Teatteri: Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär. Näyttämösovitus Annina Enckell, ohjaus Oiva Nuojua, äänisuunnittelu Jaakko Rantamäki, lavastussuunnittelu Riia Rintamäki, puvustus Ross Saarela ja Laura Kollár. Rooleissa mm. Iida Autio, Iida Alaluusua, Arttu Jaulimo, Elina Vikman, Rasmus Rajakallio. Ensi-ilta 1.7.2023 Vaasan ylioppilasteatteri Rampissa Bock’s Corner Villagen kesälavalla.
Astrid Lindgrenin vuonna 1981 kirjoittama klassikkosatu Ronja, ryövärintytär tempaa kuulijansa seikkailuun vielä vuosikymmenien jälkeenkin. Ajan saatossa klassikosta on nähty dramatisointeja pienillä ja suurilla näyttämöillä, elokuva sekä animaatiosarja.
Lisäksi tarinasta on tekeillä uusi Lisa James Larssonin ohjaama televisiosarja, jonka on tarkoitus tulla ensi-iltaan Ruotsissa tämän vuoden lopussa.
Heinäkuussa Ronja seikkailee Vaasan ylioppilasteatteri Rampin kesäteatterilavalla Vetokannaksen Pukinkulmassa.
Vihollisista ystäviksi?
Tarina alkaa, kuten hyvän tarinan kuuluukin. On synkkä ja myrskyinen yö, Matiaksenlinna repeää salamasta kahtia, ja linnanpuolikkaiden väliin syntyy Helvetinkuilu.
Samana yönä napit vastakkain olevien ryövärijoukkojen johtajille syntyy jälkeläiset. Matiaksen tytär saa nimekseen Ronja ja Borkan poika saa nimekseen Birk.
Sattumuksen kaupalla Borkan joukot muuttavat Helvetinkuilun toiselle puolelle, tyhjillään olevaan linnanpuolikkaaseen. Ronjan ja Birkin tutustuessa metsään, sen hyviin ja pahoihin otuksiin, tutustuvat he myös toisiinsa. Mutta voivatko vihollisten lapset olla ystäviä keskenään?
Juoni voi hukkua huutoihin
Myös Rampin kesäteatteri alkaa jytinällä. Perheen pienimpien lasten voi olla vaikeaa ymmärtää Loviisan (Elina Vikman) synnytyksen tuskia.
Syöjättärien (Ross Saarela ja Fanny Tuominen) pelottava nauru, veriset kynnet ja kammottavat naamarit saavat lapset pitämään istuimistaan kiinni. Ukkosen jyrähdys sekä esityslavan paukahdus Matiaksen (Arttu Jaulimo) jalan alla saavat 4-vuotiaan hätkähtämään säikähdyksestä. Vaikuttavuudessaan alku on herkimmille liikaa.
Alkua seuraavat ilonhuudot, keväthuuto, avunhuudot, kivunhuudot taisteluhuudot, väittelyiden tiuskinnat ja surun ulvahdukset. Musiikki ja äänet korostavat laidasta laitaan vaihtelevia tunteita. Jos tarina on lapselle tuttu, pysyy huutelun lomassa paremmin selvillä juonesta.
Kieli on näytelmässä kirjalle uskollista. Niille, jotka pystyvät sulattelemaan "helvetinkuilun" ja "paskapään", näytelmä sopii.
Miljöötä hyödynnetään
Näytelmän tilanne- ja pieruhuumori naurattavat lapsia ja aikuisempiakin. Voudin Nihtien päätön marssiminen, kakkiaisten lyllerrys ja Kalju-Pietun (Rasmus Rajakallio) olemus saavat hymyn huulille, vaikka Kalju-Pietu ei olekaan kalju.
Rajakallion lisäksi lavalla loistavat ensimmäistä kertaa näyttämöllä oleva Iida Alaluusua (Birk) ja konkari Arttu Jaulimo (Matias), jotka pysyvät rooleissaan ja välittivät sanoissaan hahmon tunteet alusta loppuun.
Miljöö tukee linnaan ja metsään sijoittuvaa tarinaa, ja sitä käytetään hyödyksi. Lavalle kurkottavilla puun oksilla ja pihan suihkulähteellä on omat roolinsa, ja liuskekivet tuovat mieleen linnan lattian.
Näytelmä ei sovi kaikille
Matiaksen ja Borkan (Ross Saarela) joukot, jos sitä pientä seuruetta voi joukoksi kutsua, erottaa vaatetukseltaan toisistaan hyvin. Itseironia toimii harvalukuisen joukon pelastajana.
Vaaralliset otukset naamareineen hämmentävät vanhempaakin katsojaa. Syöjättäret eivät muistuta lintuja, mutta ovat sitäkin kammottavamman näköisiä.
Teatteriesitys on yhtä väkevä kuin kirja ja siitä tehty elokuvakin. Elokuvan ikäraja on 7 vuotta, mutta ensi-illassa viihtyivät myös nuoremmat lapset, joille tarina oli entuudestaan tuttu. Itse suosittelisin näytelmää yli 6-vuotiaille. Näytelmän viimeinen esitys on 29.7.