Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Kris­til­li­nen kas­va­tus on ar­vo­pe­rus­tai­sen kas­va­tuk­sen pe­rus­ki­vi, josta ei pidä luopua

Keskustelu uskonnon opetuksen korvaamisesta yhteisellä katsomusaineella herättää huolta siitä, ymmärretäänkö suomalaisen sivistyksen perusta riittävästi.

Kansakunnan arvot eivät synny tyhjiössä. Ne kasvavat vuosisatojen aikana muotoutuneesta kulttuurista, jossa kristillisellä perinteellä ja sen mukaisella kasvatuksella on ollut keskeinen paikka.

Kristillinen kasvatus ei tarkoita vain uskonnollisten käsitteiden opettelua. Se on arvokasvatusta, joka opettaa kunnioittamaan ihmisarvoa, pitämään huolta heikoimmista ja näkemään jokaisessa ihmisessä lähimmäisen.

Nämä arvot eivät ole menneisyyden jäänteitä, vaan tänään yhä tarpeellisempia, kun yksilökeskeisyys ja eriytyminen haastavat yhteistä vastuunkantoa.

On vaikea ymmärtää pyrkimystä luopua mallista, joka huomioi hyvin sekä uskonnolliset vähemmistöt että uskonnottomat.

Uskonnon opetus ei pakota ketään mihinkään katsomukseen, vaan suo mahdollisuuden kasvattaa identiteettiä omista juurista käsin, aivan kuten äidinkielen opetus vahvistaa minäkuvaa ja kulttuurista jatkuvuutta.

Erityisesti pienille lapsille oman katsomuksen tunteminen on tärkeää. Vasta sen jälkeen he voivat oppia rakentavaa dialogia muiden katsomusten kanssa. Kristillinen kasvatus ei sulje ketään ulkopuolelle, vaan antaa peilin, josta jokainen voi tunnistaa oman arvonsa ja paikkansa yhteisössä.

Suurelle osalle suomalaisista kristillinen arvopohja on edelleen hiljainen, mutta todellinen moraalinen kompassi. Jos koulu irrotetaan kokonaan tästä traditiosta, menetämme jotakin olennaista siitä, mikä on pitänyt suomalaisen yhteiskunnan ehyenä: Yhteisen käsityksen siitä, että ihminen on arvokas ilman suorituksia, ja että lähimmäisestä huolehtiminen kuuluu meille kaikille.

Kirkolla on tässä ajassa mahdollisuus toimia kokoavana voimana. Paikkana, jossa keskustellaan arvoista kunnioittavasti ja jossa erilaiset äänet voivat kohdata.

Tähän tehtävään kuuluu myös kristillisen kasvatuksen puolustaminen yhteisen sivistyksen elämänlankana.

Uskonnon opetus on osa ylisukupolvista ”isänmaaprojektia” hyvinvoinnin ja sivistyksen rakentamiseksi ja säilyttämiseksi. Tästä jatkumosta voi luopua vain kerran.

Jaana MetsärantaLapuan hiippakunnan kirkolliskokousedustaja