Elettiin 2000-luvun alkua, ja sitä oli kai ilmassa. Äitiystävän kanssa lastenvaunuja lykätessämme puheemme kääntyi luettuihin kirjoihin. Hyvän opettajaystävän kanssa haaveilimme: olisipa lukupiiri.
Sana kiiri nopeasti ja mukaan ilmoittautui ystävien ystäviä, psykologeja ja opettajia enimmäkseen – aika tyypillinen porukka siis. Meitä yhdistivät ruuhkavuodet ja rakkaus kirjoihin.
Aloitimme Sara Wacklinilla, mutta sittemmin olemme lukeneet Gogolia, Waltaria, Austeria, Hustvedtia, Nabokovia, Tarttia, Lahiria, Vanhataloa, Viikilää, Tammista...
Nykyisin piirissämme on jo 12 naista. Yhdessä jaettu lukukokemus on usein vain syventynyt tulkintojen moninaisuuden avauduttua ihmeteltäväksi: kuinka toinen löysikin tekstistä jotain sellaista, mitä ei itse osannut edes ajatellakaan.
Lukupiiri on parasta yhteisöllisyyttä. Kaikki saavat ehdottaa kirjoja. Saa inhota ja intoilla. Saa sanoa ja olla eri mieltä.
Yhteisiä elämyksiä on haettu myös kulttuurimatkoilta ja jokakesäiseltä piknikiltä, jossa vinkkaillaan innokkaasti uusista kirjoista. Taas löytyy lisää mielenkiintoista luettavaa – ja yöpöydän kirjatorni vain kasvaa.
Onneksi lukemisella oli aikaraja, deadline, huokaan joskus jälkeenpäin. Olisinko muuten edes saanut luettua kirjaa tai olisinko ylipäätään osannut siihen tarttua? Tuskin.
Osaisinko enää olla ilman tätä yhteisöä? No, en.
Anna Kilponen