Lomakauden voi näin koulujen lukuvuoden alkaessa haikeana hyvästellä, vaikka ennen lapsia lomailinkin mielelläni vasta elokuussa. Siten sai oikeastaan puolitoista lomaa, kun heinäkuussa toimituksessa sai keskittyä vain olennaiseen ja elokuussa sai olla poissa jaloista, kun muut jo nostivat kierroksia. Täyttä vauhtia liikkuvaan junaan vain oli rahtusen tuskallista loikata.
Joka tapauksessa koulut alkavat näinä päivinä kautta maan, Seinäjoella tänään ja täällä pääkaupungissakin huomenna. Perinteiseen tapaan pitää muistuttaa autoilijoita päättömän kanan tapaan sinkoilevista pikku koululaisista, sillä ainakin meillä into nähdä kaikki kaverit pitkän kesän jälkeen tuntuu sumentavan järjen äänen.
Mitä muuta meidän aikuisten pitää muistaa näin kouluvuoden alkaessa? Housunpulttuja ja kengänkokoja mittailtiin eilen, alakouluikäinen ja eskariveli kun tuntuvat kasvavan aivan holtitonta tahtia. Kyniä teroittelimme, kumit ja viivottimetkin löytyivät eivätkä värikynätkään olleet vielä liian tumppeja. Pojat tuntuivat olevan ihan tyytyväisiä, tuossa iässä massasta halutaan erottua vain vähän, mutta jotain persoonallista saa olla. Varustelaji koulukin on.
Opettajille toivon riittävästi aikaa keskittyä perustehtäväänsä, lasten kanssa olemiseen. Opetukseen tuntuu tällä hetkellä kohdistuvan niin valtavia säästöpaineita, että toivoa vain sopii, ettei ryhmäkokoja lähdetä holtittomasti suurentamaan, lomautuksilla sotketa opetusta tai opettajien taakkaa muuten kasvateta. Samoin toivon, että innon kipinä palaa kirkkaana kansankynttilän mielessä, motivoitunut opettaja on koulussa viihtymisen tärkein tae.
Vanhempana vaadin itseltäni, että uskallan luottaa opettajien ammattitaitoon ja koulun antamaan tukeen. Siihen suuntaan minun on turha sorkkia, vaikka pitäisinkin lastani erikoislahjakkaana nerona, joka kukkiakseen vaatisi opettajalta kaiken mahdollisen. Ja tietysti pidän, niin kai kaikki vanhemmat! Samoin vanhemman tehtävään kuuluu rajojen asettaminen, kaikkea ei voi tehdä tai saada. Joskus tuntuu siltä, että lasten harrastusten määrä on aivan tolkuton, yhtäkään vapaata iltaa ei viikosta löydy. Lapsikin kaipaa luppoaikaa, vaikkapa lukemiseen tai ihan silkkaan lepoon.
Lukuvuoden alkuun lisäjännitystä antaa uudistunut opetussuunnitelma, joka ei enää kannusta kysymään mitä vaan miten. Sisältöjen sijaan korostetaan taitoja; oppimaan oppimista, tieto- ja viestintätekniikan osaamista, monilukutaitoa, kulttuurista osaamista ja vuorovaikutustaitoja sekä ilmaisua. Eniten kohua lienee etukäteen aiheuttanut koodaamisen tuominen opetussuunnitelmiin.
Kaikista ei kai pyritä kasvattamaan koodareita, vaan loogisen ajattelun keinoin opettamaan, mistä koodaamisessa oikein on kyse. Koodaaminen ja digitalisaatio ovat kyllä valtaosalle suomalaisista edelleen niin hyhmäisiä käsitteitä, että kaiken mystisyyden purkaminen niiden ympäriltä on enemmän kuin tervetullutta. Itseäni vain vähän huolettaa, että en tajua koodaamisesta juuri hölkäsen pöläystä, mutta taidan pian oppia jotain...
Jos koululainen jotakin ikään katsomatta vanhemmiltaan tarvitsee, niin tukea, kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea aikaa.
Aki Hyyppä
Kirjoittaja on Aku Ankan päätoimittaja ja pitää lukemista tärkeimpänä taitona.