Oli synkkä ja myrskyisä päivä. Tuuli riepotti kuntakeskuksiin 70-luvulla rakennettujen hometerveyskeskuksen kattolevyjä.
Sote oli nukkunut yönsä huonosti ja hän oli väsynyt. Jos hän nyt kääntyisi yksityisen palvelutarjoajan puoleen, niin siellä lääkäri tekisi hänelle varmasti diagnoosin keskivaikeasta masennuksesta.
Ja miksei hän olisi masentunut. Olihan häntä riepoteltu, vedätetty, tutkittu ja parjattu jo kymmenen vuotta. Jos ei sellaisesta mene mieli matalaksi, niin mistä sitten.
Sote katseli ulos ikkunasta ja mietti, mitä seuraavaksi. Takintaskusta löytyi ryppyinen palveluseteli. Pian sekin muuttuisi asiakasseteliksi. Mitähän sillä saisi?
Koska Sotella ei ollut vielä kunnon työpaikkaa, niin tekemisen puute rassasi päivittäin. Hän päätti avata telkkarin.
Yhdellä kanavalla muutama totisen oloinen mies tappeli Sotesta. Sote heristi korviaan. Entinen ay-liikkeen mies antoi ihme kyllä kehuja, mutta parjasi kovin sanoin markkinamallia. Paksuista lompakoistakin hän taisi muistuttaa.
Kaksi muuta kehui häntä kilpaa. Kunhan Sote pääsee tositoimiin, niin a vot. Jonot lyhenevät, hoitoketjut joustavat, potilasta kuunnellaan ja maakuntien väki hyrrää tyytyväisyyttään.
Mene ja tiedä, ajatteli Sote. Hän oli itse alkanut epäillä vahvuuksiaan. Se viimeinen työhönottohaastattelu siellä Arkadianmäellä oli yhtä tuskaa. Haastattelijoita oli koko pöydällinen ja melu kauheaa. Yksi rouskutti porkkanaa, toisella oli kuulokkeet päässä. Osa luki lehtiä. Mitähän siitä jäi käteen?
Eivät antaneet vielä työtä edes koeajaksi. Pitää kuulemma koko kesä odottaa ja kuunnella kaiken maailman asiantuntijoita. Syksyllä ehkä sitten, sieltä sanottiin.
Aiemmin valiteltiin, että kaikille Soten kaltaisille työntekijöille pitää antaa yhtä suuri palkka.
Nyt siitä ei puhu kukaan. No onneksi Sote vastasi siihen palkkatoivomukseen, että kolmisen miljardia. Meinaan miinusta.
Iltapäivään mennessä päivä kirkastui ja siellä mäellä alettiin tapella joistakin piloteista. Ne eivät liittyneet Medi-heliin, vaan johonkin ihan muuhun.
Sote mietti, että kyllähän sitä semmoiseen pilottiin voisi mennä. Näkisi sitten, tuleeko hommasta mitään.
Sote kävi jääkaapilla, jossa ei ollut paljon valinnanvapautta. Hän palasi tv-ruudun ääreen.
No niin. Nyt siellä puhuttiin taas hänestä ja pahaa selän takana.
On tämä työnhaku raskasta. Jos sitä syksyllä pääsisi alkamaan, jos ei täysipäiväisesti, niin edes osa-aikaisena, Sote mietti.
Alkaisivat nämä kuviot selkiytyä itselle ja aika monelle potilaaksi aikovalle.
Sukulaispoika Sotuakin pitäisi päästä preppaamaan. Ei taida poika tietää, mihin joutuu.
Anita Simola