Mahtaako Etelä-Pohjanmaalta löytyä intoa harrastaa krikettiä?
Olisiko kiinnostusta jopa niin paljon, että ihan oma lajiseurakin saataisiin perustettua?
Valmentajaosaamista ainakin olisi saatavilla, sillä Kuortaneen urheiluopistolla on viikonvaihteen ajan ollut 17 lajin ystävää ykköstason eli matalimman tason valmentajakurssilla. Kurssin osallistujat ovat tosin muualta kuin Etelä-Pohjanmaalta, mutta aivan varmasti heidän palveluksiaan voi jatkossa tilata tähänkin maakuntaan koulutusta ja valmennusta antamaan.
Nyt valmistuneilla on pätevyys toimia niin aikuisvalmennuksessa kuin juniorikriketin parissa.
Suomen krikettiliiton toiminnanjohtaja ja valmennusvastaava Maija Scamansin mukaan kriketti on etäisesti pesäpalloa muistuttava maila- ja pallopeli.
Hän on myös havainnut, kuinka pesäpalloa pelanneiden on hyvin helppo omaksua kriketin peli-idea.
Aiheesta lisää maanantaisessa printtilehdessä!
REIJO HEIKKILÄ