Kristiinankaupungin vastaanottokeskuksessa on jo lähes 500 turvapaikanhakijaa. Vaikka pieni osa turvapaikanhakijoista majoittuu Närpiössä ja Kaskisissa, on määrä suuri alle 7 000 asukkaan kunnassa.
Vertailun vuoksi, jos Suomessa olisi samassa suhteessa turvapaikanhakijoita, täällä olisi heitä yli 300 000. Määrä on satakertainen normaalivuoteen verrattuna, ja kymmenkertainen tämän vuoden ennustettuun tulijamäärään nähden.
Kristiinankaupungin keskustassa on silti edelleen autiota. Joku auto ajaa ohi. Siellä täällä kulkee ihmisiä, kun tarkasti katsoo. Jossain kulkee suomalainen eläkeläinen, toisaalla turvapaikanhakija perheineen, jossain yksinäinen ulkomaalaistaustainen mies.
Jotkut suomalaiset ovat vastustaneet äänekkäästi vastaanottokeskuksia. Ne luovat kaupungista turvattoman slummin.
Kristiinankaupungissa on ollut vastaanottokeskus kuusi vuotta ilman kummempia järjestyshäiriöitä. Ilman vastaanottokeskusta työpaikkoja olisi nykyistä vähemmän, eikä kadulla liikkuisi sitä vähääkään määrää ihmisiä.
Ei siis ihme, että useimmat kadulla vastaan tulevat ihmiset kannattavat vastaanottokeskusta. Se tuo kaupunkiin työtä ja eloa. On myös joitakin lieviä soraääniä.
Torin puupenkillä istuva Eero Juhani Koivuluoma sanoo, että asunnottomia olisi omastakin takaa.
– Ei häiritse nähdä turvapaikanhakijoita katukuvassa, kunhan kukaan ei rupea rähisemään.
Vastaanottokeskuksen johtaja Annica Riddar toteaa, että turvapaikanhakijat ymmärtävät käyttäytyä kunnolla.
– Jos he tekevät rikoksen, se on heti lähtö takaisin. He tietävät sen itsekin.
Vastaanottokeskus on yksi Suomen suurimmista. Tilaa Kristiinankaupungin kaduilla olisi useammallekin turvapaikanhakijalle, mutta kiinteistöissä alkaa tehdä tiukkaa.
Vastaanottokeskus täyttyi jo kesällä. Rakennuksiin on ahdettu lähes 250 turvapaikanhakijaa. Tällä viikolla torstaihin mennessä turvapaikanhakijoita oli tullut jo yli 60 lisää, vaikka viikko oli vasta puolivälissä. Uusia kiinteistöjä etsitään jo naapurikuntia myöten.
Miksi kristiinankaupunkilaiset haluavat auttaa, vaikka niin monet kunnat Suomessa vastustelevat?
– Jos me tarvitsemme apua, haluamme että joku auttaa. Vain vanhat ihmiset tietävät Suomessa, mitä sota on, Riddar sanoo.
JOONAS KUIKKA