Suomen talouden ongelma on selvä: yksityinen kulutus on vähentynyt kolmatta vuotta peräkkäin. Kun kulutus muodostaa noin puolet bruttokansantuotteesta, se on vakava juttu. Hallituksen edustajat pohtivat, miksi ihmiset eivät kuluta, vaikka inflaatio on hellittänyt ja ostovoima kasvanut.
Ehkä pitäisi kysyä toisin: miksi ihmiset kuluttaisivat?
YT-neuvotteluista uutisoidaan jatkuvasti. Arvonlisävero nousee. Työttömyysturvan suojaosa poistuu. Soteavustukset leikataan. Hallitus toistaa mantranaan, että ”elämme yli varojemme”, “ihmisten pitää pärjätä omillaan” ja ”meillä ei ole varaa nykyiseen elintasoomme”. Päihdetyöntekijät kertovat, ettei hoitoon pääse, vaikka haluaisi. Ukrainan sota, inflaatio, asuntomarkkinoiden jäätyminen ja monet muut huolenaiheet ovat jatkuvasti uutisissa.
Mitä tapahtuu, kun ihmisille kerrotaan jatkuvasti, että rahaa ei ole ja lisää leikkauksia on tulossa – samalla kun maailma tuntuu jo valmiiksi epävarmalta? He tietenkin varautuvat, jos pystyvät siihen. Ei ole mikään ihme, että jopa ylemmän keskiluokan perheet säästävät. Kokonaisturvallisuus ei ole vain puolustusbudjettia. Se on tunnetta siitä, että huomennakin on kaikki hyvin. TIlanne ei ole toivoton, mutta sen hoito vaatisi eri lähestymistapaa.
Suomi on valittu maailman onnellisimpien joukkoon useita kertoja. Tutkimuksen kysymyksiä katsoessa onnellisuus on kenties käännetty väärin, kysymyksissä puhutaan enemmänkin luottamuksesta ja turvallisuudentunteesta.
Sen sijaan, että maamme johto jatkuvasti muistuttaisi, kuinka huonosti menee ja kuinka paljon leikattava on, se voisi rakentaa luottamusta. Kertoa, mihin panostetaan ja mitä vahvistetaan. Se voisi luoda yhteistä kuvaa siitä millaisen Suomen haluamme nähdä viiden vuoden päästä.
Turvallisuudentunne ei synny pelottelusta vaan luottamuksesta. Ihmiset kuluttavat, kun he luottavat huomiseen. Kun he tietävät, että sairastuttuaan he saavat apua. Että työttömäksi jäädessään on turvaa. Että huumeongelmaan tartutaan ammattilaisten ehdottamilla tavoilla sen sijaan, että se jätetään leviämään.
Nyt Orpo kumppaneineen ikään kuin valitsee epävarmuuden työkalukseen – ja sitten ihmettelee, miksi ihmiset eivät kuluta. Turvallisuudentunne on kulutuksen edellytys. Turvallisuuden tunteeseen tarvitaan stressitekijöiden poistamista arjesta.
Mikko Muilu
kaupunginvaltuutettu (vihr.)