Päivät pitenevät. Yleensä viimeistään silloin, kun kelloja siirretään, kohdistuvat katseet kunnolla kesän tuomiin urheilusarjoihin ja lajeihin.
Jotkut sarjat ovatkin jo alkaneet, ja niissä on ennakkoon kutkuttavia asetelmia monen vaasalaisen joukkueen kannalta. Optimismi kukkii, niin yksilö kun joukkuetasolla.
Kaikki aloittavat tilanteesta nolla pistettä tai ei annettua tulosta. Mitään ei ole määritetty vielä. Se, miten pitkän talven aikana suoritettu harjoittelu on onnistunut, näkyy pian kentillä ja radoilla.
Urheilijan näkökulmasta edessä on mahdollisuus. Mahdollisuus jatkaa siitä. mihin edellisenä kautena päädyttiin. Mahdollisuus päästä takaisin kentälle loukkaantumisen jälkeen.
Mahdollisuus vihdoin päästä framille ja nauttimaan työnsä hedelmistä, luoda uraa.
Mahdollisuus saada lisää peliaikaa tai näytönpaikkoja ei aina näyttäydy suoraviivaisesti tai oikeudenmukaisesti.
Kova työnteko ei takaa mitään muuta kuin mahdollisuuden. Se ei oikeuta mihinkään tulokseen.
Mahdollisuus aukeaa kilpailun kautta, mutta monesti myös edessä olevan epäonnen myötä. Se ei ole kenenkään vika, mutta urheilussa tietyssä mielessä arkea.
Omalla peliurallani mahdollisuus päästä kentälle enemmän vaati yllättävän mutkan.
Takana oli vakava loukkaantuminen, ja pelaamisen jatkuminen ylipäänsä oli vaakalaudalla. Olin kuitenkin päättänyt murtautua aloittavaan kokoonpanoon, ennen kuin yliopistourani olisi paketissa.
Ajatus siitä kammoksutti, että olisin tullut Suomesta asti istuakseni penkillä viimeiset kaksi vuotta.
Olin murskannut talven aikana kaikki edelliset fysiikkatestini. Olin valmis kilpailemaan kevään treeneissä ja ottamaan sen, mikä oli mielestäni minun!
Kovasta työstä tunnustukseksi sainkin pronssisen Lifter of the year -pokaalin. Pitkä poissaolo loukkaantumisen myötä oli kuitenkin avannut oven nuoremmille pelaajille kasvaa pelipaikallani merkittäviin rooleihin.
Olin koko sen aikaisen urani pelannut puolustusta, mutta valmentajani otti puheeksi sen, kuinka olen tehnyt töitä ja että hän haluaa nähdä minut kentällä auttamassa joukkuetta voittamaan.
Hän kysyi, olisinko valmis vaihtamaan pelipaikkaa. Lyhyen harkinnan jälkeen vastasin myöntävästi. Pelipaikan muutos johtikin siihen, että olin aloittavassa kokoonpanossa lähes yliopistourani päätöksen.
Minun ”epäonneni” avasi mahdollisuuden toisille, ja itse sain mahdollisuuden vaihtamalla roolia.
Ikinä ei tiedä missä, milloin ja miten mahdollisuus aukeaa. Tärkeintä on olla valmis ja avoin, kun paikka aukeaa.