Koripallohuuma on taas ylimmillään Kauhajoella.
Pelin alkuun on tunti aikaa, mutta uuden areenan laaja parkkipaikka on jo kansoitettu autoilla. Paikalle saavutaan hyvissä ajoin, jotta ehditään käydä kuulumiset läpi ennen illan jännitysnäytelmää. Peli raivostuttavaa ja rakasta vastustajaa, Salon Vilpasta vastaan on alkamassa kotikentällä.
Oranssia on päällä lähes kaikilla. Toiset ovat päästä varpaisiin verhoutuneina väriin: On koripallokorviksia, oransseja kynsiä, hattuja, aurinkolaseja, hiusväriä. Yksi viimeisen päälle sonnustautuneista on teuvalainen Seija Nevala, joka kertoo Karhu Basketin takin olevan arpavoitto viime syksyltä.
– Hatun ostin Kristiinankaupungin markkinoilta viime viikonloppuna.
Nevala muistelee hurahtaneensa koripalloon syksyllä 2017 ennen ensimmäistä mestaruutta.
– Mieheni on käynyt peleissä varmaan jo kymmenen vuotta. Itse kävin satunnaisesti, kunnes sitten jotenkin hurahdin. Nykyään täytyy olla aikamoinen este, etten tulisi peliin, hän naurahtaa.
Tällä kaudella pariskunta on käynyt myös vieraspeleissä fanibussin kyydillä.
– Joitakin reissuja olemme kulkeneet, ja Saloon lähdemme taas viikonloppuna.
Mikä lajissa sitten kiehtoo?
– On mahtava katsoa, kuinka eri tyyppiset pelaajat; riskit, hentoiset, pitkät ja lyhyemmät ovat niin taitavia, ja älyttömän nopeita. Arvostan yhtä lailla muitakin joukkueita ja hienoja suorituksia, ja saatan tuulettaa muidenkin kuin Karhun onnistumisille. Säännöistä en ymmärrä läheskään kaikkea, en esimerkiksi huomaa askelvirheitä, vaikka peliä seuraankin intensiivisesti, Nevala kertoo.
Kevät tietää lyhyitä yöunia
Kauden huipentuminen tarkoittaa tosifaneille lyhyitä yöunia ja tuhansia kilometrejä asvaltin nielemistä.
– Keväät ovat raskaita, kun pelejä on paljon ja reissaamme ympäri Suomea. Kun puolelta päivin lähdet ja kotiudut yöllä kolmelta, toisinaan on aamulla töihin lähtiessä viittintipat hukassa, fanilauman pääsäätäjäksi itseään kutsuva Pertti Holma sanoo.
Holmalla on seitsemäs vuosi menossa faniporukan veturina. Hän lähti alun perin mukaan, kun joukkueen silloisen valmentajan avovaimo kysyi häntä järjestämään fanireissuja.
– Niitä oli tarkoitus järjestää kolme, ja niitä tulikin sinä keväänä kymmenen. Laitoin heti housut nilkkoihin, kaikki peliin heti. Väki innostui ja homma lähti hyvin vauhtiin, hän kertoo.
Ryhmä kulkee vuokraamallaan fanibussilla joukkueen perässä ristiin rastiin Suomea. Parhaimpana vuonna mittariin on kertynyt 16 000 kilometriä.
– Meillä on niin hyvä porukka, että tätä jaksaa, ja joukkue tietysti tykkää, kun kuljemme mukana. Onhan se heillekin kova juttu, kun omat apinat ovat kannustamassa, ollaan sitten Joensuussa, Helsingissä tai Uudessakaupungissa.
Toisinaan sattuu jopa uskomattomalta kuulostavia käänteitä. Helmikuussa fanilauma matkasi Kotkaan ja kuuli paikan päällä, että peli joudutaan perumaan rikkinäisen korilevyn vuoksi.
– Sitten lähdimme kotiin ja seuraavana aamuna uudelleen kohti Kotkaa, Holma kertoo.
Välillä väkeä on Holman mukaan vähän houkuteltava mukaan, mutta 12 nimeä on joka kerta varmoja.
– Yleensä meitä on vieraspeleissä kolmisenkymmentä, hän jatkaa.
Pelaajat savusaunaan ja avantoon
Faniryhmän aktiivi, oranssiin baskeriin ja aurinkolaseihin sonnustautunut Risto Piipari antaa tunnustusta Holmalle.
– Vetäjästä tämä on pitkälti kiinni. Hänellä on aina jotain uutta "jutskaa" reissuille. Näiden pöykärien kanssa kun on samassa remmissä, ei hienompaa olekaan, Piipari kehuu.
Piipari innostui koripallosta alun perin lapsenlapsensa kautta. Samaan syssyyn lajista innostui myös hänen sisarensa Riitta Uusi-Kokko, joka on myös faniryhmän kantavia voimia. Hän tapaa järjestää matkoille ohjelmaa, kuten tietovisoja ja bingoa, ja kerää niitä varten palkintoja.
– Porukka on aivan loistava. Meitä on kaiken ikäisiä, näköisiä ja kokoisia, ja kaikki puhallamme yhteen hiileen, Uusi-Kokko iloitsee.
Kannattajajoukko on vertaansa vailla. Yhtä intohimoista sakkia ei Suomesta löydy. Heidän panostaan myös arvostetaan. Sen joukko on huomannut ympäri Suomen.
– Kun menemme vieraspeleihin, meidät otetaan lähes joka paikassa iloisesti ja ystävällisesti vastaan. Olemme fiksuja faneja, emmekä huutele kesken asiattomuuksia. Jos joku aloittaa, ehkä saatamme vastata siihen, Uusi-Kokko naurahtaa.
Fanijoukon yhteisöllisyys ulottuu tietysti myös joukkueen pelaajiin. Piiparin mukaan pelaajat ovat hänelle kuin omia poikia. Hän tapaa muutaman kerran vuodessa saunottaa joukkueen savusaunallaan Hyypässä.
– Tässä yhteisössä kaikki tuntevat toisensa. Se on ykkösjuttu.
– Risto lämmittää rauhan tyyssijassaan savusaunan ja hänen vaimonsa tekee sellaisia lettuja, joita ei mistään muualta maailmasta saa. Jenkkipelurit pääsevät siellä avantoonkin. Lisäksi on ollut moottorikelkkasafaria sun muuta. Tämä on todella yhteisöllistä, Holma jatkaa.
"Yhtä suurta perhettä"
Fanikatsomoon asettautuneet Terhi Pajaniemi, Jaana Lapikisto ja Susanna Lager ovat tuttu näky niin koti- kuin vieraspeleissä, toisinaan myös lipunmyynnissä. Ja oranssi näkyy: on virkattua hattua, pantaa, aurinkolaseja ja paitaa.
– Täällä ollaan yhtä suurta perhettä, yhteisöllisuus on se juttu, he iloitsevat.
Kolmikko pohtii, että intohimoinen fanikulttuuri ja paikkakunnan koripallohype johtuu siitä, että laji on pienessä kaupungissa ainut, mitä pelataan pääsarjatasolla. Menestys on ruokkinut ilmiötä.
– Tietysti me tänäkin vuonna voitamme, mutta se kyllä kestetään, vaikka kultaa ei joka vuosi tulisikaan. Porukka on niin hitsautunut yhteen.
Koripallohuuma on innostanut naiset perustamaan myös oman mammakorisryhmän Kauhajoelle. Harrastusta on takana jo yhdeksän vuotta.
– Katsomme peleistä aina vinkkejä ja harjoittelemme niitä sitten omissa harkoissa, Lager vitsailee.
Karhu Basket pelaa seuraavan kerran lauantaina, kun se matkaa vieraspeliin Saloon. Seuranaan tietysti äänekäs ja iloinen fanijoukkonsa.