Rahaa palaa, mutta Pisa-tulokset tippuvat kun lehmän häntä. Koulutus ei vastaa työelämän tarpeita. Koulujärjestelmä tulisi läpikotaisin uudistaa. Nykyinen koulutus jakaa kansalaiset jo nuorena jyviin ja akanoihin. Se on kallista ja tehotonta ja tuottaa liikaa pudokkaita ja työtä vierastavia uusavuttomia kansalaisia.
Koulutusajat ovat liian pitkiä ja opiskellaan vääriä tutkintoja ja epäolennaisia asioita. Opiskelu ei saa olla itsetarkoitus, se tulee tapahtua työelämän ehdoilla ja sen tarpeisiin. On resurssien tuhlausta, että osaaminen ja ammattitaito pitää oppia vasta työpaikoilla ja samalla pitää poisoppia vääriä tietoja ja asenteita. Suomen menestys perustuu osaamiseen ja yrittäjyyteen. Tämä tulisi olla keskeinen painopiste kaikilla koulutuksen tasoilla.
Oppivelvollisuuskoulu voisi olla kaksiasteinen, 1. perustaso ja 2. ammattitaso. Jatko-opinnot perustuisivat työelämän todellisiin tarpeisiin ja tapahtuisivat kahdella tasolla, 3. ylempi ammattitaso ja 4. korkeakoulutaso.
Perusasteella tulisi opettaa lapset lukemaan, kirjoittamaan, laskemaan, käytöstavat, liikkumaan ja elämään terveellisesti. Perustana olisivat nykyisen peruskoulun oppiaineet, kuitenkin huomioiden joustavasti oppilaiden yksilölliset eroavaisuudet. Vähemmän projekteja, humaaneilla aineilla on liian iso painoarvo. Enemmän vanhan ajan luokkaopetusta ja ohjattua käytännön harjoittelua.
Ammattiaste yhdistäisi nykyisen lukion ja ammattikoulun. Kesto voisi olla ammatillisesta suuntautumisesta riippuen 2–4 vuotta. Kaikille opetettaisiin tiedot ja valmiudet toimia valitun ammatin tehtävissä. Valittavissa olisi mm. tekninen, kaupallinen yleissivistävä tai humanistinen painotus. Koulutukseen kuuluisivat taloustaitojen opettaminen, työelämän sääntöjen ja rytmin opettaminen, yhteiskunnan toiminnan ja pelisääntöjen opettaminen, kansalaisen lakitiedon opettaminen, yrittäjyyden opettaminen jne.
Nykymuotoinen lukio ja ylioppilaskirjoitus on tarpeeton. Se tulisi korvata kaikille pakollisella, valinnaisella, monialaisella ja monitasoisilla ammattitutkinnoilla. Kaikki saisivat tutkinnon perusteella oman alansa ”ylioppilaslakin”. Nykykäytännön mukaisia pudokkaita ei järjestelmän kannata tuottaa.
Ei ole tärkeää mitä oppilas on oppinut, tärkeää on, että hän on onnistunut ja suoriutunut omalla tasollaan. Oppivelvollisuuden päättyessä kaikilla olisi valitun ammattitutkinnon mukainen ammatti. Tästä voisi jatkaa työelämään tai lisäkoulutukseen.
Tämä jälkeen voisi valita useasta polusta. Voisi jatkaa työelämään, kuten tehtaaseen, kauppaan, hoitoapulaiseksi, maatalouteen jne. Voisi jatkaa työelämän ylempiin ammattitutkintoihin, kuten koneistaja, perushoitaja, merkonomi, teknikko, palomies. Voisi myös valita kolmivaiheisen korkeakoulun. 3a: insinööri, sairaanhoitaja poliisi, kandidaatti, jne., 3b: diplomi-insinööri, maisteri, jne. 3c: ylin aste, tohtori.
Jotta emme menettäisi kypsällä iällä olevien opinhaluisten panosta, tulisi oppivelvollisuuden jälkeen olla parempia elinikäisen oppimisen ja pätevöitymisen polkuja. Kaikkiin oppiarvoihin ja muodolliseen pätevöitymiseen tulisi olla myös työkokemukseen, itseopiskeluun ja avoimen opiskeluun perustuvia väyliä. Eri oppilaitosten kursseja ja tutkintoja tulisi voida yhdistellä paremmin ja hyödyntää uusiin opintoihin. Tutkintoja ja pätevyyksiä tulisi voida hankkia nykyistä laajemmin myös työn ohessa erillisten näyttökokeiden, opinnäytetöiden ja tenttien avulla.
Maksuttomia koulutuksia voisivat olla perus- ja ammattitasot. Ensimmäisen maksuluokan tutkintoja olisivat ylempien ammattitutkintojen ja korkeakoulututkintojen kunkin tason ensimmäiset tutkinnot. Toisessa maksuluokassa olisivat kaikkien tasojen eliittikoulutus, ammattitutkintojen ja korkeakoulututkintojen rinnakkaiset samantasoiset lisätutkinnot sekä työn ohessa tehdyt aikuisiän tutkinnot ja pätevyydet.
Kaikki koulutus tulisi kuitenkin olla edullista. Kaupalliset toimijat voisivat myös valvotusti tarjota markkinahintaista koulutusta ja tutkintoja kaikilla tasoilla. Muodollisia pätevyysvaatimuksia kannattaisi alentaa tehtävissä missä käytännön kokemuksella ja pienemmällä koulutuksella voi saavuttaa riittävän osaamisen. Pätevyyksien hankintaan kannattaisi rakentaa nykyistä enemmän vaihtoehtoisia polkuja.
Uusi tehokkaampi koulutus parantaisi kansantalouden kestävyyttä ja palvelisi työelämän tarpeita. Oppilaitokset kilpailisivat laadulla ja opetus olisi tasokkaampaa.
Juhani Viitala
Kauhava