu murtumiseksi?

En pyydä erityiskohtelua. Pyydän ennakoitavuutta, kohtuullisuutta ja inhimillisyyttä.

Yhteiskunnan todellinen kestävyys mitataan lopulta siinä, kuinka paljon painoa se uskaltaa asettaa samojen hartioiden varaan.

Ritva Mäntysalokahden lapsen äiti, sairaanhoitaja, sivutoiminen yrittäjä, opiskelija, Peräseinäjoki